2. kesäkuuta 2011
forever by your side
Meidän piti mennä sinne möllitokoon.. tulipa aamulla aika äkkinäiset muutokset ja suunnattiin metson kentälle mätsäriin. Mikäs siinä paahteessa istuskellessa, poltinpa itseni oikein urakalla. Punainen nauha, ei sijoittumista. Perus. Mutta Nemppa esiintyi oikein hienosti ja antoi tuomarin hyvin tutkia. Hyvä joskus käydä näyttelykäytöstäkin muistelemassa.
Päivällä vaan chillailtiin kun oli melko kuuma. Sitten alkuillasta ryhdistäydyttiin ja käytiin ensin kaverin kanssa istuskelemassa puistossa. Sen jälkeen sitten treenaamaan yhteiskoulun pihalle. Teemana kisamaisemmat treenit. Enpä tiedä mitä kommentoida, oliko alivire vai sopiva vire. Joku olisi saanut olla arvioimassa. Tai olisi pitänyt videoita itselleen.
Alkuun vähän sanallista innostamista ja vein rasiapalkan sivummalle, Nemo näki. Ensiksi luoksetulo, kahdenkymmenen metrin päästä. Kokeilin ensin huutaa vaan käskyä, piski ennakoi. Palautus ja uusinta, pysyi. Tuli supervauhdilla käskystä - huuti! taas tullessaan sivulle. Meni ihan vinoon. Korjaus, kehut. Yritti kehuista jo varastaa rasialle, käskin odottamaan ja vapautuksesta vasta palkalle.
Sitten kaksi seuraamista peräkkäin, ei mitään pitkiä. Eka hieno. Toisessa seilasi ja matka tyssäsi kävyn tullessa eteen.. uusinta, hienompi jo. Isot kehut palkaksi, yritti taas karata palkalle. Palkkasin taskusta kun totteli odottamispyyntöä. Vielä liikkeestä maahanmeno vartaloavulla, jättebra. Sitten palkalle, ainut että koira oli muka unohtanut palkan olemassaolon tänä aikana. Paikkamakuu, jossa kiertelin ympäri koulunpihaa. Lopuksi vähän kontakteja ja puunkiertoja.
Hmm. Voi todellakin olla, että kun otan useammankin liikkeen putkeen, palkkaan taskusta. Rasiajutut ei taida toimia. Sunnuntaina voisi ottaa vielä kokonaisia liikkeitä, huomenna ja ylihuomenna hioa. Maanantaina vapaa ja sitten koe.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti