Alkuun ihan paikallaan käännöksiä. Oikealle käännökset on tosi makeita, ei siis niin mitään ongelmaa!
Sitten se vasen. Niitä varsinkin imuttamalla, mutta koiran perse lähtee silti heittämään vahvasti viistoon. En osaa itsekään vielä kääntyä oikein, silläkin osuutta asiaan. Heti jos käännyn liian jyrkästi, Nemo säikähtää ja loikkaa paineistuneena kauemmas ja ottaa seuraavassakin vasurikäännöksessä tietyn etäisyyden. Imuttamalla vaan ja sitten paikallaan käännöksiä. Osa meni ihan ok, suurin osa tällä kertaa kumminkin todella huonoja.
Nyt vaan paljon treeniä, ja takapään käyttöä on myös treenattava. Jäi nyt vaivaamaan niin pahasti nuo käännökset, että koitan saada treenattua ne vuoden loppuun mennessä sisällä kuntoon.
Oon näyttelyseisomista treenannut tässä useampana päivänä jo. Lähinnä siis namin tuijottamista. Houkuttelen Nempan hyvään asentoon ja palkkaan heti namin tuijottamisesta, tuen samalla rinnasta ettei liikkuisi eteenpäin. Hyvin sujuilee.
Lähestulkoon heti sisätreenin jälkeen koulun parkkikselle iltaruoan kanssa. Suunnitelmana oli ottaa jäävät putkeen ja sitte se ruokapalkka. Nemopa pisti suunnitelmat vähän uusiksi.
Piski taisi mennä ruoasta ihan ylikiekoille. Seurasi hyvin, maahan- käskyn kuullessaan jäi seisomaan. No, ilkeästi vaan otin liikkeen vielä kahdesti uudestaan, kunnes kolmannella kerralla jopa meni maahan. En saakeli tiedä mikä tässäkin mättöi, se tasan osaa liikkeestä maahanmenon. Stoppi jo sitten parempi, tosin seuraus poukkoilevaa. Stoppasi hyvin, vierelle palattaessa liikuskeli. Loppuun se ruokapalkka... pirusti treeniä. Argh.
Parasta oli vielä kun joku nainen oli kyylännyt tämän epäonnistuneen treenin ja huusi lopuksi "onpa se hieno!" Juu, mahtava.
Saatiin huomiseksi treeniseuraa Johannasta ja Demistä, ihanaa oikeasti päästä koiralliseen seuraan. Nemokin lievästi kaipaa piskiseuraa..
Tuli tänäisten treenien seurauksena asetettua vielä pari tavoitetta loppuvuodelle.
Seuraamisen käännökset sisätreenillä kuntoon. Varsinkin se vasuri.
Paikkamakuu sisällä kuntoon. Vältettävä koiran nukahtamista kesken paikkamakuun...
Ja tietty iloisia treenejä vieläkin.
ps. messarin laput tuli eilen.. onneksi ei yhtään jännitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti