En olisi voinut ikinä uskoa, että me oltaisiin näinkin pian virallisissa kisoissa. Että se tuhoton treenaaminen ja seinille hyppiminen ongelmien kanssa olisi tuottanut edes jotain tulosta.
Tokopiisoni on kyllä hieno elikko, kisaili siellä sateessa ja märässä ihan muina bichoneina ja piti vireensäkin itse yllä, omistaja kun ei kyennyt edes tarvittavaan kehumiseen jännitykseltään.. no seuraavissa kisoissa korjaan senkin asian ja kehun koiraa hivenen enemmän.
Tänään koulun jälkeen yhteiskoulun kentällä, ruutukamat ja kapula mukana, evästä tietysti. Nemo läähätti kovasti ja tuntui jotenkin hieman väsyneeltä.
Alkuun parit ruudut, mukavasti vauhtia tuli. Kehuin tosi paljon koiraa, palkkaakin sateli pienimmistäkin hyvistä jutuista.
Vähän paikkamakoilua. Kas, ei mitään ongelmaa. Iloisesti meni maahan ja jäi siihen. Korkeintaan 30s makasi, etäisyys korkeintaan öm 5m. Todella hienoja, olen tosi tyytyväinen. Kehuin paljon. Jesjes. Ja mielentila taisi olla piskillä hyvä, ilmeestä päätellen.
Vielä ruutuja ja kapulan nosteluja. Kapuloinnit oli aika huonoja tällä kertaa, nono.
Pidettiin treeni lyhyenä ja lähdettiin menemään.
Täytyykin nyt miettiä, että pitäisikö oikeasti taukoa vaiko treenaisi vaikka joka toinen päivä, että koiralla säilyisi into. Itselläni on nyt taas niin saakelisti treeni-intoa..
Tänään menee hämeenlinnan ryhmänäyttelyn ilmo kiinni.. enpä sinne enää ilmoita. Harmi vaan, haluaisin jätkän tänä vuonna vielä ainakin yhteen näyttelyyn, mutta minnehän? Messariin olisi ollut niin kiva mennä, ei nyt menestymään. Okei muuten vaan meneminen on hieman typerää, kun siitä on maksanut viisikymppiä.
Messari nyt vaan on messari. Sitten katselin lahtea, ehkä sinne. Mutta sitten oon myös miettinyt paria tokokoetta, ehkä vielä tälle vuodelle. Päädyin siihen tulokseen, että koe lokakuulle voisi olla liian aikainen. Mutta sitten onkin jo marraskuu ja mietin miten treenaan makuuta ulkona. En mitenkään ainakaan pitkiä aikoja.
Marraskuussa ja joulukuussakin olisi kokeita. Tai sitten sinne joulukuulle, se olisi juuri messariviikonloppuna. Hyvin ongelmallista, katsotaan mihin lopputulokseen päädyn.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti