25. toukokuuta 2011

why do we say things we can't take back

Havahduin taas alkuviikosta siihen hurjaan todellisuuteen että meillähän on sunnuntaina koe! Alokasluokassa jopa 18 koirakkoa, ja sadetta luvattua. Siis ihan perfekto. Mitähän tuon kokeen eteen on tullut tehtyä, ei paljoa mitään. Rennolla asenteella näköjään jatkuu.
Tämäkin viikko on mennyt koirailun osalta enemmän kuin pilalle, treenit jäi nyt pois nenäpunkkikaranteenin takia. Nooh, ensi viikolla sitten vihdoin valloittamaan virallisia agi- ja tokokenttiä.
Ei me huomennakaan mihinkään mätsäriin mennä, ellen villiinny ihan täysin. Kun pitäisi lukea historiaa.
Mulla alkoi tänään koeviikko ja oon taas viettänyt kirjojen parissa vähän liikaakin aikaa. Treeni-into oli pitkään kateissa, jotenkin jännästi se löytyy koeviikolla.
Maanantaina pesin koiran ja huomasin että sen turkki on varmaan taas kasvanut tyyliin viisi senttiä, mistä tota karvaa oikein tulee?! Pakko saada ne trimmisakset nyt ennen helteitä (jos sellaisia on tulossakaan) hommattua että saan parturoitua mursua. Ja Nemon turkilla on kyllä hyvä harjoitella, sitä kun tulee viikossa melkeinpä lisää sen verran mitä siitä on leikannut.
Samana päivänä treenailtiin heti aamusta kostealla nurmella, paikkiksia. Nämä olivat sujuneet takapalkalla ennen tätä, oli vuorossa 20m 1min 10s. 1min 5s kohdalla nousi. Joopa joo. Palautin vaan ja vapautin, en noteerannut sen suuremmin.
Tiistaiaamuna sitten koulunpihalla seitsemän aikaan ihan kattavat treenit. Tolpankiertoja, Nemo alkaa kiertää jo melko sujuvasti oikealtakin jes! Kontakteja puupölkyillä, todella päteviä.
Jääviä takapalkalla, seisomisessa muutamat mokat järjettömästä yli-innosta johtuen, koira kävi kierroksilla kun ei ollut saanut aamuruokaansa ja teki yhdestä broilerinpalasta ties mitä.. Paikkiksissa jälleen nousu nyt 1min kohdalla. Palautus taas ja hetken kuluttua vapautus.
Tänään olikin oikein ahkera treenipäivä! Heti koulun jälkeen pesiskentällä. Häiriötäkin, jotain lapsia juoksentelemassa kentällä ja viereisellä nurmikolla, pitivät ainakin meteliä.
Nemo teki taas niin ihanalla innolla että teki mieli syöttää sille tyyliin kokonainen kinkku.. Paras ehkä taas. Tyyppi tarjoaa perusasentoa ja seuraamista ja ties mitä. Hakeutuu oikein pätevästi perusasentoon ja pitää kontaktin "häh mitä tehdään".
Otettiin paljon seuruita, suurin osa etupalkalla. Sain koiran edistämään varmaan puolimetriä ja painamaan sairaasti mutta mitä näistä! Nemolla oli niin sairaan kivaa ja mulla myös. Pidempiäkin seuruupätkiä normipalkalla, huippu. Paikallaan käännöksiä, aavistuksen kankeita.
Muutama normipalkkainen lyhyt makuu, en edes ottanut aikaa. Kerrankin makasi häntä pystyssä!! Tiedän aina että sen mielentila on mennyt miinuksen puolelle kun makuussa häntä on laskenut ihan alas. Loppuun vielä ohjatun noudon kapulalla pelleilyä, voi että miten kivasti Nemo toi. Oli varmaan iloisin biisoni taas aikoihin, niin huippukiva treenata.
Tehtiin pitkä lenkki, viileämpi keli niin piski painoi kuin ravihevonen. Illalla lukemisen lomassa käytiin koulunpihalla treenaamassa, kiertoja ja kontakteja. 1min 5m makuu, yksi välipalkka ja lopussa takapalkka. Pätevä. Myös yksi vauhtiluoksari, tosi kiva. Lisäksi treenattiin illalla sisällä hyppyä ja niitä seisomisia siellä takana. Jospa nyt aloitettaisiin siitä että antaisin kokeessa koiralle hypyn jälkeen tarpeeksi äkkiä sen käskyn, vaikka?

Oikeasti loma alkaa kohta. Ja on Nemonkin kannalta vaikka mitä suunnitelmia ;) noista paikkisnousuista piti sanomani; löydän niistä positiivistäkin, koira ei ole enää noussut paineistuneen oloisena. Lähinnä vähän röyhkeänä. Yksi aamu yristi varastaa palkalle ja toisena aamuna nousi syömään maasta jotain. Ja kun karjaisen kaukaa maahanmenokäskyn, menee ja kattoo vaan aijaa enkö saanutkaan nousta. Katsotaan katsotaan mihin suuntaan lähtee menemään.

2 kommenttia:

  1. Jos sä haluat niin voidaan (sinä tai minä) siistiä Nemoa sunnuntaina? Vaikka sen tolla trimmerillä vetäis (joo ei sentään :-D) niin sillä olis varmaan jo ens viikolla kunnon turkki :-D

    Mielummin tosiaan se sade koepäivänä kun helle, mut toivotaan ettei kumpaakaan.. ;) Meillä on kans jäänyt tää kokeeseen valmistautuminen vähän, en ollenkaan odottanut että 2 viikkoa menee näin nopeesti.. Hui. Kokeessa sit nähdään, jännittävissä tunnelmissa taas!!

    VastaaPoista
  2. laura: katsotaan katsotaan! :D mä ottaisin ehkä mieluummin jopa helteen mutta taitaa sataa. hehee mua ei oikeestaan taaskaan jännitä, oon ehkä nyt oppinut tämmösen jännittämättömän koerutiinin.

    VastaaPoista