17. heinäkuuta 2010

otetaan vaan ihan rauhallisesti


Mistä näitä hellepäiviä tulee. Ei se minua haittaa, koiraa vain. Tänään on onneksi ollut vähän viileämpi. Aamulla päästiin menemään pitkä peltolenkki, Nemolla oli sairaan kivaa. Se vaan juoksee siellä hiekkateillä päättömänä edestakaisin ja nauraa. Jeejee.
Muuten, silloin siellä mökillä Nemolla oli vaan yksi punkki, sekin käveli sen päässä. Ja en millään meinannut päästä siitä eroon. Vain yksi ötökän puremakin löytyi, kaikki suoja-aineet siis auttoivat. Siellähän siis oli mielettömästi ties minkälaista elukkaa.. ja löytyyhän niitä pirun elukoita täältä kotoakin.
Tänään ohitettiin lenkillä pari kaljupiisonia, niiden omistajalla oli tuohtuneet ilmeet. Nauratti vähän sen jälkeen.

Eilen kapuloitiin, Nemo tykkäsi kovasti. Nosti kapulaa jo monien senttien korkeuteen. Ja se teki iloisesti, mikä parhainta! Tänään myös kapuloitiin, hienoja.
Sitten otin vähän perusasentoja tuolla alustalla, jos sillä opettaisin uusiksi, saisin tosi siistin asennon. Päätin myös opettaa nyt tässä epävirallisemmalla tokokaudella sille perusasennon oikealle puolelle. Kauhistuin sitä, miten 'jäykkä' koira on vasemmalta puolelta, tokoillessahan se käyttää vain oikeaa puoltaan, niin sanotusti. Sainkin sen ihan hyvin tulemaan tuo alustan avulla oikealle sivulleni, olipa jännää.
Tänään oleiltiin Nemon kanssa päivällä parisen tuntia takapihalla, jätkä nukkui siellä selällään, lonkat taipuneina ihan maahan saakka, vatsaansa tuuletellen, etutassut kohti taivasta. Myönnetään, aika liikuttava. Se on niin paras hassu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti