Aloitetaanpa vaikka tokosta. Tän vuoden tokosaavutuksiin olen niin sanoinkuvailemattoman tyytyväinen!
Alkuvuodesta, talvella treenaaminen oli vähän huonolla kantilla. Muistaakseni huhtikuussa kun kaikki lumet oli jo sulaneet ja kelitkin ihan hyviä, ryhdistäydyin treenaamiseen suhteen. Alettiin käydä lähikentillä treenaamassa, aloitettiin aika lailla alusta. Ensimmäinen kuukausi menikin suunnilleen vaan siihen ulkona keskittymisen ja treenatessa hallittavuuden sujumiseen.
Ennen tätä treeniryhdistäytymistä talvi olikin mennyt sisällä treenaillen. Huhtikuussa käytiin ensimmäisissä möllitokoissa, nakkiluokassa. Oli hyvää kokemusta.
Kesä menikin treenaillen tosi ahkerasti ja alokkaan liikkeet alkoi olla aika kunnossa. Elokuussa käytiin möllitokossa, luokassa jossa sai palkata liikkeiden välillä. Voitettiin koko luokka! Syksyllä treenikaveri sai ylipuhuttua meidät tokon piirinmestaruuskisoihin. Juuri ennen kisoja paikkamakuu meni pilalle ja kokeessa. Tältä vuodelta siis virallisista kokeista nyt saavutetti alo3, johon olen ihan tyytyväinen. Eihän meidän ikimaailmassa pitänyt tänä vuonna jo kisata!
Loppusyksyn treenailut on olleet vaihtelevia. Lumi ei houkuta treenaamaan ulos, piskiä ei voi makuuttaa ulkona pitkiä aikoja.
Tosiaan voi todeta, että ne alokkaan liikkeet on melkein kunnossa meidän osalta. Ja löydettiin se treeni- into ja hauskuus tekemiseen, se pääasia.
Näyttelyistä käytiin hakemassa neljä EH:ta tänäkin vuonna. Arvostelut olivat suurimmilta osin todella hyviä, pieniä juttuja siellä täällä.
Messari nyt ehkä oli suurin harmistus näyttelyiden joukossa.
Mutta mukavaa oli omistajalla ja toivon mukaan myös koiralla näyttelyissä.
Yhdessä mätsärissäkin taidettiin käydä toukokuussa ja sijoituttiin sinisten toisiksi siellä, ihan mukavaa.
Nemon turkin sain myös pysymään ihan suhteellisen hyvässä kunnossa... toisinaan turkki olikin sitten hieman huonommassa kunnossa.
Karvanlaatu on jotenkin nyt loppuvuonna 'heikentynyt', mutta eiköhän siitä parane. Silmien vuotaminen oli vähäistä tähän loppuvuoteen saakka myös, nyt se on aika sairaan hurjaa.
Ruokamerkki vaihdettiin canidaeksi hetkeksi lokakuussa, se sopi Nemolle paremmin kuin hill's. Canidaea ei nyt löydy mistään, seuraavaksi kokeilen jätkälle Brit Carea. Löytyisi joku semmoinen ruoka joka sekä sopisi vatsalle että turkille ja olisi muutenkin hyvää.
Nemo on myös pysynyt suhteellisen terveenä. En nyt äkkisältään muista että alkuvuodesta olisi ollut mitään sairauksia. Nyt syksyllä huonoa tuuria oli sitten vähän enemmän. Marraskuussa Nemolla oli kennelyskä ja perjantaina jätkä oli ihan ripulilla, se kestikin onneksi vain päivän. Muuten pysynyt terveenä.
Silmätarkastukset jäi tältä vuodelta niiden peruuntumisen takia, mutta heti tammikuussa ollaan menossa.
Kesällä tehtiin kunnollinen lomareissu mökille Äänekoskelle. Oli jännää. Junailtiin Nemon kanssa kaksistaan Tikkurilasta Jyväskylään. Eikä ollut boksiakaan messissä, matkat meni tosi hyvin.
Mökillä Nemo sai olla kokoajan irti suuressa pihassa, ei muita koiria lähimaastoissakaan.
Uimistakin kokeiltiin mökillä, vielä ainakaan Nemo ei kyseiseen liikuntamuotoon tykästynyt..
Ihan suhteellisen kiva reissu oli viettää viikko aivan täysin rauhassa.
Vuosi oli kaikkiaan todella hauska. Nemo luottaa muhun jälleen entistä enemmän, minä luotan siihen enemmän, olen ollut fiksumpi koiranomistaja, hermokapasiteettenikin on varmasti kasvanut. Olen yrittänyt olla johdonmukaisempi ja reilu koiralle kaikin puolin.
Kokonaisuudessaan ollaan lenkkeilty hurjasti ja koiran kunto pysynyt hyvänä, nyt loppuvuodesta sekin mennyt vähän rappiolle, vuorostaan koira on sairastanut ja tällä hetkellä itse taas olen pirun kipeä ja en jaksa muita kuin lyhyitä lenkkejä.
Se käyttäytyy monissa tilanteissa paljon paremmin. Rähjääminen muille piskeille on sinänsä vähentynyt, ei enää kauheasti pelkohaukkumisia. Toki jos joku toinen menee ohi ja vähän murahtaakin, Nemo murahtaa ihan kunnolla heti takaisin.
Eniten ylpeä olen ehkä siitä, että Nemo pysyy nykyään niin hyvin vapaana. Voin päästää sen melkein missä tahansa rauhallisella alueella irti, pelkäämättä sitä että se lähtee heti kiitämään jonnekin. Tottelee hyvin.
Nemo on ehkä jopa vähän viisastunut narttujen suhteen. En uskalla sanoa mitään kyllä.
Tutustuttiin treenien kautta uusiin koiratyyppeihin paremmin ja saatiin vakiotreeniseuraakin. Lenkkejä koirakavereiden kanssa tuli kyllä tehtyä ihan liian vähän.
Tähän loppuun voisin listata kunnolla vielä vuoden 2011 tavoitteet. Nemon viimepäivät ovat kuluneet yllä olevan kuvan merkeissä mun sairastellessa...
vuosi 2011
- keväällä agilityn alkeiskurssi. Ehkä myös lajin parissa jatkaminen jos tuntuu omalta?
- tokosta tk1 kasaan
- tokoilun pitäminen supermukavana. Ei liian vakavasti naama hiessä puurtamista. Paljon mukavia treenejä. Ei liikaa saman jankkaamista, motivaation ylläpitäminen.
- ylempien luokkien liikkeiden treenaamista
- paikallamakuu TÄYSIN varmaksi
- liikkeet sujuviksi ilman palkkaa
- parit näyttelyt
- jonkun toisenkin uuden lajin kokeileminen?
- arkikäytöksen parantamista, ongelmajuttuja kuntoon
- koiran terveenä pysyminen; silmien vuotaminen vähemmälle, oikeanlaisen ruoan löytäminen, kunnon ylläpitäminen, enemmän lenkkejä koirakaverien kanssa!
- opettelen itse leikkaamaan Nemon turkkia enemmän
- yhteisistä hetkistä nauttimista
Tulipa niitä tavotteita paljon, okei noi on kyllä aika yksityiskohtaisia. Eipä nyt muita tule mieleen. Hups tulipa pitkä postaus.
Hyvin teillä on mennyt kulunut vuosi ja kiitos ihanalle treeni- että lenkkiseuralle. Ja onneksi kannustin teidän mukaan pm-kisoihin, sillä aivan tyhjin käsin tekään ette jääneet. Nyt tiedätte mistä jatkaa ja miten :) Erittäin hyvältä kuulostaa teidän ensi vuoden suunnitelmat! Me tsempataan teitä ja lähdetään yhdessä aktiivisesti lenkille ja treenaamaan :))
VastaaPoistaPakko myöntää, kun aloin seuraamaan blogianne niin innostuin oman koirani kanssa tekemään kaikkea tokoon liittyvää. Nyt olen päättänyt heti vuoden alusta aloitan kunnolla harjoittelun jne. Nemo on kyllä taitava koira ja niin ihastuttava tapaus että voisin haluta samanlaisen :)
VastaaPoistajanessa: (melkein) täysin samat sanat teille! :---)
VastaaPoistaiinä: tosi kiva kuulla! :) tsemppiä teille tokoiluun ja muuhun puuhailuun.
Hyvä, hyvä Nemo! Ensi kesänä UKU'n joukkueeseen toko-sm kisoihin? Viik.loppu on 11.-12.6.2011 Pistähän aika ylös ;)
VastaaPoistasusan: täytyy katsoa.... :-----) pistän ylös ;)
VastaaPoista