aina vaan näin

Mistähän sitä taas kertomisen (tai valittamisen) aloittaisi. Viime päiviin on mahtunut taas onnistuneita treenejä ja vähän enemmänkin epäonnistuneita, pitkiä lenkkejä ja kaikkea muuta mahdollista. Kuviakin on ihan rutosti. Yäasfnsw tämä blogi täyttyy ainaisesta treenirutinasta, voisi ehkä tehdä asialle jotain..

Pikkujätkä on ollut koko viikon lenkeillä henkisesti ihan sekaisin, ihanat hajut vievät ja remmi kiristyy ja sen myötä myös omistajan pinna.
Maanantaina nosteltiin aamulla kapulaa nurmella ja tehtiin stoppeja, kummatkin ihan superhyviä. Stopeissa ei tarjonnut kertaakaan maahanmenoa, jee yksi voitto.
Illalla mondag eräässä nurmipuistossa jossa kulkee sairaasti koiria, 2min paikkamakuu, etäisyys 10min. Kahdesti palkkasin, pysyi aivan mainiosti. Ihan täydellinen makuu, kontaktikin pysyi kokoajan minussa.
Maanantai olikin treenaamisen kannalta vielä hyvä päivä.
Eilen sitten aamulla jälleen perusnurmella paikkamakuuta. 1min 30s, etäisyys 20m, nurmi märkä. Palkattomana, todella hiano. Lopussa ennakoi istumisen, mutta sen laitan omaan piikkiini, huidoin kädelläni niin käsimerkkimäisesti.
Illalla vielä takapihalla seuraamisen käännöksiä, ne oli ihan tajuttoman hienoja, ei mitään moitittavaa! Nemon vire oli molemmissa treeneissä aivan upea.

Sitten alkaakin pian valitus. Tänään rantapuiston nurmella illalla porukalla. Meillä meni tosiaan ihan hyvin paikkamakuuseen saakka. Tosi hyvin siihen nähden että nurmi oli läpimärkä, satoi ja piskikin oli märkä.
Susanin käskyttämänä ensin suhteellisen lyhyt seuraaminen kahdella käännöksellä. Ekan seuraamisen käännöksen vedin täydeksi vaikka se oli normikäännös, taas omaa sekoilua.

Mutta siis se seuraaminen oli ihan hienoa, paljon palkkaa perään.

Liikkeestä seisominen taas käskytettynä. En itsekkään tiedä, mitä ekassa tapahtui. Nemo jotenkin jäi siinä seuraamisessa haahuilemaan ja jäi jälkeen, uusiksi sitten taas. Se toinen olikin mun mielestä ihan superhieno, jäi varmasti seisomaan ja ei ennakoinut lopussa istumista. Makiaa.
Juu, sitten se paikkamakuu. Nemo makasi kahden koiran välissä, satoi mukavasti ja nurmi märkä. Se oli pysynyt luultavasti ainakin puolitoista minuuttia, olin palkannut kahdesti tai yhdesti - kun jätkä nousi. Siis voi voi voi argh. Palasin luokse, yritin saada sitä menemään maahan. Ei siis mennyt millään. Sain maahan ja palkattua, vapautin heti. Oli oma mieli aika mustana, yritin pitää koiran kanssa vielä vähän hauskaa ettei sille jäisi ihan huonoa fiilistä. Oli muuten ihan kivat treenit, mutta miksi, oi miksi piti ahnehtia tuossa makuussa? Oltiin juuri olevinaan edistytty niin paljon ja sitten piip pilaan kaiken.

Juu meillä siis on ensi viikon lauantaina ensimmäiset viralliset tokokisat. Täytyisi uskoa itseensä ja koiraansa, mutta nyt se usko ja luottamus on aika nollilla. Miksi kaikki alkaa hajota käsiin.
Varmasti feilataan ne kisat pahemman kerran, no ensimmäiset kisat. Onpahan muilla ainakin varmaan hauskaa. Jostainhan se pitää aloittaa, rohkeasti nyt vaan sinne.

Löysin muuten Nemon vatsasta aika ärtyneen oloisen pienen haavan, täytyy kattoa ettei mene pahempaan suuntaan. Se on ahkerasti nuollut ja kyhnytellyt vatsaansa, jippiaijee. Eipä meille muuta.