Ohoops huomasinpa nyt vasta sähköpostista katsoa UKUn tiedotteet, pitää muistaa ensi viikon kaupunkitreenit! Mahtaa tulla kiintoisaa, Nemo on aina keskustassa ihan liian intona. Ja möllitoko heinäkuussa, mahtavaa! Ajankohtakin on juuri sopiva, ollaan kotona. Tuo oli pelastus, katsotaan missä vaiheessa meidän liikkeet on silloin, jes.
Tänään oltiin pitkästä aikaa tosiaan ohjatuissa reeneissä, ja hyvin meni. Saatiin Tuijalta kullanarvoisia vinkkejä, varsinkin tuohon seuraamisen haahuiluun. Kun alkaa haahuilla, pieni suullinen muistutus ja jos sen jälkeen alkaa menemään kunnolla, huippupalkat. Ja aina eripituisista pätkistä palkat, lyhyemmistä, pidemmistä. Katsotaan kuinka alkaa toimia.
Kotiläksyksi saatiin kaukojen alkeita, mitenhän ne lähtee sujumaan, voitaisiin ihan kunnolla niitäkin treenata.
Sitten tosiaan itse treeneihin. Kuuma ilma oli, oltiin Nemon kanssa ekat paikalla, että piski ainakin ehti vähän rauhoittua. Tosin sekosi kun näki Pepin ja Dinan. Ryhmässä juuri sopivasti koiria, neljä. Alkuun luoksepäästävyys. Hyvin Nemo tuli perusasentoon, mutta alkoi tarjota maahanmenoa, tämä pitäisi saada pois. Sain sen istumaan, Tuija tuli rapsuttamaan, hienosti pysyi. Palkkaa vaan turpaan.
Paikkamakuuta, aika oli melko pitkä. Nemo pysyi tosi hienosti! Muistaakseni neljästi kävin palkkaamassa. Etäisyyskin oli nyt pidempi, kolmisen nelisen metriä. Superhieno.
Sitten puhuttiin muistaakseni luoksetulon stopeista ja kaukoista, en muista kummista ensin, mutta kumminkin. Peruuteltiin vaan taaksepäin ja stoppailtiin koiria siitä, Nemolla vieläkin itse stoppaus hieman epävarma. Nemon kanssa tein kaukoja ihan alkeista, ohjasin sitä namilla aivan sen edestä. Pitää muistaa 'työntää' kädellä tarpeeksi.
Ei vissiin tehty muuta - hyvä omata mahtava muisti -, Nemo keskittyi treenin ihan kivasti, vähän hinkui toisinaan muiden piskien luokse.
Saatiin myös kotiin treenattavaksi oikeanlainen namin maasta ottaminen, että heittelee koiran edestä nameja sille maahan, liioitellusti, että koira näkee minne nami menee ja saa otettua sen helposti, ilman turhia nuuskutteluja. Tätä voisin alkaa tehdä paljon, tämä onkin ollut meille vähän probleema, jos olen palkannut sen heittämällä namin, Nemo on jäänyt nuuskuttelemaan tunniksi.
Tosiaan saatiin hirmuhyviä ohjeita, nyt vaan entistä raivokkaammin treenaamaan! Treenien jälkeen käveltiin Liisan ja Dinan kanssa vielä lenkkiä ja tulinkin aikamoisia kiertoteitä himaan, kivaa kumminkin oli.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti