Viikko on ollut kamalan kiireinen. Pieni eläin on jäänyt ihan vähälle ajalle. Tunnen huonoa omatuntoa. Varsinkin tänään, kun jouduin jättämään Nemon kolme kertaa yksin. Ei pupella kyllä valittamista ollut, varsinkin kun jätin sen nyt illalla kaverille lähtiessäni ja häränkorva jäi pitämään sille seuraa..
Nemppa on kamalan likainen ja takkuinen, sunnuntaina olisi edessä taas elämää suurempi turkkiprojekti. Turkista pääsen kätevästi säähän - mikseivät ne pikkupakkaset voineet jatkua? Lumi tuli ja meni, tuli taas kiva kura ja tihkusateiset koleat kelit. Jihuu.
Mentiin yksi ilta pimeällä sen kentän - jossa elokuussa tanskandoggi kävi Nemon päälle - poikki lenkille metsään. Jo lenkin alussa kentän toisessa laidassa oli muutama kovaääninen teini (hups, tunnenpa itseni muka vanhaksi hehe). Kun tultiin metsästä takaisin päin, kentällä oli entistä pimeämpää. Keskellä kenttää Nemo meni ihan paineisiin. Näin ei ole tapahtunut varmaan pariin vuoteen. Se veti hännän koipien väliin, pälyili superhätääntyneenä ympärilleen, huohotti ahdistuneesti ja lähti kiskomaan tielle. Pysähdyin hetkeksi, yritin saada sitä jonkunlaiseen kontaktiin, tarjota namia. Edes ruoka ei uponnut - ja silloin Nemo on todella peloissaan. Teinit siis mekastivat edelleen kentän laidassa.
Lähdin sitten eläimen kanssa kotia päin, se kiskoi hulluna matalana häntä koipien välissä, pälyillen paniikissa ympärilleen. Vasta parkkiksella se rauhoittui. En ymmärrä yhtään. Tänään mentiin saman kentän ohi valoisalla ja koulun liikuntasalista kantautui ulos jotain kiljumista, koira meni todella varuilleen. Todella outoa. Oli vaan ahdistavaa nähdä pikkutyyppi noin paineissa yhtäkkiä, enkä keksinyt siihen mitään viisasta syytä. Se ei ole suhtautunut kyseiseen mestaan tanskandoggiepisodin jälkeen edes huolestuneesti. Ja nyt sitten ihan paineisiin.
Voi kunpa Nemo olisi vain voinut nyhjäistä mua lahkeesta ja kertoa mikä sitä pelotti.
Ollaan tällä viikolla treenattu kerran kentällä. Nemolla ihan sairaasti patoutunutta intoa, vinoja perusasentoja, poikittavaa seuraamista, liikkeiden välissä kiihtynyttä haukkumista, malttamatonta paikkaistumista, innokkaita luoksetuloja. Mutta hauskaa ainakin oli.
Lisäksi ollaan eilen ja tänään naksuteltu sisällä. Voi puppe se on niin ihana kun saa itse koittaa keksiä mistä tippuu palkkaa. Pitäisi saada videolle. Oon naksutellut sukan jalasta pois repimisestä, kosketusalustan koskemisesta pitkänkin matkan päästä, lattialla syliin hyppäämisestä...
Hyi kamala. Nyt on jo marraskuu. Kohta on joulu. Ja sitten tää vuosi on ohi. Taas. Saanen vaan kysyä, minne se meni? Uskomatonta. Mulla loppuu kohta koulukin. Nemo täyttää vuosia. Eii, miksi aika ei voisi mennä aavistuksen hitaammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti