Aloin jälleen miettiä, missä menen aina vikaan. Mikä kuseksii kokoajan. Musta vaan niin tuntuu, että meidän tokoilut ei yhtään edisty. Että junnataan samassa pisteessä vielä puolen vuoden jälkeenkin. Vaikka vaikeuttaisin treenejä, lisään häiriötä, kestoa ynnä muuta mahdollista.
Silti tuntuu että mikään liike ei ole täysin valmis. Häiritsee niin hirveästi se liikkeestä seisominen, kun se on mennyt huonoksi. Aamulla sitäkin treenailtiin, istumista tarjoilee satunnaisesti. Täytyy kai jättää nyt muut vähäksi aikaa pois ja keskittyä ainoastaan siihen stoppaukseen. Kauhulla vaan muistelin, kauan sen oppimisessa on mennyt. En siis sillä meinaa sitä, että se täytyisi uusiksi opettaa, kerrata vaan.
Kun olisi joskus kiva päästä kisoihinkin. Jossain vaiheessa taidan vaan sitten päättää, that's it, nyt vaan ensi kuussa kisoihin. Kun en jaksa enää jankata ja hioa pienimpiäkin yksityiskohtia.
On meillä siis aika pahasti kaikki kesken, paikkamakuu hyppy palkattomuus ja niin edespäin. Onhan meillä nyt siis ne möllit elokuussa, toivon ettei ole kauhean kuuma. Sittenkin nakkiluokkaan (kiitos Laura selvennyksestä).
Aamulla treenailtiin kinnarin kentän reunassa, aivan tien vieressä pehmoisella hiekalla, varjossa. Oli jo kuuma. Temppuiltiin jälleen aluksi joitain satunnaisia temppuja ja sitten paikkamakuuta kehiin. Sopivasti tuli neljän koiran lauma kadulle, meni hitaasti ohi. Nemo pysyi hyvin maassa, tosi valppaana kyyläsi piskejä, olin itse vaan kolmen metrin päässä ja varmistin pysymisen. Makuu kesti varmasti sen kaksi minuuttia, aika monella palkalla ja mun vaihtelevilla etäisyyksillä. Lyhyempi vielä siihen loppuun.
Ollaan sisällä tehty perusasentojen kertailua, kapulointia, yksi kahden minuutin paikkamakuu. Nemo on ollut tosi intona ja iloisesti tehnyt. Makuu oli myös hieno.
Pitäisi vaan jaksaa säilyttää tämä treeni-into lukionkin alkaessa ja vaikka jo etukäteen suunnitella ne päivät jolloin lähtee kentälle treenaamaan, muuten ei tule taas mitään.
Aamulla käytiin metsäilemässä, Nemo oli irti ja päätti lähtiä omin nokkinensa vastakkaiseen suuntaan, sai mukavasti karjua ja lopulta hakea pikkumiehen oikealle reitille. On se vaan fiksu ja filmaattinen. Käytiin myös autolla yksi reissu, päästin koiran vapaana ovelta autoon, sinnehän se singahti suoraan ja autosta kotiin tullessamme. Hassu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti