7. joulukuuta 2011

remember what you're here for

Me ollaan treenailtu! Päätin ihan täysin oikeasti ryhdistäytyä loppuvuodeksi (sitä on niin huimasti jäljellä) treenailun suhteen - liikkeiden olisi oltava vuodenvaihteessa siinä kunnossa, että saisin aloitettua kunnollisen kisatreenaamisen. Ja nämä ihan senkin takia, että olisi tulevana vuonna mukava käydä ainakin muutamat kokeet. Kuvat on eiliseltä aamulta, siksi hieman sinertäviä. Pistin tähän nyt muutamat lumikuvat, olisi kyllä julkaistavana muutamia ihan mukavia lumettomia kuvia. Ne sitten joskus.
Hassua muuten, miten huomaan Nemon trimmin virheet vasta kuvista. Kuten kaikki varmaan huomaakin, herran pää on täysin epäsymmetrinen ja parta aivan liian pitkä. Noo, viikonloppuna taas leikkelemään. Ehkä paremmalla onnella nyt.
Eilen tehtiin aamusta ajoissa yhteiskoulun tekonurmella. Heti treenin aluksi järjenjättiläinen veti muutaman kierroksen kenttää ympäri ja kieri kuin mielenvikainen. Mietin juuri eilen, mitähän mieltä Nemo lumesta on - no, loppujen lopuksi se taitaa pitää siitä. Käytöksestä päätellen.
Alkuun otettiin kaksi "noutoa", kapula menemään ja eläin perään. Hyvin lähti ja hyvin toi, innostui nyt kapulasta normihyvin. Kehuin ja innostin, naksautin palautuksesta. Sylki toisen aika kaukana suusta, se normaali..
Nyt aloin vihdoin liittämään jääviin valmistelukäskyä, tänään aloiteltiin seisomisesta. Nerokkaasti seisomisen valmisteluna "uppia" ja maahanmenoon "downia". Ei tullut muutakaan mieleen, jos olisin ottanut jonkun perus maahanmenoa tai seisomista, liian lähellä noita normikäskyjä. Tein takiksella, ekassa fail, istui. Toinen jo jees, tein isojen apujen kera. Eiköhän tää tästä lähde.
Loppuun vielä paikkaistumista, oli noussut seisomaan kun käännyin. Takaisin alas ja palkkailin tiuhaan. Lopuksi heittelin ruokaa koiralle ympäri kenttää.

Samassa paikassa tänään, vähän epämiellyttävämpi keli, pimeässä kivassa jäisessä sateessa. Koiralla kuitenkin huippukivaa ja mullakin hyvä fiilis, joten saatiin hyvät treenit aikaiseksi.
Seuraamisen käännöksiä, varmaan jotain 8x toistoja yhteensä. Neljät ekaa namiohjauksella, hitto se oli hieno. Takapää liimautuneena mun jalkaan, käytti sitä tosi hyvin, ei väistellyt tai paineistunut! Pari vikaa ilman käsiapua, superpäteviä. Vou.
Tänään sitten liitin tohon maahanmenoon sitä valmistelua, kaksi helpotettua ja lyhennettyä maahanjäävää avuilla. No problems. Loppuun lyhyt paikkaistuminen. Aika hieno elikko!

2 kommenttia:

  1. Eikö sulla oo täällä sellasta lue- tsydeemiä?! Voivoivoi kun haluaa kyylätä, mutta hmh :(

    VastaaPoista
  2. ansku: onhan se, se ei vaan ole näkyvillä, en tykkää pitää sitä. mun tietääkseni pystyt lukemaan, kun kirjaudut omalle tunnuksellesi ja painat tuolla ylälaidassa olevaa lue-kohtaa, joka on siis noiden "jaa muille, seuraava blogi" yms- juttujen vieressä. :)

    VastaaPoista