you were born to be real

Like a boss! On sillä ilmeet....

Tylsyyttä tylsyyden perään. Kuumetta ja jatkuvaa nenän niistämistä. Sylissä viihtyvää koiraa, joka kerjää jatkuvasti rapsutuksia ja läheisyyttä. Nemosta on tullut alkuperäisen käyttötarkoituksensa täydellinen täyttäjä! Se on nykyään joka välissä istumassa sylissä tai muuten vaan mahdollisimman lähellä.

Olen siis edelleenkin kipeä. Huomenna aamusta voisi käväistä lääkärissä. Tulee varmaan taas uusivuosi kotona. Onpa koira tyytyväinen... minä en.

Sisällä puppe on saanut joulukalenteriaktivointia; olen uusikäyttänyt kalentereita piilottamalla niihin nappuloita. Lisäksi olen naksutellut laatikkoon menemisestä. Eilen jopa niin luovana olin, että naksuttelin Nemolle siitä kun se meni noutokapula suussa istumaan laatikkoon. Jee.

Tunnariprojekti ei ole vieläkään alkanut. Ehkä sitten kun olen terve. Voisi edes vaivautua ottamaan selvää siitä, millä tavalla opetan sen.

Eipä tässä muuta, tylsistyn kuoliaaksi (voisihan sitä nukkuakin). Vuoden viimeisiä hetkiä viedään, siis hyvää tulevaa vuotta 2013! Jännää!

jouluja

   

 

Vietettiin joulu karvakamun kanssa Turussa. Oli mukavaa, itse nukuin varmaan enemmän kuin koko vuonna ja vaan nautin olostani. Puppe oli ihan riemuissaan kun pääsi tutuille mestoille ja näkemään veljiä kunnolla pitkästä aikaa. Ehdittiin muutama pitkä lenkki tehdä, mutta aattona sairastuin kovaan  flunssaan ja täällä sitä edelleenkin sairastelen, hyi että. Onhan tässä tietty koko loma aikaa sairastaa, not nice. 

Pian onkin uusi vuosi! Palaillaan sitten jossain vaiheessa kun tämä flunssa on helpottanut ja pääsee tekemäänkin Nemon kanssa jotain kehittävämpää kuin sängyssä makaaminen ja dataaminen.

don't you worry child

Tänään on varmaan siistein päivämäärä ikinä! Välttelen tässä ihania psykologian esseitä ja muita tehtäviä viisaasti. Oli mulla jotain asiaakin, ajattelin vähän pohtia kulunutta vuotta ja miettiä tulevaa.

Mulla oli tälle vuodelle ihan hitsisti kaikkia tavoitteita ja suunnitelmia, piti tehdä kaikkea ja kisata niin pirusti, mutta kaikki vähän niin kuin jäi. Koirattomassa elämässä oli ehkä sekavin vuosi koskaan, se selittää osaltaan sen, että muun muassa kisaaminen jäi taka-alalle.

Käytiin me toukokuussa sekä näyttelyssä että tokokokeessa. Näyttelyssä tuloksella AVO-H ja koira meni mallikkaasti. Kokeessa ALO2 142p muistaakseni, ja sijoituttiin kolmanneksi. Ainoat kisat, mutta tosi hyvät semmoiset. 

Luonnetesti jäi uupumaan, samoin terveystarkit. Terveydestä pääsee hyvin siihen, että Nemo on ollut koko vuoden erittäin hyvässä hapessa! En muista tältä vuodelta mitään muita terveydellisiä probleemia kuin alkuvuoden huojumiset. Nyt aloin miettiä, että eikö Nemolla oikeasti ollut mitään muita vaivoja koko vuonna. Koputtelen varmaan puuta.

Muuten oli ihan kiva vuosi, reissailtiin paljon ja koira on ollut entistä yhteiskuntakelpoisempi ja parempikäytöksisempi. Se ymmärtää minua puolesta sanasta ja on vaan niin mahtava ja ihana ja super ja tottelevainen. Perään vielä viisi miljoonaa positiivista adjektiivia.

Mitäs sitten... seuraava vuosi. En tiedä, en halua asettaa tavoitteita. Voisin silleen varovasti uskaltaa ehkä sanoa, että voitaisiin kisata keväällä parit kisat. Käydä ehkä yhdessä näyttelyssä. Silmätarkki on ainoa semmoinen varma juttu, minne haluan saada tuon koiran. Mistään en tosiaan ole varma, ensi vuonnakin on edessä muutoksia koulun loppumisen jälkeen, en tiedä yhtään minne olen suuntaamassa.... koira on kuitenkin kulkemassa mukana, jos se vain on mahdollista.

Muuten haluan vaan että koira voi hyvin, että se nauttii elämästään ja voi pitää minua elämänsä tärkeimpänä  ja reiluimpana ihmisenä. 

Joidenkin silmiin voi näyttää siltä, että mun innostus koko koiratouhua kohtaan on hiipunut. Ei, en sanoisi niin. Se kisaamisinto, mikä mulla oli viime kesään saakka - se hullu harrastushimo ja menestyksen tavoittelu -, se on hiipunut. Oon vihdoin ehkä tajunnut, mikä koiranomistamisessa on tärkeintä ja hienointa (ja joo, tästäkin voi olla montaa mieltä toki) sen harrastamisen ohella. Haluan edelleenkin harrastaa koirani kanssa, ehkä vielä kisatakin, mutta se ei ole mulle enää niin totista touhua. Ennen kaikkea kuitenkin haluan, että Nemo on tulevaisuudessa entistä enemmän semmoinen koira, jota voi pitää mukana kaikkialla. Että se kulkee vaan chillisti messissä ja suhtautuu maailmaan rennosti. Nauttii olostaan. Ja sitä, että meillä on kivaa yhdessä.

Saa nähdä, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti yhtä hienoja hetkiä karvakamun kanssa kuin tämäkin vuosi :)

haaste ja tunnustus

Kiitos Nelli! Ja hups, saatiin me tää Liisaltakin. Kiitos!

"Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2.Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen."

Valitettavasti en nyt jatka tätä, tää on tainnut olla jo mun suosikkiblogeissa.

Lisäksi saatiin Elinalta haaste, kiitoksia sinnekin päin!

"Kiitä tunnustuksen antajaa, jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle, ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta ja kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."

Tässä niitä jotain satunnaisia. Vihdoin ja viimein jotain minusta, tämä blogi kun lähinnä on Nemoon keskittynyt. Tosi tärkeitä faktoja tulossa, yllättäen todella hankala keksiä mitään kun on itsestään kysymys!

1. Näillä näkymin tulen olemaan kevään 2013 ylioppilas.
2. Olen tosi sosiaalinen ihminen, lievästi sanottuna eläväinen ja äänekäs.
3. Koirailun lisäksi urheilen paljon (kuulostipa harvinaisen fiksulta).
4. Oon joskus aavistuksen laiska. Mutta kun aloitan tekemään jotain, haluan hoitaa asiat huolella ja kunnolla loppuun.
5. Vieraat paikat kiehtovat. Haluan vähintäänkin elämäni aikana nähdä koko maailman.
6. En tiedä mun tulevaisuudesta mitään. Ärsyttävää suunnitella sellaista kun pitäisi elää hetkessä.

Meinasi unohtua tämäkin, haaste Liisalle, Nellille, Lauralle, Julialle ja Katjalle. Matikkani on huono, leikitään että tuossa oli kahdeksan blogia.
edit/mitä puhuinkaan matematiikasta. Ohjeessa lukee selvästi että kerro kahdeksan asiaa itsestäsi. Hups.

messariviikonloppu

Lunta on mukavasti! Pakkanenkin on nyt pysytellyt sopivissa lukemissa :) ollaan lenkkeilty paljon. Kuvat on vissiin viikon vanhoja, voisi huomenna mennä ottamaan uusia. Pesin pupen juuri tänään ja trimmasin sen kuoseihin, on kyllä hienon näköinen vaikka itse sanonkin. 

Nemppa oli eilen hoidossa kaverillani kun itse vietin koko päivän messarissa. Ei ollut mitään ongelmia, karvakamu ei edes huomannut että lähdin ja se oli ollut kuin kotonaan. Superhyvä juttu!

Ja tosiaan, Voittaja-näyttelyt olivat ja menivät. Tai siis no joo, Helsinki Winner ja Voittaja, jos nyt käytän ihan oikeita nimiä. Olin kaverin kyydillä liikkeellä. Lauantaina reissussa vierähti lähes kaksitoista tuntia ja eilen samat lukemat. Lauantaina oltiin ilman koiria ja eilen kaverilla oli tollerinsa kehässä. Hän myös esitti lunnikoiran hienosti kolmanneksi ryhmässä, onnea vielä!

Oli kyllä superhyvä viikonloppu, mukava nähdä tuttuja ja silleen. Tsiigailin lähinnä valkoisia kumpanakin päivänä, sitten hengailin tollerikehällä ja juoksin ympäri halleja. Menetin rahanikin melko mukavasti, oli pakko ostaa tuo panta, se on ihan tajuttoman hieno. Messari oli siinäkin mielessä tosi jees, että mun lähes puoli vuotta nukuksissa ollut treeni-into heräili hiljakseen. Villeimpinä hetkinä kehän laidoilla istuskellessa ajattelin jopa, että voisin ilmoittaa Nemon keväällä näyttelyyn. Saas nähdä!

they don't know how special you are

Elossa ollaan! Jee joulukuu ja samalla vuoden viimeinen kuukausi, minne tämä aika menee? Lisäksi toivoin viime viikolla kovasti sitä lunta ja sitähän tuli niin hitsisti viime viikon loppupuolella! Pakkanen on hiponut vähän liiallisiakin lukemia, mutta kyllä kelpaa, en kaipaa sitä kuraa yhtään.

Pikkueläin on ollut ihan tajuttoman onnellinen lumesta, sen lenkit menevätkin lähinnä siinä, että tassut eivät koske lainkaan maata. Tyyppi kiitää kuin pieni duracellpupu ja hanki vaan pöllyää. On niin mielettömän kiva katsoa sen onnea ja riemua. 

Ollaan lenkkeilty paljon, lauantaina tehtiin Ainon ja koirien kanssa yli tunnin lenkki arktisessa viimassa. Tytöt eivät kiinnostaneet Nemoa ollenkaan, kuten yllä olevasta kaverikuvasta huomaa... 

Niin ja sitten pitää vielä taas jakaa semmoinen superihku hetki. Pari iltaa sitten olin ihan hullun väsynyt ja koko päivä oli ollut aivan jostain sieltä syvältä. Kävin sängylle makoilemaan, en ollut vielä aikeissa mennä nukkumaan. Hetken kuluttua karvakahjo kömpii rötköttämään mun päälleni, laittaa kuonon melkein ihan kiinni mun naamaan. Siinä se vietti hyvän tovin lämpöpatterina, tuhisi tyytyväisenä kun rapsuttelin sitä varmaan puoli tuntia. Rakastettava olento, kerta kaikkiaan.

Viikonloppuna onkin messari, tosi jees päästä näkemään tuttuja, shoppailemaan ja tsiigailemaan koiria. Lisää kuulumisia (ja lumikuvia!!) paremman ajan kanssa.

higher dreams

Marraskuun loppu menossa. Olen jo tosissani alkanut toivomaan, että tulisi lunta. Väsyttää tuo pimeys ja jatkuva sade. Koiran peseminen joka kerta kun tulee lenkiltä sisään.

Noh, ehkä sitä lunta tulee tässä pian. Pakkasta ainakin! Mulla on ollut tosi repalainen koeviikko, vain kaksi koetta joten on ollut ihan vaan muutamia vapaapäiviä :) oon päässyt siis valoisan aikaan kuvailemaan, nämä kuvat oon ottanut tällä viikolla, vielä kun elukkakin oli puhdas. Tehtiin aamupäivisin tosi pitkiä lenkkejä ja nautittiin kerrankin kuivasta kelistä.

Treenailtiin muistaakseni viikko sitten tuossa lähikentällä, juuri kyseisellä kentällä, jossa Nemoa on viime aikoina kovasti pelottanut. Silloin viime sunnuntaina tehtiin siinä kisamainen treeni, liikkeestä maahanmeno, keskipitkä seuraamispätkä ja luoksetulo putkeen. Mulla oli aamujauhelihat rasiassa mukana palkkana. Koira teki aivan upeasti töitä. Ei mitään tietoja peloista

Treenailtiin tällä viikolla sitten kentällä muutamasti. Toiset treenit oli tosi randomit, treenailtiin suuren kentän reunassa lähellä tietä ja toisessa päässä futismaalien luona oli riekkumassa varsinaisia kauhukakaroita. Ja Nemohan oli tosi varuillaan ja ehkä aavistuksen peloissaankin. Se ei pystynyt keskittymään kunnolla, vilkuili lapsia kokoajan. Sain tehtyä sen kanssa jotain ihan yksinkertaista, yksittäisiä perusasentoja, maahanmenoja. Yritin nostatella virittä suosikkitempuilla ja haukuttamalla, ei oikein onnistunut. Eli pelkääkö se siis lapsia nykyään? Tämä on niiin outoa, se on alkanut säikkymään kovaäänisiä lapsia oikein urakalla, varsinkin pitkän matkan päästä ja kyseisellä kentällä. Kentän reunassa on koulu, ja juuri siinä kohdassa koulua myös liikuntasali, josta joskus kantautuu ulos ties mitä kiljuntaa. Tätä puppe pelkää myös. Not nice.

Sitten ollaan vaan harrastettu suosikkipuuhaamme, lenkkeilty. Eipä tässä oikein muuta. Myönnettävä on, mulla ei ole ensi vuodeksi mitään suunnitelmia, mitään tavoitteita. Muuta kuin se että ollaan kumpikin, minä että koira, terveitä - ja se, että ollaan onnellisia ja nautitaan elämästä.

vuosien varrelta

Miksi, oi miksi mun koiralla on joskus ollut tällainen turkki? ei herranjumala :-D

Hmm, no jaa, tästä nyt ei ole erikoisemmin sanottavaa.

Yksi mun suosikki(pokkari)otoksistani vuodelta 2009. Pikkunemon naama oli vielä valkoinen.

Ensimmäinen möllitoko, täältä kaikki varsinaisesti vasta alkoikin tokon parissa.

Keväältä 2010, kun sain nykyisen kamerani. Yksi mun suosikkikuvista silloin ja varmaan aina! Automaatilla kuvattu jne, mutta tässä on vaan mulle sitä jotain.

Edes kerran sen elämän aikana oon saanut siitä kuvan pallo suussa....

Paras _ikinä_!!! En kestä.

Tyyppi mökkeilikin silloin joskus, olisiko 2010?

ps. tää juttu olisi jatkunut, mutta mulla loppui picasasta kuvatila. Enkä jaksa tehdä mitään toimenpiteitä nyt sen eteen. Hitsit.
Ja vouh, blogissa on käynyt koko tämän neljän vuoden aikana 23 031 kävijää.

life's short, enjoy every moment

Hups, taas vierähtänyt tovi siitä, kun päivitin blogin edellisen kerran. Tänne kuuluu vaan marraskuuta, pimeitä päiviä, väsymystä, naurua, pitkiä lenkkejä. 

Suurin tapahtuma kuluneina viikkoina taisi olla se, että vietettiin edellinen viikonloppu reissussa. Tällä kertaa vierailtiin mummon luona Mikkelissä. Mentiin junalla, kuten yleensä. Pikkuidiootti repesi aamulla riemusta kun tajusi mun ison kassin merkitsevän jonnekin kivaan mestaan lähtöä, ja entistä iloisempi ja jännittyneempi se oli kun suunnattiin juna-asemalle. Karvakaveri oli junassa taas ihan superhienosti.

Entistä onnellisempi Nemo oli, kun se Mikkelin asemalla bongasi mummon. Kämpällä se kiersi koko asunnon häntä heiluen ja onnesta karjuen juoksujalkaa ja nuuski joka nurkan. Illaksi lähdettiin tapaamaan muita sukulaisia ja muuta porukkaa. Nemo oli ehdottomasti kaiken keskipiste ja tästä pikkueläin oli aivan onnessaan. Se kiersi illan mittaan varmaan seitsemän henkilön rapsutettavana, kokoajan oli joku rapsuttamassa, ai mitä autuutta. 

Lauantai vietettiinkin lenkkeillen kivoissa maastoissa ja vain chillaten. Tulipahan huomattua, että Nemppa ei tosiaankaan kestä vieraassa paikassa yksin jättämistä. Sunnuntaina suunnattiin kotiin ja onnistuin taas säätämään junien kanssa ja jouduin jäämään paria pysäkkiä aiemmin pois, onneksi kaveri pelasti meidät pulasta ja päästiin kyydillä kotiin.

Keskiviikkona treenattiin kunnolla, ihan kentällä! Siitä on nyt pakko mainita, koska treenaamiset on olleet taas ihan liian harvassa. Treenattiin tuolla kyseisellä kentällä, missä Nemoa on viime aikoina pelottanut niin kovasti. Vähän se taas alussa pälyili ja oli hämillään, mutta sain sen nostamaan semmoisen vireen että epäilykset jäivät taka-alalle.

Alkuun otettiin ruutuja jonkun verran, about neljän viiden metrin päästä. Kosketusalusta muutaman kerran ruudussa, muutamat läpijuoksut, pari kertaa ilman alustaa. Kaikki ihan huippuja. Naksautin kun tuli kohdalle ruudussa.

Sitten vaan villisti kartioiden kiertoja, pientä säätöä mutta oli eläimellä taas niiiiiin superkivvaa. Lisäksi hivenen seuraamisen hiomista naksun kera. Lähinnä paikkaa, alkanut takapää vähän vinoutua. Muistaakseni myös melkoisen pätevä paikkaistuminen.

Sitten ollaan vaan lenkkeilty ja eletty normiarkea. Karvabiisoni on ollut ihan tyytyväinen elämäänsä. Harmittaa kun jää varmaan ensi vuoden alkupuolelle fyssarit ja silmätarkit. Noh, aina ei voi saada kaikkea haluamaansa. 

Niin ja joo reissusta olisi ollut muutama kiva kuva kännykällä mutta tuo on outo phone en osaa laittaa niitä sieltä koneelle. Ehkä joskus jos saan ne tänne niin vaihdan ne tähän postaukseen. We'll see.

Nyt kun ajattelen vuosia taaksepäin, sitä miten olen toiminut tuon koiran kanssa ja tyyliin mennyt joistain pienistä epäonnistumisista aivan paniikkiin (hyvänä esimerkkinä muinaiset pantamurinat, randomit pelkotilat ulkona, räyhäämiset ohituksissa sun muut) - se kaikki tuntuu tätä nykyä vähän hullulta ja liioitellulta. Nykyään otan paljon rennommin tuon koiran kanssa, se on kuitenkin vain koira. Ja ei yksi pieni satunnainen käytösongelma tarkoita, että kaikki elukan kasvatuksessa on mennyt pieleen. Ja tällä rennommalla asenteella oon myös huomannut, että kaikki on paljon helpompaa. Sekä minä että piski ollaan tyytyväisiä.

Tulipa taas tekstiä. Tänään Nemppa pääsi mukaan kun käytiin kaverin kanssa vähän ajelemassa. Se hyppäsi ihan kikseissä minin takapenkille ja koisi siellä kuin mikäkin perusmatkaaja. Oli myös superonnessaan kun pääsi mukaan kaverille. Oi voi, paras haiseva karvapeikko.

don't be so afraid

Viikko on ollut kamalan kiireinen. Pieni eläin on jäänyt ihan vähälle ajalle. Tunnen huonoa omatuntoa. Varsinkin tänään, kun jouduin jättämään Nemon kolme kertaa yksin. Ei pupella kyllä valittamista ollut, varsinkin kun jätin sen nyt illalla kaverille lähtiessäni ja häränkorva jäi pitämään sille seuraa..

Nemppa on kamalan likainen ja takkuinen, sunnuntaina olisi edessä taas elämää suurempi turkkiprojekti. Turkista pääsen kätevästi säähän - mikseivät ne pikkupakkaset voineet jatkua? Lumi tuli ja meni, tuli taas kiva kura ja tihkusateiset koleat kelit. Jihuu.

Mentiin yksi ilta pimeällä sen kentän - jossa elokuussa tanskandoggi kävi Nemon päälle - poikki lenkille metsään. Jo lenkin alussa kentän toisessa laidassa oli muutama kovaääninen teini (hups, tunnenpa itseni muka vanhaksi hehe). Kun tultiin metsästä takaisin päin, kentällä oli entistä pimeämpää. Keskellä kenttää Nemo meni ihan paineisiin. Näin ei ole tapahtunut varmaan pariin vuoteen. Se veti hännän koipien väliin, pälyili superhätääntyneenä ympärilleen, huohotti ahdistuneesti ja lähti kiskomaan tielle. Pysähdyin hetkeksi, yritin saada sitä jonkunlaiseen kontaktiin, tarjota namia. Edes ruoka ei uponnut - ja silloin Nemo on todella peloissaan. Teinit siis mekastivat edelleen kentän laidassa.

Lähdin sitten eläimen kanssa kotia päin, se kiskoi hulluna matalana häntä koipien välissä, pälyillen paniikissa ympärilleen. Vasta parkkiksella se rauhoittui. En ymmärrä yhtään. Tänään mentiin saman kentän ohi valoisalla ja koulun liikuntasalista kantautui ulos jotain kiljumista, koira meni todella varuilleen. Todella outoa. Oli vaan ahdistavaa nähdä pikkutyyppi noin paineissa yhtäkkiä, enkä keksinyt siihen mitään viisasta syytä. Se ei ole suhtautunut kyseiseen mestaan tanskandoggiepisodin jälkeen edes huolestuneesti. Ja nyt sitten ihan paineisiin.

Voi kunpa Nemo olisi vain voinut nyhjäistä mua lahkeesta ja kertoa mikä sitä pelotti.

Ollaan tällä viikolla treenattu kerran kentällä. Nemolla ihan sairaasti patoutunutta intoa, vinoja perusasentoja, poikittavaa seuraamista, liikkeiden välissä kiihtynyttä haukkumista, malttamatonta paikkaistumista, innokkaita luoksetuloja. Mutta hauskaa ainakin oli.
Lisäksi ollaan eilen ja tänään naksuteltu sisällä. Voi puppe se on niin ihana kun saa itse koittaa keksiä mistä tippuu palkkaa. Pitäisi saada videolle. Oon naksutellut sukan jalasta pois repimisestä, kosketusalustan koskemisesta pitkänkin matkan päästä, lattialla syliin hyppäämisestä...

Hyi kamala. Nyt on jo marraskuu. Kohta on joulu. Ja sitten tää vuosi on ohi. Taas. Saanen vaan kysyä, minne se meni? Uskomatonta. Mulla loppuu kohta koulukin. Nemo täyttää vuosia. Eii, miksi aika ei voisi mennä aavistuksen hitaammin. 

let's get lost

Loma meni, ei treenattu mitään järkevää, lenkkeiltiin vaan ja kuvasin pikkuseppoa harvinaisen paljon.

Yhtenä aamuna maassa oli ihana kuurakerros, seuraavana oli satanut jo lunta. Lumi ja pikkupakkanen oli aivan superjees - mutta tälläkin hetkellä ulkona taitaa sataa vettä.

Löydettiin yksi päivä tuosta läheltä tosi kiva metsä. Ja tänään jo eksyttiin sinne. Lähdettiin vähän liian syvälle. Nemolla oli kivaa viilettää kokoajan vapaana. Tultiin ulos metsästä aivan sen toiselta puolelta, tosi kaukana kotoa. Onneksi saatiin kaverin toimesta kyyti. Enpä taida vähään aikaan lähteä metsään.

we'll be doing what we do

Just pretending that we're cool

Välillä aina mielessä käväisee, millaista elämä olisi, jos en omistaisi koiraa, jos koiran omistamisesta ja sen kanssa harrastamisesta ei olisi tullut elämäntapaa.

Omasta tulevaisuudestani en tiedä mitään muuta kuin sen, että haluan nähdä niin paljon maailmaa kuin ikinä voin. Tässä kohtaa koira alkaa kuitenkin pyöriä mielessäni - elämä olisi ainakin paljon vapaampaa ilman koiraa. Ei olisi kokoajan sidottu palaamaan tiettyyn aikaan kotiin, tietäen että aina se karvapeikko odottaa minua tulevaksi. 

Toisinaan myös mietin, mitä kaikkea voisin olla ja tehdä ilman koiraa. Millaista elämäni sitten olisi.

Ilman koiraa voisin tosiaan mennä ja tulla paljon vapaammin, säästäisin huomattavan summan rahaa... ei tarvitsisi jättää hauskaa illanviettoa kesken sen takia, että koira odottaa kotona.

Varsinkin tämän vuoden aikana - koiran kanssa harrastaminen on jäänyt auttamattomasti hivenen sivuun kun on ollut aivan tuhottomasti kaikkea muuta - oon useasti pohtinut näitä juttuja.

Mutta ei, sitten kun olen innostunut treenaamaan yhdet hyvin suunnitellut treenit ja nähnyt koiran silmissä sen palon, tuntenut sen innosta tutisevan kropan painautuvan jalkaani vasten seuraamisessa, katsonut kaikkea sitä riemua minkä treenaaminen eläimessä aiheuttaa - olen ajatellut, että tää on niin mun juttu ja tulee myös varmasti olemaankin.

Samoin silloin kun koko muu maailma on tuntunut pilkkopimeältä ja on ottanut kaaliin niin suunnattomasti, pieni karvakahjo on tullut luokse kysyvänä, silloin kun on tullut pitkän päivän jälkeen kotiin ja eläin on revennyt riemusta, silloin kun katselee koiran onnea sen pinkoessa vapaana metsälenkillä - olen taas ajatellut että ei elämä olisi minkäänlaista ilman koiraa.

Koiran kanssa tekeminen ja harrastaminen ei ole koskaan ollut mulle pakkopullaa. Okei no, harrastaminen toisinaan, mutta siinä on se hyvä puoli että voi jäädä tauolle juuri silloin kun itse haluaa. Ja joo, joinain päivinä lenkille lähteminen on tuhottoman vaikeaa, mutta sinne lähtee kuitenkin.
Mutta yleisesti ottaen, yhdeksänä päivänä kymmenestä, se on kivaa. Lähes aina siis.

Piskin kanssa eläminen ja harrastaminen on joukkuepeliä parhaimmillaan. No juu pikemminkin tiimityöskentelyä. Ehkä eniten siisteintä on se, kun tajuaa koiran elekieltä ja muutenkin oppii ymmärtämään, miksi se toimii miten toimii, millainen toiminta aiheuttaa millaisia reaktioita, miten koiran saa pelaamaan yhteen itsensä kanssa esimerkiksi tokossa..... neljässä ja puolessa vuodessa olen oppinut paljon, mutta paljon on toivon mukaan vielä edessä. Koiran kanssa harrastaessa ja eläessä ei voi mennä oma napa- tyylillä, ei koskaan, sillä ei pääse pitkälle. Parivaljakon nelijalkainen osapuoli on aina otettava huomioon, sille ominaiset käyttäytymismallit, luonteenpiirteet, tunnetilat.

Onhan koiran kanssa harrastaminen ollut ainakin mulle ennen kaikkea yksin puurtamista. Mutta koirien kautta olen saanut monia uusia kavereita.

Vaikka mun pahin harrastus- ja kisakuume on nyt talttunut vähäksi aikaa, voin sanoa, etten vaihda tätä mihinkään. Valitsen mieluummin koirallisen kuin koirattoman elämän. Treenisuunnitelmien tekemisen, ongelmien ratkomisen, päättömän treenaamisen, kisoissa jännittämisen, luiden sulattamisen, kaatosateessa kurassa kahlaamisen, hiekan sängyssä, rahan menon. Koirasta kun saa ihan uskomattoman kaverin, kun siihen panostaa. Tietysti muistaen että elukka se on silti, vaikka tuntuu joskus lukevan ajatuksia. Kun on mulla on koira, on aina joku joka välittää ja piristää. Jo tuon karvakahjon näkeminenkin saa hyvälle tuulelle. Ja koiraharrastuksessa - meidän tapauksessa tokossa - onnistuminen on ihan jotain uskomatonta. Se tunne kun treenit menee superhyvin. Tai kisat, oh god.

En nyt tiedä onko tekstissä lainkaan päätä tai häntää, annoin tulla vaan. Ja uskon edelleenkin - kurkistettuani jälleen koirattomaan elämään - että se koirallinen versio on mulle. Vaikka joudunkin tulemaan kotiin aikaisemmin jostain riennoista. Ja uskon myös, että saan matkustelun ja eläimen sovitettua yhteen. Pakkohan se on. Järjestelykysymyksiä. En haluaisi luopua matkusteluhaaveistanikaan, mutta en myöskään elukasta (nykyisestä saati tulevista). This is for me.

you burn with the brightest flame

Rakastan syksyä. Saattaisin rakastaakin, jos ei aivan koko ajan - liioittelematta - sataisi kaatamalla vettä. Poljin vähän aikaa sitten kaveriltani kotiin hieman yli kuuden kilometrin matkan vesisateessa ja kirosin säätä. Nemokaan ei oikein arvostanut kun lähdin vielä loikkimaan sen kanssa tuonne vesilätäkköjen joukkoon. Kanootti olisi varmaan kätevin kulkuväline ulkona tällä hetkellä.

Ollaan tehty pitkiä lenkkejä silloin kuin vettä ei ole satanut aivan suunnattomasti. Tällä viikolla jopa joka päivä, torstaina skippasin pidemmät kierrokset vetisen kelin takia. 

Pikkueläin on ollut suunnattoman onnellinen kun kaverini ovat vierailleet meillä tällä viikolla muutamana päivänä. Varsinkin erästä ystävääni karvapeikko suorastaan palvoo, se on ihan uskomaton. Nemo menee ihan sekaisin kyseisestä tyypistä, on kokoajan kerjäämässä rapsutuksia ja on suunnattoman iloinen tämän näkemisestä.

Tekisi mieli taas ylistää Nemoa. Koko syksy on ollut täydellistä hullunmyllyä, koirankin elämä on muuttunut monelta osin, muun muassa sen lauma on pienentynyt kun toinenkin veli muutti pois kotoa. Nemo on suhtautunut kaikkeen tajuttoman hienosti, ei ole ilmennyt minkäänlaista stressin merkkiä, ei mitään käytösongelmia. Ihan paras. Kaikessa.

Ollaan treenattu. Silleen sopivasti.

Maanantaina tehtiin vissiin tuossa lähikentällä pienet treenit lenkin alkuun. Kaukoja 2x, tosi hienoja. Ei ennakointia. 

Epäsäännöllisesti palkkailtuja maahanmenoja noin 5x, taas pikkuherran yritys koveni kummasti kun jokaisesta ei tippunut palkkaa.

Kokeilin seuraamisessa uutta palkkatapaa, heitin palkan koiran taakse. Vähän säätöä vielä tässä, vaatii useimpia toistoja että Nemo oppii tuon palkkatavan. Voisi toimia kuitenkin tuohon painamiseen ja edistämiseen. Saa nähdä.

Lisäksi tehtiin lyhyehkö istuminen ja seuraamisen pakituksia jokunen toisto. Aika pätevästi pakittelee. Oon päässyt nostamaan kättäkin vähän korkeammalle, toivottavasti pian menisi ilman käsimerkkiä.

Eilen reenailtiin kauempana olevalla kentällä. Koira oli koko lenkin ajan jo ollut ihan liekeissä. Olen viimeaikoina käynyt varmaan vähän liikaakin vain juoksuttamassa sitä kentillä. Tämän huomaa, tyyppi menee nenä liian maassa treeninkin alussa. Kerron kyllä sille aina, onko kyseessä treenaaminen vai ihan riekkumiskeikka, ja koira on heti kuulolla, kun tarve vaatii. Pari kertaa lähti kuitenkin treenin väliajoilla haahuilemaan ympäriinsä, tuli kutsusta takaisin.

Nää treenit oli aika extempore ja sisältökin oli sen mukaista; sivulletuloja 2x eri kulmista, kaukot 2x, seuraamista kolmesti palkattuna, kävyn noutamista ja luoksetulosta maahanmenoa.

Kaukoissa kamalaa ennakointia, täytyy alkaa jälleen palkkailemaan alkuasennoista. Unohdan aina alkuasentopalkkailut silloin kun se ei ennakoi, ajattelen että ei nyt tarvii sitä vahvistella kun hyvin se pysyy...

Ahahah kävyn noutaminen oli aika spontaania! Koira oli niin villissä vireessä että päätin yrittää. Poimin kentältä kävyn ja innostin piskiä ensin haukkumaan ja sitten palkkasin muutamasti vaan käpyyn tarttumisesta. Pian se haki käpyä jo kaukaa. Hemmetin pätevä ja söpö :-D 

Luoksetulon maahanmenotkaan ei olleet loppuun suunniteltuja, semikivasti teki silti.

Tänään lähdettiin treenaamaan ja edellä mainittu Nemon rakastama ystäväni oli mukana, pikkuelikko oli siis täydellisen sekaisin. Se oli vapaana jo kentälle mennessään ja spurttaili siinä ympäriinsä ennen kuin pyysin sen treenaamaan.

Alkuun kaksi vauhtiluoksetuloa. Nemo sai paniikkikohtauksen - apua se jättää mut - kun jätin sen kaverille, molemmat luoksarit oli ihan tajuttoman hienoja, voi että se tuli kovaa! 

Seuraamista taaksepalkattuna jonkun neljän viiden toiston verran, tosi nastoja, intopiukeena. Palkan löytäminen nopeesti. vieläkin vähän vaikeeta.

Lisäksi kaket (ennakointia) ja istuminen. Istumisessa nousi. Paikkikset pitäisi pistää tehotreeniin, tyyppi ei malta enää pysyä aloillaan.

Treenit oli ihan tajuttoman hienot! Vireellä olisi vetänyt kisasuorituksen kevyesti läpi, okei koira ei välttämättä olisi pysynyt hallinnassa, se oli kuin sähköjänis ja spurttaili liikkeiden välissä ympäri kenttää. Sillä oli ihan superkivaa, ihan upeat treenit :)

no words

Huh, törmäsin tähän muuan foorumilla. Ihailtavaa on myös suomalaisen lehdistön tapa esittää asia. Tässä vielä koirien omistajan kertomus asiasta (mikäli tekstiin on luottamista, eihän sitä koskaan tiedä). Voi saasta, olen niin vihainen, voisin kirjoittaa asiasta aggressiivissävytteisen romaanin mutta taidan kuitenkin jättää väliin. Käsittämätön juttu. Koirien käyttäytymiseen perehtymättömämpikin henkilö näkee videolta, että koirien käyttäytyminen on kaukana uhkaavasta. Kyseisestä jutustahan on noussut kohu koiramaailmassa ja siitä löytyy juttua muualtakin. Epäkoiraihmiset varmasti ajattelevat että mitä muutamasta koirasta vouhkataan kun maailmassa on muutakin vääryyttä - itse koiraihmisenä ymmärrän "vouhkaamisen" täydellisesti. Maailma on vaan välillä sairas paikka.

Muihin juttuihin, tää viikko on mennyt lähinnä lenkkeillessä. Viikkoon on mahtunut pari kuivaakin päivää ja auringonpaistetta, mitä luksusta! Ulkoilutin kameraa tänään. Kuva on kuitenkin vanhempi.

Tänään käytiin treenaamassa ihan illasta - huono idea, jäätävä keli ja kentällä pilkkopimeää. Naksuttelin seuraamisesta, tosi pätevää menoa. Painamista koitin kitkeä kääntymällä vaivihkaa koiraa kohden kun se alkaa painaa. Toimi. Sitten satunnaispalkkailin maahanmenoista, hyviä olivat! Muutamia stoppauksia, pyrin palkkaamaan nopeasta stopista. Pari kertaa mokasi, meni maahan. Uusinta vaan. Lopuksi vielä kaukot, sarjana. Hienot.

Joo ja käytiinhän me torstai-iltana pilkkopimeässä metsässä lenkillä Ainon ja koirien kanssa. Nada jätti Nemon onneksi rauhaan, joten kaikilla piskeillä oli nastaa. Itse perinteitä kunnioittaen kompastuin ja kaaduin sysipimeässä ja sain housuihini mukavan mutakuorrutuksen. Jesjes.

kuvia ja treenejä

Muutama randomkuva pikkueläimestä ja lisäksi treenikuvia. Meillä on kerrankin ollut aktiivinen viikko, ollaan treenattu ja nähty vaikka ketä. Ollaan lenkkeilty Ainon ja koirien, Julian ja kleinien, Janessan ja Wilin sekä Liisan ja Foxin kanssa. Onpahan Nemolla ollut koiraseuraa (ihan kuin sitä kiinnostaisi muiden koirien seura - mutta kuitenkin)! Treeniäkin ollaan tehty viime aikoihin nähden aktiivisesti. Ja kävelty ihan hulluja lenkkejä. Tajusinpahan yksi päivä että puolen vuoden päästä Nemo täyttää jo viisi! Hui. Mutta koirahan vaan paranee vanhetessaan, eikö :)