Voi tota Nemppaa. Maailman pähein tokokoira! Tuskailin taas alkuun Nemon huutaessa Leian takamuksen perään että tuleeko treenaamisesta mitään, mutta tulihan siitä. Päästin Nemon irti, se loikkaa sähäkkänä eteenpäin ja meinasi lähteä vetämään rallia ympäri kenttää. Pidinkin kaikki 'väliajat' sitä namin avulla vierelläni, että sain sen vähän rauhoittumaan ja pysymään suhteellisen hallinnassa. Siitä huolimatta karkasi kerran syömään jäniksenpapanoita ja pari kertaa moikkaamaan Lauraa (tai mun laukkua, miten vaan).
Aluksi Lauran avustuksella vauhtiluoksetulo, koira meni taas peruspaniikkiin kun jätin sen Lauralle. Voi raukkaparka. Matka varmaan reilulti 20m, makee vauhti, karjui vissiin taas lopussa, ohjasin sivulle ja jouduin ottamaan vielä apuaskelia. Hieno.
Hmm sen jälkeen vissiin vähän jotain yleistä temppuilua, tarjoomisseuraamista, se oli muuten aika supersiistiä. Ruutuja, oliko edes nääkään hienoja, Nemolla meni ihan sairaan lujaa :--D mielettömällä vauhdilla ruutuun. Ihana.
Vauhtikapuloinnit, Laura piti koiraa, mä juoksin kapuloineni karkuun, koira irti, heitin kapulan, se toi ihanalla innolla. Kaukoja sitten, koira ihan liian kiihtyneessä mielentilassa. Muutamat mokat, sain onnistumaan lopulta, varmistelin ettei ennakoinut. Ihan lyhyt paikkaistuminen loppuun.
Miten saan ton koiran hallintaan, ei jumakauta :-D toisaalta mua ei haittaa ollenkaan, että se on tommonen hullu sähköjänis joka pinkoo välillä ympäri kenttää ja huutaa, mutta ei se kisaamisen kannalta ole kovin hyvä juttu. Haluan nyt useammin treenaamaan jonkun kanssa, jos se itsessään jo vetää Nemon superkierroksille. Tämänpäiväisellä vireellä olisi voinut seurauttaa koko pesiskentän ympäri, ihan varmasti. Mutta mä todellakin koen onnistuneeni kaikessa, koska koiralla oli niin kivaa. Rajattoman kivaa.
Niin sitten tehtiin vaan lenkkiä tonne ainolan kentälle, annettiin eläinten juosta siellä. Leia kiusasi Nemoa ja päinvastoin, Nemo meni Leian takamuksen alle kun se alkoi tarpeilleen, seurauksena paskaa Nemon nenän päällä ja kuonokarvoissa. Oonkin odottanut tätä päivää, nyt se sitten tapahtui. Käytiin vielä peltojen kautta lenkki takaisin asemalle.
Ehdollistin Nemoa muuten eilen 'naksuttimeen', eli frezzan korkkiin. Kyllä mä ehkä joskus ostan sen oikean naksuttimen, en vaan oikeasti ole naksutinihminen. Mutta hyvin taisi jo ehdollistua, naksautin yläkerrassa ja koira juoksi alhaalta ylös odottamaan herkkua. Asiasta viidenteen, tehtiin sunnuntaina ja eilenkin jonkunlaista jälkeä, koira tykkäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti