Aina se menee näin. Edellisessä postauksessa olen ylistänyt koirani maasta taivaisiin ja seuraava merkintä onkin sitten jo vähän erilaista kamaa.. Taas vaihteeksi kriisittää tuo paikkamakuu niin paljon, että mietin mennäänkö mihinkään kisoihin. Apua. Enää alle kuukausi ensimmäisiin kokeisiin. Ja ei mitään järkevää treenisuunnitelmaa, ei mitään fiksua. Ei mitään kehitystä havaittavissa. Ei voi millään ehtiä tuon paikkamakuun kanssa. Ei voi, mutta kun on pakko! Tämä on vaan tokoa?
Aiheesta poiketen, käytiin tänään Ainon ja Emma-nahkan kanssa rielusti yli parin tunnin mittainen lenkki, ihanaa oli. Ihan kevät.
Perjantaina treenailtiin aamupäivästä kävelykadun hälinässä. Paikkiksia vaan. Ensin 1min10s makuu, noin kolmen metrin etäisyys. Nemo levoton ja pälyili kovasti. Kehuin, en palkkaillut. Joo menihän se siinä. Sitten perään lyhyempi makuu, siinä herralla alkoi loppuvaiheessa joku vatsannuolemis-operaatio ja kellahti lonkalle, huomautuksesta loppui. Päästiin pois kävelykadulta ja mun teki mieli hyppiä tasajalkaa riemusta ilmaan, kun huomasin että sirkuskenttä oli sula! Ja kuiva!! Olihan se heti pakko päästä testaamaan, käytiin treenaamassa siinä vielä muutamat lyhyet paikkamakuut ja temppuiltiin. Ja miten kentän tuoksut veivätkään Nemoa, bääd. Nyt hiekkakenttätreeniä paljon.
Eilen treenattiin aamusta sirkuskentällä. Nakkeja palkkana, Nemo kävi sairailla ylikierroksilla. Hemmetti soikoon sitä intoa. Siis oli se aluksi ihan hyvä mutta loppuvaiheessa vähänkuin kääntyi vastaan...
Alkuun pienet virittelyt ja sitten sitä kuuluisaa paikkista. Kiinnitin huomioita ennakointiin; palkkasin perusasennossa pysymisestä, palkkasin samaan aikaan kun sanoin valmistelukäskyn (ei päässyt edes yrittämään ennakointia), palkkasin maahanmenosta, palkkasin maasta pysymisestä ja sitten vasta jätin. Taisi olla tämä eka makuu, jonka piski mokasi. Kun käännyin ympäri, koira seisoo ja on valmiina syöksymään mun luokse. Teki mieli huutaa ääneen, hillitsin itseni. Palautus vaan, kävin palkkailemassa paljon. Muutamia lyhyitä makuita siihen perään. Mikä mättää?!
Seuraamisen käännöksiä, ihan yyberhienoja. Siis mielettömiä. Parit kapulailut, pari ensimmäistä oli jättehienoja mutta loppua kohden hiipui, lopetin onnistuneeseen suoritukseen.
Mahtavavireinen treeni ja näin, ei ottanut häiriötä, mutta se yksi paikkamakuu...
Eilen oli muutenkin melko aktiivipäivä kun käveltiin lenkkiä yhteensä kolme ja puoli tuntia.
Tänään aamusta koulun hiekkapihalla, kaveri oli mukana seisoskelemassa vieressä ja käskyttämässä seuraamista. Alkuun niitä makuita taas. Ensiksi kaksiminuuttinen, etäisyys kuutisen metriä. Tuuli sairaan kovaa, selvästi häiritsi Nemoa, nuuhki kovasti ja oli muutenkin levottoman oloinen. Kävin palkkaamassa neljä kertaa. Ihan hieno, levottomuus jäi häikkäämään. Perään ajattelin ottaa lyhyen makuun jossa käyn kaukana. Alussa ennakointisähläystä jälleen (molemmissa siis..) ja kun käännyin, koira seisoo. Kuten edellisenäkin päivänä. Noteeraamatta sen kummemmin uusi liike, paljon palkkaa. Ok. Jäi vaivaamaan niin hemmetisti tämä. Moka täytyy olla siinä jättötilanteessa, omassa toiminnassani. Liikaa säätöä ja sähläystä. Lisäksi yksi seuraamispätkä käskytettynä, kivaa menoa. Pari kertaa kontakti katkesi, muuten hyvä. Vähän temppuilua.
En voi olla vaivaamatta päätäni tuolla makuuongelmalla. Mitähän seuraavaksi. Nyt on treenattava jättötilanne satavarmaksi. En jaksa sitä sairasta ennakointisirkusta. Kun pyydän sivulle, alkaa heti tarjoilla maahanmenoa. Valmistelukäskyn kuulleessaan menee maahan - siksi palkkaankin suoraan istuma-asennosta samalla kun sanon valmistelukäskyä. Kun menee maahan, saattaa ponnahtaa saman tien istumaan - joudun palkkaamaan myös maassa pysymisestä.. tämä sirkus tekee jättötilanteesta hieman sekavan ja hitaan. Argh. Tääkin homma on saatava niin kuntoon. Piru vie. Ai tämä harrastusko ikuisuusprojekti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti