19. kesäkuuta 2010

where did i go wrong


Käytiin eilen Anninan ja Pepin kanssa lenkillä ja tänään sama kaava toistui, tosin kurjemmassa säässä.. haluaisitteko tuollaisen örkkiläisen itsellenne joka on ylimmässä kuvassa? Hihii se vähän vielä kotimatkalla kieri hiekassa ja sikaili kaikkea muuta. Totteli puistossa ihan hyvin, noloa vaan, karkasi kultsun luokse. Argh, saa hävetä silmät päästään. Okei, mun vika, en huomannut koiraa ajoissa kunnes Nemo oli jo siellä.

Mutta sitten pienellä kunnostuksella Nemosta sai näinkin siistin näköisen. Älykäs ilme muuten. Huomenna on isompi turkinhoitobisnestiedossa. Ei saada trimmiä, saksinpa ite jotain niillä kympin saksilla. Ensiksi tietysti ah ihana pesu ja föönaus. Jee.

Mentiin tokoilussa varmaan siinä vähän vikaan, että treenattiin liian usein. Tai minä treenautin Nemoa liian usein, eihän se olisi jaksanut. Ja silti vaan yritin vääntää.
Ja sekin varmaan vaikuttanut, että olen ollut suurimman osan vuorokaudesta kotosalla, piski saanut enemmän huomiota. Silloin ennen kun oli koulua, olin puolet päivästä poissa himasta ja ei koiralle ollut niin paljon aikaa - se keskittyi muhun täysin silloin kun sitä aikaa oli. Nämä loogiset selitykset olen keksinyt tokoiluinnon hiipumiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti