seuraaminen ei mene kalloon ja takapään käyttö on heikkoa

Melkein uusi metsä ahdisti Nemoa ja se poseerasi vähän happamen näköisenä.

Vanhoilla kaduilla kyllä kelpaa hymyillä.

Kyllä tosiaan kelpaa hymyillä suu korvissa kun omistajaltakin loppui koulu ja aikaa on.

Joo mutta sitten niihin oikeisiin asioihin kiintoisten kuvaselostusten jälkeen. Kuvat on siis lauantailta. Tarvitaan kipeästi uutta materiaalia.
Käytiin iltapäivästä reenaamassa perusnurmella tuossa koulun toisella puolella. Mulla oli neljä erilaista lelua mukana. Semmoinen pehmeä sininen erisuuntiin pomppiva eu-sydän, pötköksi avattu iso pehmeä köysilelu, semmoinen tennisluu ja vinkuva vaaleanpunainen pehmoluu. Söpöä joo. Ainoastaan eu-sydämestä Nemo innostui ja juoksi sen perässä ympäri nurmea ennenkuin alettiin treenaamaan. Okei ei se treeniä ollut. Otettiin vaan näitä hienoja kontaktikävelyitä ja paljon kontakteilua muutenkin.

Piti ihan hyvin kontaktia ilman seuruukäskyä ja käveli jossain siinä suht vierellä hitaassa vauhdissa. Kun pistin rivakamman tahdin päälle, koira jäi heti jälkeen. Se jolkottelee jossain parin metrin päässä takana, sieltähän sitä kontaktia on hyvä ottaa. Oli kuuma, juu, voi johtua siitä. Ja piskin vire laski sen myötä. Otin sen sitten remmiin, vähän parani vauhti. Viimeisenä oljenkortena kokeilin remmistä pientä nyppäystä kun jäi laahustelemaan, virhe, häntä painui alemmas ja sen mieli muuttui entistä mustemmaksi.
Loppuun kivailtiin paljon yksinkertaisia kontakteja ja sen tennisluun pitoa. Kai sille hyvä mieli jäi. Oi Nemo, miten saan taottua seuraamisen kalloosi? On hetkiä, jolloin pieni ihminen meinaa seota tokokiemuroissa.

Illalla sisällä reenailtiin takapään käyttöä. Otettiin takapihalta semmoinen kukkaruukun muovinen aluslautanen. Kai se on aluslautanen. Heh.
Partsille sitten mentiin ja pyysin Nemoa laittamaan etutassut lautasen sisään ja sitten aloin ohjailemaan sitä namilla, pyörimään hissukseen myötä- ja vastapäivään. Kesti todella kauan, ei ole varmaan ikinä mennyt näin kauan, kunnes se oivalsi idean, että palkkaa ropisee takatassujen käytöstä, ei siitä, vaikka etutassuja kuinka veivaisi lautasella. Vastapäivään sujui paremmin, myötäpäivään tosi heikosti. Jokaisesta onnistumisesta ylistin piisonin taivaisiin ja tungin namia suuhun. Se näytti jossain vaiheessa jo epätoivoiselta, mitä mun pitää tehdä, en mä osaa. Kyllä se siitä lähtee, tänään saatiin alkeet, huomenna lisää. Kyllä se takapää alkaa toimia!
Lenkkeilykin lähtee kunnolla käyntiin kunhan pääsen flunssan kourista..