Hups, taas vierähtänyt tovi siitä, kun päivitin blogin edellisen kerran. Tänne kuuluu vaan marraskuuta, pimeitä päiviä, väsymystä, naurua, pitkiä lenkkejä.
Suurin tapahtuma kuluneina viikkoina taisi olla se, että vietettiin edellinen viikonloppu reissussa. Tällä kertaa vierailtiin mummon luona Mikkelissä. Mentiin junalla, kuten yleensä. Pikkuidiootti repesi aamulla riemusta kun tajusi mun ison kassin merkitsevän jonnekin kivaan mestaan lähtöä, ja entistä iloisempi ja jännittyneempi se oli kun suunnattiin juna-asemalle. Karvakaveri oli junassa taas ihan superhienosti.
Entistä onnellisempi Nemo oli, kun se Mikkelin asemalla bongasi mummon. Kämpällä se kiersi koko asunnon häntä heiluen ja onnesta karjuen juoksujalkaa ja nuuski joka nurkan. Illaksi lähdettiin tapaamaan muita sukulaisia ja muuta porukkaa. Nemo oli ehdottomasti kaiken keskipiste ja tästä pikkueläin oli aivan onnessaan. Se kiersi illan mittaan varmaan seitsemän henkilön rapsutettavana, kokoajan oli joku rapsuttamassa, ai mitä autuutta.
Lauantai vietettiinkin lenkkeillen kivoissa maastoissa ja vain chillaten. Tulipahan huomattua, että Nemppa ei tosiaankaan kestä vieraassa paikassa yksin jättämistä. Sunnuntaina suunnattiin kotiin ja onnistuin taas säätämään junien kanssa ja jouduin jäämään paria pysäkkiä aiemmin pois, onneksi kaveri pelasti meidät pulasta ja päästiin kyydillä kotiin.
Keskiviikkona treenattiin kunnolla, ihan kentällä! Siitä on nyt pakko mainita, koska treenaamiset on olleet taas ihan liian harvassa. Treenattiin tuolla kyseisellä kentällä, missä Nemoa on viime aikoina pelottanut niin kovasti. Vähän se taas alussa pälyili ja oli hämillään, mutta sain sen nostamaan semmoisen vireen että epäilykset jäivät taka-alalle.
Alkuun otettiin ruutuja jonkun verran, about neljän viiden metrin päästä. Kosketusalusta muutaman kerran ruudussa, muutamat läpijuoksut, pari kertaa ilman alustaa. Kaikki ihan huippuja. Naksautin kun tuli kohdalle ruudussa.
Sitten vaan villisti kartioiden kiertoja, pientä säätöä mutta oli eläimellä taas niiiiiin superkivvaa. Lisäksi hivenen seuraamisen hiomista naksun kera. Lähinnä paikkaa, alkanut takapää vähän vinoutua. Muistaakseni myös melkoisen pätevä paikkaistuminen.
Sitten ollaan vaan lenkkeilty ja eletty normiarkea. Karvabiisoni on ollut ihan tyytyväinen elämäänsä. Harmittaa kun jää varmaan ensi vuoden alkupuolelle fyssarit ja silmätarkit. Noh, aina ei voi saada kaikkea haluamaansa.
Niin ja joo reissusta olisi ollut muutama kiva kuva kännykällä mutta tuo on outo phone en osaa laittaa niitä sieltä koneelle. Ehkä joskus jos saan ne tänne niin vaihdan ne tähän postaukseen. We'll see.
Nyt kun ajattelen vuosia taaksepäin, sitä miten olen toiminut tuon koiran kanssa ja tyyliin mennyt joistain pienistä epäonnistumisista aivan paniikkiin (hyvänä esimerkkinä muinaiset pantamurinat, randomit pelkotilat ulkona, räyhäämiset ohituksissa sun muut) - se kaikki tuntuu tätä nykyä vähän hullulta ja liioitellulta. Nykyään otan paljon rennommin tuon koiran kanssa, se on kuitenkin vain koira. Ja ei yksi pieni satunnainen käytösongelma tarkoita, että kaikki elukan kasvatuksessa on mennyt pieleen. Ja tällä rennommalla asenteella oon myös huomannut, että kaikki on paljon helpompaa. Sekä minä että piski ollaan tyytyväisiä.
Tulipa taas tekstiä. Tänään Nemppa pääsi mukaan kun käytiin kaverin kanssa vähän ajelemassa. Se hyppäsi ihan kikseissä minin takapenkille ja koisi siellä kuin mikäkin perusmatkaaja. Oli myös superonnessaan kun pääsi mukaan kaverille. Oi voi, paras haiseva karvapeikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti