Hui karseeta pitäisi olla jo koisimassa, aina menee.. vähän myöhään. Kesti vähän tän blogin ulkoasun parissa, siitä ei millään meinannut tulla mieleistä.
Enpä varmaan jaksa paljoa kirjoitella. Treenattiin aamulla ensin sateessa takapihalla - se treeni menikin pieleen. Hienohelmaa inhotti liikaa märkä nurmikko. Perusasennot vielä onnistuivat, seuraamisista osa. Lopetettiin onnistuneeseen seuraamiseen ja mentiin seurailemaan sisälle. Ja ne oli mielettömän hienoja. Se ei ole kuukauteen seurannut noin hyvin. Jopa edisti. Palkkasin silti eteen, fiksuako.
Sitten harjoiteltiin takapään käyttöä sillä lautasjutskalla ja kosketusalustailtiin. Pitkin päivää ollaan otettu iloisia seuraamisia. Käytin kaikki Nemon adhd-kohtaukset hyväkseni, ja pyysin sen yhtäkkiä seuraamaan. Iloisesti tuli ja sai palkattua mahtavasti vaan yhtymällä sen riehuntaan, piskillä oli kivaa. Näin pitääkin jatkaa.
Tehtiin tänään taas paljon piitkiä lenkkejä, mukavaa oli. Tuntuu että rääkkään Nemoa, se on alkanut kulkemaan lenkeillä mun perässä tuskastuneen näköisenä. Nojaa, on ollut kyllä aika kuumakin. Ja huomenna lenkkejä ei tule nimeksikään, olen lähes koko päivän Helsingissä. Mutta nyt painun nukkumaan!
ps. Miten musta tuntuu että suurin osa mun kirjoituksista päättyy kuolemattomaan lauseeseen 'nyt menen nukkumaan..'

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti