Pesin ja trimmasin Nemon eilen, siitä tuli aika hieno. Tai tasoittelin vaan tuota karvaa. Kyllä kyljistä ja vatsasta ja rinnasta lähti aika paljon karvaa, päästä ja niskasta vähän vähemmän. En uskalla kauheasti ottaa pois. Tosin se ehtii kasvaa, kun se erkkari vasta elokuun lopussa.
Ollaan tässä jo monena päivänä päästy normiin lenkkirytmiin - eli pitkiin lenkkeihin. Ei sää nyt ole varsinaisesti viileämpi, sen verran että Nemo jaksaa paremmin.
Kaikenlaista pientä tokoilua ollaan harrastettu viime päivinä, lähinnä sisällä ja takapihalla. Muistin äsken varmasti, että eilen ei tehty vakavampia tokojuttuja. Mutta taidettiin tehdäkin. Takapihalla, lyhyitä seuraamisia. Ja tosi hienoja oli, ilosesti seurasi. Paljon kehuja palkkaa ja riehumista sitten siinä.
Sisällä ollaan harrastettu parin askeleen seuraamispätkiä, sitä vaan että Nemo pysyy vierellä ja istuu heti perusasentoon kun pysähdyn. Ne on sujunut kivasti, ilosesti. Kapulointia ollaan paljon myös harrastettu, Nemon mielestä on huippukivaa ottaa kapula suuhun kun omistaja on sitten ihan jeejee ja sitten Nemokin on.
Aamusta kinnarin koulun pihalla, tällä kertaa asfaltilla, varjossa. Oli suhteellisen viileä. Patukka oli mukana, mutta en tietenkään saanut Nemoa innostumaan siitä. Oon miettinyt aivoni pihalle sitä, miten saisin Nemon innostumaan leluista. Miten kummassa. Olisi niin paljon helpompi treenata kun koira haluaisi leikkiä kunnolla, sitä voisi palkata lelulla, virettä saisi nostettua leikkimällä.
Jälleen seuraamisia. Pidempiä pätkiä, itseasiassa meille todella pitkiä. Nemo oli ihan mahtava! Aivan super. Seurasi mielettömällä innolla, ilosesti, kontakti pysyi, pahaa jätättämistä ei tapahtunut, yhdessä vaiheessa seurasi pari senttiä liian takana. Tiivis oli. Palkkasin ihan kädestä ja kerran vaan edestä kosketusalustalta. Mainiota. Jätettiinkin treenaamiset noin neljään todella onnistuneeseen pätkään, turha jankata enempää.
Sitten vähän käännöstreeniä, ihan paikallaan vaan. Hyviä nekin, innolla oli messissä. Nemo oli vallan mainio tänään. Loppuun sitten temppuiltiin siinä ja laitoin sen kävelemään puomin päällä monesti. Tulisi tosiaan hyvä agipiski varmasti.
Jatketaan nyt treenaamisia leikkimielisemmin ja näitä tosi lyhyitä treenejä, kyllä se kiinnostus säilyy. Jospa vaan ilmoittaisin meidät kokeeseen, ehkä syyskuulle? Lokakuulle kenties?
20. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jos jätättää, namialusta ETEEN! Koska magneettihan on siellä takana, joten jätättää luonnollisestikkin :) Ootteko sheippaamalla tehneet kapulan nostoja? Vähennä kehumista, koska sitä ei voi kokonaisessakaan liikkeessä tehdä ;) Kun koira oppii, että paras palkka on se nami tai hillitty kehuminen niin hyvä :))
VastaaPoistajanessa: oho, aloin juuri kattelemaan mitä oon kirjoittanut tuohon merkintään. edestä olenkin sitä palkannut, jostain syystä oon tohon kirjoittanut että takaa. pari muutakin virhettä löytyi, koneella kirjoittaminen ei enää luista... :D
VastaaPoistajoo, juuri sheippaamalla ollaan tehty.
niin mun pitäisi tosiaan tuota kehumista vähentää.
onnea sulle ja muille sm:hin! sitten niiden jälkeen vaikka treenaamaan.
No hyvä että oli vain kirjoitusvirhe :) Kohtahan te ootte jo alo valmiit ;) Sulle myös tsemiä treenaamiseen ja toivonmukaan me palataan sm:eistä hyvin yksilö- että joukkuetuloksin!
VastaaPoistajanessa: jeps :) alovalmiit, tuskin... tuntuu ettei treenaaminen edisty niin yhtään
VastaaPoista