Pitäisi nyt yrittää tehdä tiivis ja nopea postaus kun pitäisi olla tuolla matematiikan parissa, nooh. Aamusta pesiskentällä paikkis 2min, etäisyyttä about kolme metriä. Palkka tai pari, en muista. Muistan vaan että vallan hienosti herra makoili, ei nuuskimisia. Vähän katteli ympärilleen mutta ei mitään hälyttäviä. Vasta 13/50, tää ei onnistu :-D
Ja asiaan, tänään oli ekat varsinaiset agitreenit. Olipa mukavaa! Voi olla että saadaankin agista meille ihan hyvä kakkosharrastus jos nyt kunnolla innostun. En ole koskaan aikaisemmin edes ajatellut, että voisin innostua kyseisestä lajista - en edes tiedä miksi. Treeniryhmä vaikuttaa kaikin puolin mukavalta, ohjaajat on mukavia jne. Tänään aloiteltiin keppien treenaamista ohjureiden kanssa. Oltiin jakauduttu ryhmän kesken kahteen pienempään ryhmään, päästiin Nemon kanssa kokeilemaan ekana niitä keppejä. Nemo ei tuumannut mitään ohjureista, ei säikkynyt tai mitään. Mun mielestä kepit meni oikein hyvin, kättä seuraten tietty tosi hyvin. Kun vähensin käsiohjausta ja koiran piti itse miettiä, se oikaisi muutamankin kerran väärästä paikasta oikein nokkelan näköisenä. Treenailtiin tota oma-aloitteisuutta myös targetin avulla. Tosi kivasti kyllä eläin tajusi, jee. Käskysanaksi kepeille vaan normisti kepit.
Lisäksi kontakteja. Ohjasin vaan piskin esteen päälle ja ohjasin siten, että takatassut jäi esteen päälle, siitä palkkailin. Varsinkin toisella kerralla näkyi selvää oivallusta, että mistä asennosta sitä palkkaa oikein saa.
Lopussa otettiin vielä vähän koiran irtoamista hypylle targetin avulla. Nemolla syttyi tässä vähän hitaasti, hakee liikaa apua multa kokoajan. Huomasin jo näissä alkeisjutuissa että koira tukeutuu muhun ihan hemmetisti, kysyy kokoajan mitä pitää tehdä. Mutta kyllä se ihan mukavasti irtosi tosiaan targetin avulla, jees.
Aina treenien välissä eläin oli boksissa ja ai hemmetti mitä älämölöä tämä piti! Meni, kun seisoin korkeintaan viiden metrin päässä boksista mutta kun mentiin kontaktipaikalle kentän takaosaan, meteli alkoi.. kävin muutamaan otteeseen palkkailemassa boksissa hiljaa venaamisesta. En jaksa tuollaista karjujaa. Toisaalta hyvä vaan, jos se tuolla vetää kierroksia, mutta äsdf kyllä se saisi odottaa hiljaa siellä boksissa.
En nyt edes tiedä kirjoitinko kaiken tarpeellisen ylös, mitä nyt halusin itselleni muistiin pistää... nyt himassa yritetään tehdä targetista vieläkin kivempi, että sinne on mahtavaaaa rynnätä ja sitten treenaillaan noita kontakteja.
Huomenna onkin tokotreenit. Ja ainiin, mahduttiin sinne mäntsälän tokokokeeseen! En nyt yhtään tiedä mitä tästä kaikesta tulee, pitäiskö itkeä vai nauraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti