Olisi vaan täytynyt ryhtyä kunnolla aggressiiviseksi sitä koiraa häätäessä. Miksi meille juuri käy aina näin. Kun Nemo ei muutenkaan ole koira varmimmasta päästä. Ja sitten vielä omistaja ei saa puolustettua sitä..
Samalla lenkillä sain myös tuntea pikkujätkän purukalustoa kädessäni kun irrotin risuja sen turkista. On se vaan joskus niin älyttömän kiva koira. Räpläilinkin taas loppulenkin pikkuroskiakin sen turkista irti ja nätisti antoi ne irrottaa, kun tajusi ettei mitään pahaa tapahdu.
Samalla lenkillä sain myös tuntea pikkujätkän purukalustoa kädessäni kun irrotin risuja sen turkista. On se vaan joskus niin älyttömän kiva koira. Räpläilinkin taas loppulenkin pikkuroskiakin sen turkista irti ja nätisti antoi ne irrottaa, kun tajusi ettei mitään pahaa tapahdu.
Pidin äskenkin puolet päivälenkistä Nemppaa tuolla kulmilla irti. Hyvin voi pitää täällä kaupungimmassakin irti kun ei ole ketään, kaikki töissä. Ja hyvin tottelee!
Oon nyt ihan tosissani ajatellut että mennään sinne tokokokeeseen. Vaikka tiedän ettei siinä ole mitään järkeä. Ei saisi olla näin huoleton. Tiedän nimittäin, ettei keretä saada sitä paikkamakuuta kuntoon kokeeseen mennessä. Okei, ei me saada sitä varmaan ikinä täysin kuntoon. Miksei mulla voi olla hieman varmempaa koiraa? Tai kuinka paljon ja miten mun pitäisi treenata?
Ongelmanahan taitaa olla se että Nemo tuntee olonsa turvattomaksi makuussa. Kyllä se makaisi varmaan viisi minuuttia, jos olen viiden metrin etäisyydellä siitä. Mutta kaksikymmentä metriä on liikaa.
Äsken treenattiin kinnarin kentällä. Makuitakin tietty otettiin. Aluksi ympäristö mukavan häiriötön, sain hyvin aloitettua makuun. Jätin sen siihen, poistuin viitisen metriä ja käännyin. Piskin katse oli kiinnittynyt mun taakse tosi kiinteästi, koko koira oli ihan jännittynyt. Kävin palkkaamassa, saatuaan palkan suuhun se nousi hitaasti. Vilkaisin taakse, sieltä kentän vierestä jostain puskasta oli ilmestynyt rottis. No, uusiksi vaan. Paljon helpompana, jäin ihan lähelle, palkkasin, kehuin. Kaikki kyseisen treenin makuut helppoina. Lopuksi paikkamakuu lasten pelatessa futista kentän toisella laidalla meluisasti, hienosti pysyi. Ihan lyhyt makuu siis.
Samassa treenissä otettiin luoksari, voi, täysi fiasko. Jätin Nemon paikalleen, kävin palkkaamassa ja kaivoin samalla puolikkaan nakin taskustani - virhe, kun käännyin, piski seisoi. Istui takaisin käskystä. Hyvä luoksari, loppuperus unohtui.. kapulan hakuja loppuun, hienoja. Olipahan hauska treeni. Piisoni on joskus vaan niin innoissaan, että yrittää kauheasti mutta ei lopulta itsekään tiedä mitä yrittää, ja vaan sählää kuin hullu.
edit / nyt on jäbä ilmottu helsinki winneriin!
Eeipä nyt aleta epätoivoisiksi ainakaan paikkamakuun kanssa. Joo, tiiät että Siri on ollut aikamoinen kriisittäjä paikkamakuussa, vuosi sitten oltiin siinä tilanteessa, että se ei kestänyt yhtään vierestä lähtemistä. Ei edes luoksarissa, kun ahdisti niin paljon. En tiedä, onko teillä ongelma edes samantyyppinen. Mutta aikaa se korjaantuminen vaatii, vähän liikaakin. Sitkeästi vaan, kyllä se vielä joskus lähtee rullaamaan, oikeesti. Oon siitä ihan varma.
VastaaPoistaEn nyt halua pelotella, en sano sillä. Mutta minä tein juuri sen virheen, että vein liian moneen kokeeseen liian lyhkäsellä välillä. Tiesin, että Siriä ahdistaa ja se ei kestä, vein silti.
Mutta jos Nemo nyt kuitenkin osaa ja se kestää eikä ahdistu liikaa, niin mene ihmeessä kokeeseen. Kivaa kokemustahan se on.
Meillä meni kriisitykset ohi Sirin aikuistumisen myötä. Ei kokonaan, mutta helpotti.
Kyllä se siitä. Oli pakko kommentoida tuota paikkamakuuta, kun niin läheinen aihe, jonka kanssa on tullut tapeltua itsekin...
jenna: kiitos kannustuksesta palajon :)
VastaaPoistatulin nyt tänään treenikaverinkin kanssa juteltua siihen tulokseen, että vasta ensi vuonna lähden kokeeseen. se kumminkin kasvattaa vaan sitä kriisiä kun viel puolivalmiina sinne kokeeseen. toivottavasti tää tosiaan tästä lähtee. on vaan niin rassaavaa, kun koira pelaa muuten ihan huipusti mutta se makuu..