Onneksi normaalien otsikkojen keksiminen ei ole edes vaikeaa...
Tänään oli ihan mielettömät treenit! Sain raahattua itseni väsyneenä ja flunssaisena treenikamojen kera tuohon koulun parkkikselle, onneksi.
Iltaruoka oli mukana rasiassa, muuten sitten broileripalkkaa. Nemo kävi kierroksilla jo ilman virittelyjä, joten heti aloiteltiin.
Heittelin karvamursulle kapulaa, tosi kivasti nosteli ja toikin vähän matkaa! Se sinkoili kapulan perään ihan jeejee- fiiliksissä, otti sen suuhunsa ja kääntyi mua kohti, viskasi sitten pois suustaan vastaanottamaan palkkaa. Kyllä se vielä oppii noutamaankin jos noin jatkaa!
Sitten vähän sekalaista settiä.
Ensin vähän seuraamispätkiä, nojasi kovasti ja puski eteen, saakeli. Hankala seurauttaa. Enkä voi vaan kävellä eteenpäin, se on kumminkin niin herkkä että saa seuraamistraumat. Tosi hienoa menoa kaikesta huolimatta! Järjettömän innokas, oikein marssi mun vierellä.
Lyhyt paikkamakuu, se oli hyvä. Pelottavan ylivireisenä jäi vaan makoilemaan kun poistuin viereltä.
Sitten liikkeestä seisomisia, eka pysähtymisavulla, loput ihan normeina. Tosi hienoja! Stoppasi kai aika nopeasti käskystä. Palkkaa antaessa liikkui, ennen vapautusta.
Vielä kaksi lyhyttä makuuta (toisessa tutki takatassuaan, meni normiasentoon huomautuksesta) ja kehumattomia seuruupätkiä. Mitä pidempi seuraamispätkä oli ilman kehuja, sitä enemmän Nemo tsemppasi. Se ei ole varmaan koskaan seurannut noin hyvin. Loppuun jättipalkat.
Vielä rasiaruoalla stoppi, se vähän huonompi - ruoka veti liian kovasti puoleensa. Ei huomautettavaa, teknisesti tosi hyvä, vire vaan jo alhaisempi. Aivan mieletön treeni! Mahtavaa.
Nyt palaan matikankirjojen ääreen. Torstaina vihdoin ohjattuihin treeneihin!
28. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti