turkki lähti

Nemolainen kävi eilen trimmissä ja ei kikkare millainen skidi siitä tuli :-D oikeasti, en meinaa tunnistaa sitä. Sen lähes aggressiivinen karvamursuilme muuttui surumielisen pentukoiran ilmeeksi.. se näyttää jotenkin paljon nuoremmalta. Tosiaan turkkia lähti enemmän kuin jäi, ja musta tuntuu että se on taas liian lyhyt, ainakin noi tassukarvat. No, uskon että trimmaajamme kumminkin tietää mitä tekee. Ja äkkiähän tuo turkki kasvaa. Ja jos kehiin ollaan menossa vasta toukokuun lopussa, ei ole mitään hätää.

Tää viikko on ollut jälleen kamalan kiireistä ja koira jäänyt vähemmälle ajalle, mikä itseäni harmittaa kauheasti, omatunto kolkuttelee.
Huomenna olisi tiedossa kumminkin ukuilut ja pitkä lenkki. Sekä huomenna on jo maaliskuu! Ja sitten onkin pääsiäisloma, Nemolle paljon aikaa. Kunhan noi kadut kunnolla sulaa ja kuivaa, tuolla on aivan yyberihanaa kävellä! Tokoiltiin maanantaina jotain pientä, ei sujunut.
Nyt menen koisimaan.
ps. tosta tokoilusta tuli vielä mieleen, mitenhän noi meidän möllit menee.. ei niihin ole kuin puolitoista viikkoa, ja sekä koiran että omistajan tokointo on lähtenyt lumien mukana. Good for us, very good!

something happened for the first time

Voi sentään tuo örkkiä näyttää möhkälemäiseltä pallerolta. Missä turkin leikkausmuoto? Ei missään. Kuvat on vähän hassussa kulmassa, kaveri onnistui yllättävän hyvin kuvailemaan hehe. Mun mielestä se seisoo paremmin vapaana kuin aseteltuna. Oisikin hupaisa meidän seuraavassa näyttelyssä seisottaisin Nemoa vapaana ja muut kyykkisi sielä biisoniensa luona.. not. Ei se noissakaan kuvissa parhaalla tavalla seiso ja kulma vääristää, mutta vähän havainnoillistamista. Saatiin muuten otettua tosi leikkimielinen treeni, temppuja, stoppeja, istuja, maita sekaisin. Ja ylhäällä hyppyjä, ne tosin taas vähän pissi. Nostin rimaa hivenen ylemmäs ja laitoin nameja 'kosketusalustan' päälle. Paremmin suju kyllä kuin ennen.

i found myself in wonderland

Kuvat otettu perjantaina, kun aurinko vielä suvaitsi näyttäytyä. Meidän eilinen mätsärireissu meni vähän pilalle, siitä ei nyt puhuta enempää. Tuli ainakin koira pestyä perjantaina, ettei tänään tarvitse pestä :d kaiken kukkuraksi en edes saanut ilmoitettua mätsärin järkkäärille, ettei päästä tulemaan, tuolla kun oli se ennakkoilmo, ja sähköposti lagailee vieläkin. No, kyllä tää tästä..

Ei olla Nemon kanssa tehty pariin päivään mitään järkevää, treenailukin on jäänyt. Tää viikonloppu varsinkin on ollut ihan surkea. Omistajalla vähän pukkaa univelkoja päälle ja olo on käsittämättömän laiska. Nemokin on koisinut vaan suurimman osan päivistä. Tänään ollaan tehty kaksi suhteellisen lyhyttä lenkkiä tuon kivan sään kanssa. Lähdet lenkille, ei sada, parinkymmenen minuutin päästä sataakin kaatamalla, raahaat iloista koiraa perässäsi..

Tänään ajattelin ryhdistäytyä ja reenailla hieman jotain. Yritetään. Mitäs lisättävää tähän vielä olisi, Nemppa pysyy taas ylihienosti vapaana, mutta se tokoilu ei ota sujuakseen. Nämä vaihtelevat: kun tokoilu sujuu, karkaillaan, kun tokoilu ei suju, totellaan hienosti vapaana ollessa.. jänskää.

live your life with arms wide open

Jipii, Nemolainen on alkanut jälleen pysymään vapaana! Käytiin tänään iltapäivästä pelloilla umpihangilla juoksentelemassa, jäbä innostui jälleen ihan kivasti, mutta ei yhtä paljon kuin eilen. Mulla oli vanha kamera mukana - mistähän johtuu että saan tolla parempia kuvia kuin uudella.. :Dd

Oltiin myös ukuilemassa, jei, parkkipaikka oli jo sula, asfaltti näkyvissä. Oma olo oli laiska ja koirakin oli laiska. Paikalla ei ollut mitenkään erityisen paljon koirakkoja, good for us.

Alkuun luoksepäästävyys ja Nemo NOUSI. Tämähän oli mulle karsea järkytys, meni haistelemaan kättelijän kättä. Nounounou, miten tämä voi kusta?! Tääkin on ollut yks varmimmista jutuista. Nyt vaan siis paljon palkkausta, silloinkin kun joku koskee örkkiin. Kavereiden kanssa tätä pitää treenata.

Paikkamakoilua. Otin ihan lyhyellä matkalla about 2m, ja lyhyillä ajoilla, kävin palkkaamassa lähes kokoajan. Hienosti pysyi, välillä vähän pälyili, mutta tähän oon tosi tyytyväinen. Kankeasti meni ekaksi maahan. Ja maan kylmyydestä lisää propseja Nemolle, että pysyi.

Seurailuja, näitä jännitin. Ihan omaan tahtiin sikin sokin, häiriötä tuli. Yllättävän hienosti veti. Jätätystä ei kuin pari kertaa, kontakti vähän katkeili. Palkkasin juuri oikeasti paikasta ja kontaktista.

Ruudun alkeita, tätä voitais aloittaa tekemään himassakin, Nemo tykkäsi. Vein ruutuun kosketusalustan päälle nameja Nemon kanssa, ensin lähetin ihan läheltä ja hieman kauempaa, innolla juoksi syömään namit.

Luoksetulo, tää oli ihan ookoo. Jättämisessä meinasi väkisin lähteä seuruuseen, sain useamman kerran käskyttää. Otettiin lyhyt matka, kävelin noin kolme metriä, kävin palkkaamassa ja menin vielä kauemmas. Kutsun jälkeen lähti hieman viiveellä, hienosti tuli sivulle.

Lopuksi vielä jääviä. Tai no meidän jäävät. Seuraaminen oli poukkoilevaa, Nemo lähti tulemaan jotenkin kummasti mun päälle. Seisominen oli huippukiva! Jäi ilman paikkakäskyä seisomaan, kävelin kahden metrin päähän ja menin palkkaamaan. Maahanmeno ei luonnistunut sitten millään, sain jonkunlaisen sekavan suorituksen aikaiseksi.

Minkähän yhteenvedon tähän vetäisi. Nemo oli jotenkin epävireessä ja huonossa vedossa. Nyt Janessan hyvien vinkkien mukaan pitää yrittää tehdä treenitilanteesta kiva ja epävirallisempi, paljon hauskoja temppuja, jospa saataisiin sitä intoa tuohon treenaamiseen.

Huomenna Nemo pääsee eroon kurakuorrutuksestaan, pesen sen illalla lauantaista mätsäriä varten. päästäänpähän tsekkaamaan etukäteen möllitokohalli, ihan hyvä vaan.. kaipaan lenkkiseuraa, lähtiskö kukaan Nemon ja mun kanssa? :-D

so we fight through the hurt and we live and we learn

Nemosta on näiden kahden kuluneen vuoden aikana tullut mulle aivan suunnattoman tärkeä. Kun olin ottamassa tätä ensimmäistä koiraani, en voinut edes kuvitella ja tajuta, että siitä tulisi näin tärkeä. Niin suuri osa jokapäiväistä elämää, että suunnittelisin kaikki menoni sen mukaan. Enkä muutenkaan tiennyt koiran omistamisesta tuon taivaallista, saati kouluttamisesta. Tottakai luulin tietäväni suunnilleen kaiken, mutta en tietänyt - enkä tiedä vieläkään. Aina on uutta opittavaa. Mua loukkaa suunnattomasti kommentti "se on vaan koira, miks sä nyt sitä kokoajan hyysäät", ja muut tuon tapaiset repliikit. Ei se ole vain koira. Se on mulle jotain paljon enemmän, yksi mun parhaista kavereista. Ja ne jotka väittävät, että koira ei voi olla kenenkään "paras ystävä", ovat mielestäni ehdottomasti väärässä. Koiran kanssa voi solmia sellaisen syvän suhteen, jollaisesta ei voisi edes ihmisten kanssa haaveilla. Se on sanatonta ymmärtämistä ja molemminpuolista välittämistä. Koiralta saa kaiken huolenpidon monenkertaisena rakastamisena takaisin. On ihana tulla kotiin, kun joku pieni nelijalkainen hömppä on vastassa suu innokkaassa virneessä, koko keho tutisten, häntä melkein kropasta irroten heilunnan voimasta, suusta pursuaa epämääräistä älämölöä, ja lopulta koira hyppää syliin innosta piukkana. On hienoa onnistua sen kanssa, huomaa että on saanut sen käyttäytymisen paremmalle mallille tai jonkun tokoliikkeen, tai arkielämän tilanteen sujumaan. Väistämättä tulee niitäkin tilanteita vastaan, että mikään ei suju ja tekisi mieli luovuttaa, mutta ne vaan kuuluvat asiaan. On ihanaa, miten se tuntuu ymmärtävän, kun on vaikeaa ja allapäin, ja silloin se koittaa oikein kunnolla miellyttää. Ja vaan ne jotkut pienet hetket, kun koira katsoo luottavaisena muhun.

Nemo näyttää nyt lähestulkoon samalta kuin kyseisissä kuvilta, rähjäiseltä peikolta. Yläkuva on otettu viime sunnuntaina, kun yritettiin tokoilla tuossa lumisella pesiskentällä. Nemo keskittyi kaikkeen muuhun ja suurin osa kuvistakin on palkkaamisesta, no can do.

Mistähän tämä tämmöinen kirjoitustulva tuli, hehheh tosiaan. Mulla on nyt vikassa jaksossa ensimmäinen kympinaamu sitten vuoteen, ja tottakai se pitää käyttää hyväkseen valvomalla myöhään. :-) Nemo pysyi tänään muuten hienosti vapaana, keksittiin mennä pellolla kantohangille juoksemaan. jätkähän rällästi siellä hullun lailla ympäri peltoa, juoksi silkasta juoksemisen riemusta. Huomenna olisi uusia haasteita tiedossa tokotreenien merkeissä, saa nähdä miten sujuu.

jee jee jee jee

Nemo pesun jäljiltä puolitoista viikkoa sitten :D meidän trimmi muuten siirtyi ensi tiistaihin (JEE!), argh, tuo turkki on nyt niiin kamala ja sen setvimiseen menee iltaisin parhaimmillaan se tunti. Joten oma turkinhoitointo on vähän nollassa.

Meidän tokoilut on alkanut taas kuseksimaan pahemman kerran, koiran aivotoiminta jälleen himmenemään, omistajan into piiloutumaan.. pari viimeistä viikkoa on olleet koulussa aivan hirveät, nyt helpottaa, enää korkeintaan yksi koe per viikko. Nemolle jäi pahimpina koerupeamina vähemmän aikaa ja treenailukin on vähän jäänyt.

Viime viikon ukun treenit meni superhienosti. Jälleen sitä perusongelmakohtaa, seuraamisia, ei tosin otettu kuin vähän. Seuraamisessa hemmetinmoinen jätättäminen on taas tullut esiin - en ole saanut piskiin mitään intoa, kaikkeni olen yrittänyt. Tyyppi sen kun haahuilee ja jätättää, jos ulkona vähänkin treenataan. Sisällä sujuu. Jäävistä seisominen sujuu hyvin, alkeina tosin. Maahanmeno on hieman kyseenalainen. Se seuraaminen tietysti eniten harmittaa.

Mielessä on käynyt että josko peruisi koko möllit, ei me oikeasti olla edes möllivalmiita. Huomenna ajattelin vihdoin ryhdistäytyä ja lähteä kuvaamaan örkkiä, ei vaan huvita - se on niin saastainen.

Ulkona on ihan mahtava kevätsää, jopa kuivaa asfalttia näkyvissä! Jeejee.

tilannekertaus

Tän viikon torstaina oltiin taas ukun treeneissä ja mulle itelleni jäi tosi paha maku suuhun niistä treeneistä.. ihan kivasti se teki liikkeet ja kaikki. Seuraamisetkin meni paljon pienemmällä palkalla ja kehumisella, tuota kehumista ja palkkausta pitäisi vähentää, ensiksi pikkupätkissä liikkeitä, sitten koko liikkeitä vähillä kehuilla ja palkalla. Luoksetulo oli myös tosi kiva, jätin, kävelin pois, palasin palkkaamaan, kävelin pois ja kutsuin. Jäävien opetukseen saatiin vinkkinä että maahanmenoon vois saada intoa pyörimisestä, ensin siis pyörittelen siinä Nemoa ja sitten käsken maahan. Tuota otettiin eilen ja paljon vauhtia saatiin. Seisomisissa tuo pyöriminen ei toimi, testattiin. Mutta niistä treeneistä vielä, siis se teki ihan siististi ja hyvin - semmoinen innostuneisuus puuttui, ja nenä oli aivan kokoajan maassa, ihan liikaa. Ja muut ryhmän koirat olivat narttuja, itse tein virheen kun päästin treenin aluksi ja lopuksi Nemon moikkaamaan niitä, ensi treeneissä me ei moikatakaan ketään. Ja se nenä oli tosiaan raivostuttava, kokoajan maassa. Kai se sohjosonta oli niin kiinnostavaa. Sulais noi lumet kunnolla, pakkanen vaan jatkuu, ja kun ne alkaa sulaa, on silloinkin siinä parkkiksella inha treenata loskassa.

Tosiaan eilen otettiin ihan kunnollinen treeni sisällä, aina vaan sisällä, mutta ihan kivasti meni. Vähän pidemmän aikaa treenailtiin ja keskittyi tosi hyvin. Nuo jäävät voitaisiin saada sujumaan ensin stop/maahan- käsky, sitten paikallakäsky. Mun tarttee vaan ihan pikkusen pysähtyä käskyttämään sitä ja sitten kävellä pois, se jää hienosti seisomaan, maahanmeneminen on vähän takkuilevaa hitaasta vauhdista. Mulla on vielä pohdinnan alla mikä opetustapa olis Nemolle sopivin.

Tänään pääsee Jasper Modan vanhaan häkkiin, tulee se hyödynnettyä ihan kunnolla. voin kuvitella sen pikkumiehen riemun suuressa häkissä.
Jepsjeps tänään on vielä edessä Nemolaisen puunausoperaatio ja tosiaan chillojen häkkien siivous. ja kokeisiinkin pitäisi pari tuntia lukea, keskittyminen on nyt vain vähän haastavaa.

when you're afraid, just close your eyes, rest easy child and know i'm by your side

8.1.2006- 12.3.2010

Cincuneito NC's Madonna, kavereiden kesken Moda, nukahti tänään päivällä ikuiseen uneen. Nyt tanskalaisella tytöllä ei ole enää kipuja, eikä paha olla. Modallahan meni se jalka muussiksi noin kuukausi sitten, kun se jäi roikkumaan parin varpaansa varaan riippumattoon, ja roikkui siinä luultavasti koko yön. Jalka oli ensiksi toimintakyvytön, ekalla eläinlääkärireissulla saatiin mukaan kipulääke, seuraavalla antibiotti. Jalka lähti menemään parempaan kuntoon - Moda huonompaan.

Tällä viikolla sen yleiskunto alkoi olla jo tosi surkea, ja eilen huolestuin ihan kunnolla. Moda oli vaan kokoajan kököttänyt samalla tasolla häkissä, syöminen ja juominen loppuivat jo alkuviikosta, hengittäminen näytti olevan hieman raskasta ja se piipitti pienellä äänellä. Siitä näki ihan selvästi, että se on tosi kipeä.

Tänään lähdettiin tuossa yhdentoista maissa ajamaan Keravalle eläinlääkäriin. En edes silloin tullut ajatelleeksi, että tämä voisi kenties olla Modan viimeinen matka. Likka oli niin voipuneen ja rauhallisen oloinen, ihan kuin se itse olisi tietänyt mitä tuleman pitää - vaikka itse en millään tajunnut sitä, tai suostunut tajuamaan. Eläinlääkäri sitten tutki Modan ja totesi sen yleistilan todella huonoksi, ja että vatsassa on suuri suolitukos, tai sitten kohdussa iso kasvain. Moda oli omaksi itsekseen tosiaan ihan liian rauhallinen (se oli jo huono merkki, että kotona sen häkille mennessä se ei jaksanut pinkaista minua karkuun, kyhjötti vain paikoillaan).

Päädyttiin sitten siihen loppujen lopuksi ainoaan armeliaimpaan ratkaisuun, Modan päästämiseen kärsimyksistä. joskus oon luvannut Modalle olla sen kanssa aivan loppuun saakka, ja ehdottomasti halusin pitää lupaukseni. Enkä mä voisi päästää ketään näistä elukoista yksin viimeiselle matkalle, en.

Pitelin siinä Modaa sylissäni kun se nukahti ikuiseen uneen, kauniisti, rauhallisesti. Itkuhan siinä luonnollisesti pääsi.

Musta tuntuu, että tämä surun määrä vain kokoajan kasvaa. Enkä mä osaa ymmärtää, hahmottaa, että Modaa ei enää ole. se elää mun muistoissa ja sydämessäni koko loppuelämäni ajan, mutta mä en voi enää koskaan silittää sen pehmeää turkkia, kuulla sen vihaista säksätystä. Ja kun menen chinchillahuoneeseen, siellä on enää kaksi chillaa. Yksi puuttuu, ja sen myötä mun sydämessä on suuri aukko. Miten joku noin rakas voikaan jättää niin ison tyhjyyden lähtiessään. Lähes jokainen ajatus tekee kipeää - mitä kaikkea olisi voinut tehdä paremmin, miten olisi pitänyt viettää chillatytön kanssa enemmän aikaa..

Modasta jäi suunnaton määrä hyviä muistoja, se opetti paljon noista pienistä karvapalloista. Ja meille jäi Jasper, muistuttamaan omalla olemuksella tanskalaisesta äidistään. Rakastin Modaa kauheasti ja tulen edelleenkin rakastamaan.

Jos tulisin joskus sairaaksi, väsyneeksi ja heikoksi,

jos kipu untani häiritsisi, tee se silloin, ystäväni.

Älä anna surunkaan estää, yritä minun vuokseni

kestää ystävyytemme raskain koetus,

jäähän meille rakkaus, luottamus,

joka kesti monta yhteistä vuotta.

Miksi pelkäämme tulevaa suotta?

Kärsimystä et minulle halua, autathan minua

pääsemään tuskasta.

Ymmärrän syvän surusi, tuntuu lopulliselta lähtöni.

Älä silti ole lohduton, menen sinne missä on hyvä olla.

Pysythän luonani, vieressäin, loppuun asti lähelläin.

Se teko on oikean ystävän, rakastavan ja ymmärtävän.

kirjoittaja tuntematon

what's up

Pitäis ennemmin nukkua tähän aikaan kuin päivitellä Nemppalaisen blogsua.. jööh, minkäs teet hyvän itsekurin puuttuessa.
Tosiaan viime viikon treenit meni tosi kivasti. Tällä viikolla ollaankin treenattu vähän epäahkerammin, eilen jotain tosi pientä. En saa päästää tätä treenailua rappiolle, niihin mölleihinkiin on enää kuukausi! Ja Nemo ei osaa jääviä ollenkaa, seuraus ei ole täysin satavarmaa eikä paikkamakuu.

Perjantaina otettiin kiinni Nemon avustuksella yksi irtopiski, joku karannut vehnisuros. Aikani soiteltua vähän kaikkialle, erään naisen pidellessä Nemoa ja karkuria, tulin sitten siihen tulokseen että veisin koiran hetkeksi meille ja soittaisin lähimpään koirahoitolaan, minne ne ottaa karkureita. Koira oli hivenen huonokuntoinen, pikkusen ripuloi ja haisi aivan kammottavalta. Sisällä se muuttui hirveän hermostuneeksi ja vinkui ja veti kokoajan ovea kohti. Toki tilanne oli piskille stressaava, mutta silti aika huonokäytöksinen otus oli. Kaveri tuli jelppaamaan mua, pitämässä mm. koiria erossa toisistaan sillä aikaa kun soittelin jälleen kyttikselle ja Jupsguardiin. Äitikin onneksi saapui himaan ja lähdettiin sitten kuskaamaan vehnistä kyseiseen koirahoitolaan. autossa piski meinasi pariin otteeseen käydä muhun kiinni, sitten se takakonttiin, matka jatkui - loppumatkasta se kiipesi penkkien yli mun syliin istumaan. Nastaa kertakaikkiaan.
Koirahoitolassa tsekattiin onko piskillä sirua, ei. Illalla vielä soiteltiin kyseiseen paikkaan ja kyllä, perhe oli tulossa noutamaan sitä. ikinä ei mitään kiitossoittoa saati muuta kuulunut, semmoista tää nykyaika on :-) mulla on pienoinen aavistus siitä, kenen kyseinen koira saattaisi olla.

Sunnuntaina käytiin aamusta moikkaamassa Anninaa ja Peppiä. Peppi oli riemuissaan Nemon näkemisestä, Nemo oli riemuissaan hajuista, niin riemuissaan että en voinut päästää sitä vapaaksi. Päästiin takaisin Anninalle metästä, niin Sipoontien ja Pohjoisväylän vilkkaassa risteyksessä juoksenteli kaksi isokokoista vinttaria - nekin karanneita. Tilanne oli kammottava, piskit parveilivat hetken autotiellä, toinen lähti kävelytietä Kyrölään, toinen lähti juoksemaan Pohjosväylää moottoritielle päin, mutta palasi takaisin. Pian koira onneksi lähti tieltä pois Kinnaria kohti ja esiin ilmestyi myös koirien omistaja, joka oli saanut toisen vinttarinsa kiinni. toivottavasti sai toisenkin.

Erikoistuin siis viikonloppuna bongailemaan noita karanneita koiria. Pesin myös Nemon sunnuntaina ja viikonloppunakin vissiin reenailtiin. Pähkäilyn alla mulla on nyt, että miten kannattaisi noi seuruun käännökset kunnolla opettaa? imutuksella oon hivenen opettanut, en tiedä onko paras mahdollinen keino. No mietin sitä joskus lisää, nyt lähden nukkumaan.
ps. Nemo syö vieläkin luuta lattialla, yleensä se nukkuu tähän aikaan.. kyllä on jänskää.

tokoilua ja lenkkeilyä

Torstaina oli vuoden ekat ukun tokotreenit, lähdettiin pakkasessa reippaina kohti kenttää - taino kirkon alaparkkista. Koiria oli paljon säähän nähden paikalla (hehe meinasin itsekin olla mukavuudenhaluinen ja jäädä kotiin mutten jäänyt :D) kun saavuttiin paikan päälle. Nemo oli aluksi tosi kiihdyksissä, ei kuunnellut kauheasti, hinkui ja häsläsi, ainakin omaan silmääni. Meinattiin eka olla koko treenit sivummalla, mutta mentiinkin sitten yhteen ryhmään mukaan.

Oon tosi tyytyväinen Nemoon, se alkoi keskittymään aivan huipusti ja teki töitä innolla. Pelkäsin kokoajan että piski jäätyy, kokoajan tuppasi takamus painua maahan. Treenit painottuivatkin enimmäkseen seurailuihin ja luoksareihin. Alkuun otettiin myös luoksepäästävyys, Janessa tuli luokse ja rapsutteli. Ekassa lähti vähän valumaan taaksepäin, tokassa ei enää valunut. Se tekee tuota samaa valumista parketilla istuessaan kun sitä rapsuttaa, en sitten tiedä johtuiko treeneissä siitä että haluaa etäisyyttä vai mistä..
seurailuissa meni tosi hyvin. Musta tuntuu, että palkkasin sitä liian vähän. Kehuin tosi paljon. Käännökset on meille vielä hirmu hankalia, tahdon itse seota niissä, samoin liikkeellelähdöt ja pysähtymiset. Viimeisimmät Nemo varmaan osaisi, mutta meikä ei, välillä pysähdyn liian seinään. Seurauksissa kontakti oli tosi huipullista ja paikkakin mahtava! Jesjes, meidän pitkälliset seuruualkeetreenit on tuottanut jonkunlaista tulosta! :-) viimeisimmissä seuruissa vähän jätätti ja kontaktikin katkesi vähäsen, pitäis aina muistaa lopettaa ajoissa eikä seurauttaa sitä liikaa.
Vikaks vielä luoksareita, eka meni tosi hyvin, tokassa viereinen pinseri tuli vähän liian lähelle ja koiran takamus jo nousi maasta, pinkaisin äkkiä palkkaamaan. Äh, ärsyttävää, tottakai Nemo ottaa häiriötä jos toinen tulee ihan kiinni. Luokse tuli kumminkin todella hyvin. Kokonaisuudessaan oon treeneihin hyvin tyytyväinen!

Sitten ollaankin vaan treenailtu ja lenkkeilty. Eilen jäi reenailut väliin, tänään hyppyiltiin ja makailtiin maassa, aikaa öm saatiin 20s. Pitäisi saada se kesto joskus sinne kahteen minuuttiin.. joskus. voi olla että illalla tulen vielä kuvapostailemaan :)

there's so many wars we have fought, there's so many things we're not

Noniin, nyt Nemppa on sitten virallisesti kaksivuotias. Karsea miten nopeasti aika menee. Puuhailin koko iltapäivän ja illan örkin kanssa, treenailtiin, tehtiin kaksi pitkää lenkkiä, leikittiin ja herkuteltiin vähän :--D
aivot eivät oikein toimi tähän aikaan illasta enkä mitään järkevää tekstiä saa aikaiseksi (sellainen oli aiemmin päässäni), joten katsotaan joku toinen päivä, jos saisin kirjoitettua jotain mitä ajattelinkin.


Nemo venaamassa hyvin malttamattomana kakkunsa kimppuun pääsemistä.

Suostui se vähän poseeraamaankin. Toi turkki vaatii todella trimmausta.

Ja piti vähän irrotella. :-D pellolla oli joku lumikuoppa ja jäbä kieri siellä hullun lailla. Pikkumies oli lähes koko peltolenkin remmin kanssa vapaana, en uskaltanut ottaa remmiä pois, ehkä jossain vaiheessa. Ja kokoajan tuli paljon muita piskejä vastaan. Huomenna alkaisi tokotreenit, katsellaan mennäänkö.