29. lokakuuta 2012

let's get lost




Loma meni, ei treenattu mitään järkevää, lenkkeiltiin vaan ja kuvasin pikkuseppoa harvinaisen paljon.
Yhtenä aamuna maassa oli ihana kuurakerros, seuraavana oli satanut jo lunta. Lumi ja pikkupakkanen oli aivan superjees - mutta tälläkin hetkellä ulkona taitaa sataa vettä.
Löydettiin yksi päivä tuosta läheltä tosi kiva metsä. Ja tänään jo eksyttiin sinne. Lähdettiin vähän liian syvälle. Nemolla oli kivaa viilettää kokoajan vapaana. Tultiin ulos metsästä aivan sen toiselta puolelta, tosi kaukana kotoa. Onneksi saatiin kaverin toimesta kyyti. Enpä taida vähään aikaan lähteä metsään.

24. lokakuuta 2012

we'll be doing what we do

Just pretending that we're cool


Välillä aina mielessä käväisee, millaista elämä olisi, jos en omistaisi koiraa, jos koiran omistamisesta ja sen kanssa harrastamisesta ei olisi tullut elämäntapaa.
Omasta tulevaisuudestani en tiedä mitään muuta kuin sen, että haluan nähdä niin paljon maailmaa kuin ikinä voin. Tässä kohtaa koira alkaa kuitenkin pyöriä mielessäni - elämä olisi ainakin paljon vapaampaa ilman koiraa. Ei olisi kokoajan sidottu palaamaan tiettyyn aikaan kotiin, tietäen että aina se karvapeikko odottaa minua tulevaksi. 
Toisinaan myös mietin, mitä kaikkea voisin olla ja tehdä ilman koiraa. Millaista elämäni sitten olisi.
Ilman koiraa voisin tosiaan mennä ja tulla paljon vapaammin, säästäisin huomattavan summan rahaa... ei tarvitsisi jättää hauskaa illanviettoa kesken sen takia, että koira odottaa kotona.
Varsinkin tämän vuoden aikana - koiran kanssa harrastaminen on jäänyt auttamattomasti hivenen sivuun kun on ollut aivan tuhottomasti kaikkea muuta - oon useasti pohtinut näitä juttuja.

Mutta ei, sitten kun olen innostunut treenaamaan yhdet hyvin suunnitellut treenit ja nähnyt koiran silmissä sen palon, tuntenut sen innosta tutisevan kropan painautuvan jalkaani vasten seuraamisessa, katsonut kaikkea sitä riemua minkä treenaaminen eläimessä aiheuttaa - olen ajatellut, että tää on niin mun juttu ja tulee myös varmasti olemaankin.
Samoin silloin kun koko muu maailma on tuntunut pilkkopimeältä ja on ottanut kaaliin niin suunnattomasti, pieni karvakahjo on tullut luokse kysyvänä, silloin kun on tullut pitkän päivän jälkeen kotiin ja eläin on revennyt riemusta, silloin kun katselee koiran onnea sen pinkoessa vapaana metsälenkillä - olen taas ajatellut että ei elämä olisi minkäänlaista ilman koiraa.

Koiran kanssa tekeminen ja harrastaminen ei ole koskaan ollut mulle pakkopullaa. Okei no, harrastaminen toisinaan, mutta siinä on se hyvä puoli että voi jäädä tauolle juuri silloin kun itse haluaa. Ja joo, joinain päivinä lenkille lähteminen on tuhottoman vaikeaa, mutta sinne lähtee kuitenkin.
Mutta yleisesti ottaen, yhdeksänä päivänä kymmenestä, se on kivaa. Lähes aina siis.

Piskin kanssa eläminen ja harrastaminen on joukkuepeliä parhaimmillaan. No juu pikemminkin tiimityöskentelyä. Ehkä eniten siisteintä on se, kun tajuaa koiran elekieltä ja muutenkin oppii ymmärtämään, miksi se toimii miten toimii, millainen toiminta aiheuttaa millaisia reaktioita, miten koiran saa pelaamaan yhteen itsensä kanssa esimerkiksi tokossa..... neljässä ja puolessa vuodessa olen oppinut paljon, mutta paljon on toivon mukaan vielä edessä. Koiran kanssa harrastaessa ja eläessä ei voi mennä oma napa- tyylillä, ei koskaan, sillä ei pääse pitkälle. Parivaljakon nelijalkainen osapuoli on aina otettava huomioon, sille ominaiset käyttäytymismallit, luonteenpiirteet, tunnetilat.

Onhan koiran kanssa harrastaminen ollut ainakin mulle ennen kaikkea yksin puurtamista. Mutta koirien kautta olen saanut monia uusia kavereita.

Vaikka mun pahin harrastus- ja kisakuume on nyt talttunut vähäksi aikaa, voin sanoa, etten vaihda tätä mihinkään. Valitsen mieluummin koirallisen kuin koirattoman elämän. Treenisuunnitelmien tekemisen, ongelmien ratkomisen, päättömän treenaamisen, kisoissa jännittämisen, luiden sulattamisen, kaatosateessa kurassa kahlaamisen, hiekan sängyssä, rahan menon. Koirasta kun saa ihan uskomattoman kaverin, kun siihen panostaa. Tietysti muistaen että elukka se on silti, vaikka tuntuu joskus lukevan ajatuksia. Kun on mulla on koira, on aina joku joka välittää ja piristää. Jo tuon karvakahjon näkeminenkin saa hyvälle tuulelle. Ja koiraharrastuksessa - meidän tapauksessa tokossa - onnistuminen on ihan jotain uskomatonta. Se tunne kun treenit menee superhyvin. Tai kisat, oh god.

En nyt tiedä onko tekstissä lainkaan päätä tai häntää, annoin tulla vaan. Ja uskon edelleenkin - kurkistettuani jälleen koirattomaan elämään - että se koirallinen versio on mulle. Vaikka joudunkin tulemaan kotiin aikaisemmin jostain riennoista. Ja uskon myös, että saan matkustelun ja eläimen sovitettua yhteen. Pakkohan se on. Järjestelykysymyksiä. En haluaisi luopua matkusteluhaaveistanikaan, mutta en myöskään elukasta (nykyisestä saati tulevista). This is for me.

21. lokakuuta 2012

you burn with the brightest flame


Rakastan syksyä. Saattaisin rakastaakin, jos ei aivan koko ajan - liioittelematta - sataisi kaatamalla vettä. Poljin vähän aikaa sitten kaveriltani kotiin hieman yli kuuden kilometrin matkan vesisateessa ja kirosin säätä. Nemokaan ei oikein arvostanut kun lähdin vielä loikkimaan sen kanssa tuonne vesilätäkköjen joukkoon. Kanootti olisi varmaan kätevin kulkuväline ulkona tällä hetkellä.
Ollaan tehty pitkiä lenkkejä silloin kuin vettä ei ole satanut aivan suunnattomasti. Tällä viikolla jopa joka päivä, torstaina skippasin pidemmät kierrokset vetisen kelin takia. 
Pikkueläin on ollut suunnattoman onnellinen kun kaverini ovat vierailleet meillä tällä viikolla muutamana päivänä. Varsinkin erästä ystävääni karvapeikko suorastaan palvoo, se on ihan uskomaton. Nemo menee ihan sekaisin kyseisestä tyypistä, on kokoajan kerjäämässä rapsutuksia ja on suunnattoman iloinen tämän näkemisestä.
Tekisi mieli taas ylistää Nemoa. Koko syksy on ollut täydellistä hullunmyllyä, koirankin elämä on muuttunut monelta osin, muun muassa sen lauma on pienentynyt kun toinenkin veli muutti pois kotoa. Nemo on suhtautunut kaikkeen tajuttoman hienosti, ei ole ilmennyt minkäänlaista stressin merkkiä, ei mitään käytösongelmia. Ihan paras. Kaikessa.


Ollaan treenattu. Silleen sopivasti.

Maanantaina tehtiin vissiin tuossa lähikentällä pienet treenit lenkin alkuun. Kaukoja 2x, tosi hienoja. Ei ennakointia. 
Epäsäännöllisesti palkkailtuja maahanmenoja noin 5x, taas pikkuherran yritys koveni kummasti kun jokaisesta ei tippunut palkkaa.
Kokeilin seuraamisessa uutta palkkatapaa, heitin palkan koiran taakse. Vähän säätöä vielä tässä, vaatii useimpia toistoja että Nemo oppii tuon palkkatavan. Voisi toimia kuitenkin tuohon painamiseen ja edistämiseen. Saa nähdä.
Lisäksi tehtiin lyhyehkö istuminen ja seuraamisen pakituksia jokunen toisto. Aika pätevästi pakittelee. Oon päässyt nostamaan kättäkin vähän korkeammalle, toivottavasti pian menisi ilman käsimerkkiä.

Eilen reenailtiin kauempana olevalla kentällä. Koira oli koko lenkin ajan jo ollut ihan liekeissä. Olen viimeaikoina käynyt varmaan vähän liikaakin vain juoksuttamassa sitä kentillä. Tämän huomaa, tyyppi menee nenä liian maassa treeninkin alussa. Kerron kyllä sille aina, onko kyseessä treenaaminen vai ihan riekkumiskeikka, ja koira on heti kuulolla, kun tarve vaatii. Pari kertaa lähti kuitenkin treenin väliajoilla haahuilemaan ympäriinsä, tuli kutsusta takaisin.
Nää treenit oli aika extempore ja sisältökin oli sen mukaista; sivulletuloja 2x eri kulmista, kaukot 2x, seuraamista kolmesti palkattuna, kävyn noutamista ja luoksetulosta maahanmenoa.
Kaukoissa kamalaa ennakointia, täytyy alkaa jälleen palkkailemaan alkuasennoista. Unohdan aina alkuasentopalkkailut silloin kun se ei ennakoi, ajattelen että ei nyt tarvii sitä vahvistella kun hyvin se pysyy...
Ahahah kävyn noutaminen oli aika spontaania! Koira oli niin villissä vireessä että päätin yrittää. Poimin kentältä kävyn ja innostin piskiä ensin haukkumaan ja sitten palkkasin muutamasti vaan käpyyn tarttumisesta. Pian se haki käpyä jo kaukaa. Hemmetin pätevä ja söpö :-D 
Luoksetulon maahanmenotkaan ei olleet loppuun suunniteltuja, semikivasti teki silti.

Tänään lähdettiin treenaamaan ja edellä mainittu Nemon rakastama ystäväni oli mukana, pikkuelikko oli siis täydellisen sekaisin. Se oli vapaana jo kentälle mennessään ja spurttaili siinä ympäriinsä ennen kuin pyysin sen treenaamaan.
Alkuun kaksi vauhtiluoksetuloa. Nemo sai paniikkikohtauksen - apua se jättää mut - kun jätin sen kaverille, molemmat luoksarit oli ihan tajuttoman hienoja, voi että se tuli kovaa! 
Seuraamista taaksepalkattuna jonkun neljän viiden toiston verran, tosi nastoja, intopiukeena. Palkan löytäminen nopeesti. vieläkin vähän vaikeeta.
Lisäksi kaket (ennakointia) ja istuminen. Istumisessa nousi. Paikkikset pitäisi pistää tehotreeniin, tyyppi ei malta enää pysyä aloillaan.
Treenit oli ihan tajuttoman hienot! Vireellä olisi vetänyt kisasuorituksen kevyesti läpi, okei koira ei välttämättä olisi pysynyt hallinnassa, se oli kuin sähköjänis ja spurttaili liikkeiden välissä ympäri kenttää. Sillä oli ihan superkivaa, ihan upeat treenit :)

14. lokakuuta 2012

no words


Huh, törmäsin tähän muuan foorumilla. Ihailtavaa on myös suomalaisen lehdistön tapa esittää asia. Tässä vielä koirien omistajan kertomus asiasta (mikäli tekstiin on luottamista, eihän sitä koskaan tiedä). Voi saasta, olen niin vihainen, voisin kirjoittaa asiasta aggressiivissävytteisen romaanin mutta taidan kuitenkin jättää väliin. Käsittämätön juttu. Koirien käyttäytymiseen perehtymättömämpikin henkilö näkee videolta, että koirien käyttäytyminen on kaukana uhkaavasta. Kyseisestä jutustahan on noussut kohu koiramaailmassa ja siitä löytyy juttua muualtakin. Epäkoiraihmiset varmasti ajattelevat että mitä muutamasta koirasta vouhkataan kun maailmassa on muutakin vääryyttä - itse koiraihmisenä ymmärrän "vouhkaamisen" täydellisesti. Maailma on vaan välillä sairas paikka.

Muihin juttuihin, tää viikko on mennyt lähinnä lenkkeillessä. Viikkoon on mahtunut pari kuivaakin päivää ja auringonpaistetta, mitä luksusta! Ulkoilutin kameraa tänään. Kuva on kuitenkin vanhempi.
Tänään käytiin treenaamassa ihan illasta - huono idea, jäätävä keli ja kentällä pilkkopimeää. Naksuttelin seuraamisesta, tosi pätevää menoa. Painamista koitin kitkeä kääntymällä vaivihkaa koiraa kohden kun se alkaa painaa. Toimi. Sitten satunnaispalkkailin maahanmenoista, hyviä olivat! Muutamia stoppauksia, pyrin palkkaamaan nopeasta stopista. Pari kertaa mokasi, meni maahan. Uusinta vaan. Lopuksi vielä kaukot, sarjana. Hienot.

Joo ja käytiinhän me torstai-iltana pilkkopimeässä metsässä lenkillä Ainon ja koirien kanssa. Nada jätti Nemon onneksi rauhaan, joten kaikilla piskeillä oli nastaa. Itse perinteitä kunnioittaen kompastuin ja kaaduin sysipimeässä ja sain housuihini mukavan mutakuorrutuksen. Jesjes.

7. lokakuuta 2012

kuvia ja treenejä








Muutama randomkuva pikkueläimestä ja lisäksi treenikuvia. Meillä on kerrankin ollut aktiivinen viikko, ollaan treenattu ja nähty vaikka ketä. Ollaan lenkkeilty Ainon ja koirien, Julian ja kleinien, Janessan ja Wilin sekä Liisan ja Foxin kanssa. Onpahan Nemolla ollut koiraseuraa (ihan kuin sitä kiinnostaisi muiden koirien seura - mutta kuitenkin)! Treeniäkin ollaan tehty viime aikoihin nähden aktiivisesti. Ja kävelty ihan hulluja lenkkejä. Tajusinpahan yksi päivä että puolen vuoden päästä Nemo täyttää jo viisi! Hui. Mutta koirahan vaan paranee vanhetessaan, eikö :)

3. lokakuuta 2012

live as though heaven is on earth


Lokakuu saapui ihan yllättäen. Ollaan lenkkeilty viime aikoina paljon sekä kavereiden kera että ihan vaan kaksin. Treenaaminenkin ollaan aloitettu hiljalleen uudestaan. Olen ulkoiluttanut jopa kameraa nyt useampana päivänä, voin olla todella ylpeä itsestäni. Ainakin kuvia on siis blogiin laitettavana vaikka tekstiä ei tulisikaan.


Tokoa ollaan käyty nyt tällä viikolla käyty treenaamassa pari kertaa lähikentillä. Eilen Ainon ja koirien seurassa ja tänään kaksistaan. 
Yleisinä huomiona voisin mainita mm ne, että koiran keskittymiskyky ei ole ainakaan kadonnut treenaamattomuuden myötä huomattavasti. Se ei ota ympäristöstä sen enempää häiriötä kuin aikaisemminkaan. Intoa on aivan mielettömän paljon, varmaan ne kaikkien menneiden kuukausien treeni-innot patoutuneet ja pääsevät nyt vasta purkautumaan. Voi pientä karvamursua. Sillä on suunnattoman kivaa treenatessa, se yrittää mielettömästi ja ei lannistu epäonnistumisista. Harmittaa suunnattomasti, että ei tosiaan tänä vuonna olla enää menossa kisaamaan, olisi pitänyt aikaisemmin junailla joku koe edes syyskuun lopulle. Eipä voi enää mitään.

Ollaan lähinnä kertailtu kaukoja, paikallaoloa (tämä on lähtenyt lipsumaan, sen olen huomannut lenkillä koiraa kuvaillessani, ei malttaisi välillä millään poseerata hehe...), seuraamista, maahanmenoja, stoppeja. Muutamia luoksareitakin tehtiin kaverin avustuksella viikonloppuna. Seuraamisessa on satunnaista innosta johtuvaa painamista ja poikitusta, mutta eiköhän se pian lähde karsiintumaan. Intoa seuruussa kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Ollaan jonkun verran seuruun pakitustakin reenailtu käsiavulla. Hienosti alkaa takapää toimia.
Jatketaan tokon treenailun suhteen ihan rennosti, ei sen kummempia paineita!


Tekisi taas mieli kirjoittaa siitä, miten hieno Nemo vaan on ja miten mukava sen kanssa on elää. Vaikka se tuokin nyt syksyllä päivässä noin kymmenen kiloa hiekkaa, kuraa ja erinäisiä härpäkkeitä sisään, silti se on aika jees. Viisas, se lukee nykyään niin hyvin minua, voin kai itsekin sanoa ymmärtäväni sitä suhteellisen hyvin.
Taannoisesta tanskandoggi-episodista ei tainnut jäädä sen kummempia traumoja, mutta Nemo suhtautuu jonkun verran varauksellisemmin kaikkiin koiriin. Jos vastaan tulee joku oikein reuhkaava piski, puppe päästää ohi mennessään uhoavat ärinät suustaan. Ei muuta onneksi.
Yksi juttu, minkä huomaan muuttuneen, on Nemon suhtautuminen vieraisiin ihmisiin. Yleisesti ottaen, se ei enää ollenkaan suhtaudu vieraisiin niin varauksellisesti. Kun ollaan reissailtu esimerkiksi Turkuun päin ja takaisin, koira yrittää junassa hanakasti ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, tuijottelee silmiin, heiluttaa villisti häntäänsä, haukahtaa muutaman kerran... se hurmasikin edellisellä reissulla rautatieasemilla useita ihmisiä. Lisäksi olen antanut useampien rauhallisten lapsien tehdä tuttavuutta Nemon kanssa, sen itsevarmuus tuntuu nousseen tässäkin. Ja nykyään jos joku alkaa kadulla kovasti lässyttää sille ja tehdä tuttavuutta, se ei katso tulijaa epäluuloisesti vaan saattaa jopa mennä rapsuteltavaksi.