Kiitos Nelli! Ja hups, saatiin me tää Liisaltakin. Kiitos!
"Kyseessä on Liebster-palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2.Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, kelle jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen."
Valitettavasti en nyt jatka tätä, tää on tainnut olla jo mun suosikkiblogeissa.
Lisäksi saatiin Elinalta haaste, kiitoksia sinnekin päin!
"Kiitä tunnustuksen antajaa, jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle, ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta ja kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."
Tässä niitä jotain satunnaisia. Vihdoin ja viimein jotain minusta, tämä blogi kun lähinnä on Nemoon keskittynyt. Tosi tärkeitä faktoja tulossa, yllättäen todella hankala keksiä mitään kun on itsestään kysymys!
1. Näillä näkymin tulen olemaan kevään 2013 ylioppilas.
2. Olen tosi sosiaalinen ihminen, lievästi sanottuna eläväinen ja äänekäs.
3. Koirailun lisäksi urheilen paljon (kuulostipa harvinaisen fiksulta).
4. Oon joskus aavistuksen laiska. Mutta kun aloitan tekemään jotain, haluan hoitaa asiat huolella ja kunnolla loppuun.
5. Vieraat paikat kiehtovat. Haluan vähintäänkin elämäni aikana nähdä koko maailman.
6. En tiedä mun tulevaisuudesta mitään. Ärsyttävää suunnitella sellaista kun pitäisi elää hetkessä.
Meinasi unohtua tämäkin, haaste Liisalle, Nellille, Lauralle, Julialle ja Katjalle. Matikkani on huono, leikitään että tuossa oli kahdeksan blogia.
edit/mitä puhuinkaan matematiikasta. Ohjeessa lukee selvästi että kerro kahdeksan asiaa itsestäsi. Hups.
11. joulukuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti