8. kesäkuuta 2010

nyt asioihin tulee todellinen muutos

Tokoasioihin siis. Ei enää treenata sinne päin, vaan juuri täydellisesti. Tavoitteellisesti. Ei enää pelleilyjä, tarkempaa treeniä. Parempaa palkkaa. Täytyy opettaa tuo pitämään leluista, kunnolla. Eihän tästä oikeasti muuten tule mitään.

Tarkastelin esimerkiksi juuri Nemon seuraamista tänä aamuna. Se kulkee käskyttä vierellä paremmin kuin seuraamiskäskyn alla. Välillä käskyn kuullessa sen pää painuu alemmas, vauhti hidastuu ja kontakti alkaa katkeilla. Se vaikutti aamulla hyvin paineistuneelta. En keksinyt, mistä se olisi voinut johtua. Mun oma ryhti oli ihan hyvä, en ollut kumartunut Nemon päälle. Olin hyvällä tuulella. Hmm.
Ottelin pitkin aamulenkkiä ihan alkeellista kontaktikävelyä, alkoi pitämään kontaktia pidempiäkin pätkiä, käveli tosin noin puolen metrin päässä minusta, mutta kontaktia piti mainiosti. Ajattelin tuota treenata tänään, ihan ilman käskyä kontaktin pitoa liikkeessä. Ja paljon palkkaa ja kehuja. Ja sitten kun saadaan tämä superiloiseksi, sovelletaan seuraamista vähän. Olen miettinyt, pitäisikö - taas - opettaa se uusiksi.

Pitää saada Nemo myös käyttämään takapäätään paremmin, auttaisi noissa käännöksissä. Väljiä ja outoja. Ei mitään kunnollisia. Okei, niitä ollaan otettu vasta tosi vähän. Nyt vaan ahkeraa treeniä. Mulle tuli taas aivan ylitreenifiilis.
Koko kesä aikaa. Teen varmaan illemmalla meidän konkreettiseen treenivihkoon suunnitelman, ja voisin kopioida sen tännekin, ehkä.

2 kommenttia:

  1. Juhuuuu :)) Mulla on huomenna illalla sm-joukkueen treenit, enkä viittis päivällä treenata jotta ollaan skarppina illalla. Torstaina on ukun kaupunkitreenit, mutta jos jaksaa niin vois päivällä treenata tai sitten perjantaina päivällä tokotreeneihin yhdessä? :) Hyvä jos on innostus treenaamaan, yleensä se onkin niin, että kun muutkin treenaa ahkerasti niin tulee itsellekkin treeni-innostus :D

    VastaaPoista
  2. janessa: perjantai on paras :--) jepaa!

    VastaaPoista