Valmistautukaa, luvassa paikkamakuukriisi numero miljardi (postauksen otsikko viittaa meihin). Mutta aloitetaan ensin onnistumisista ja jätetään ne huonot jutut viimeisiksi, jep? Ollaan tokoiltu pitkin viikkoa silloin tällöin, lähinnä sisällä. Ensi viikolla aikaakin on enemmän kun koeviikko loppuu.
Torstaina sisätreenit, vain paikkamakuita. Keksin että voinhan ottaa aikaa vaikka kännykässäni ei ole sekuntikelloa; laitan jonkun biisin soimaan ja katson siitä sitä aikaa, nerokasta eikö.
Juu eli heti alkuun 1min paikkamakuu, etäisyys neljä metriä? Puolen minuutin kohdalla kehuin. Nemo oli oikein rauhallisesti, tylsistyneen näköisenä. Vähän yli minuutin kohdalla menin palkkaamaan ja vapauttamaan. Vau miten hieno eläin. Perään vielä 30s makuu, sekin hieno.
Eilen sisällä myös, Nemolla riitti intoa ainakin. Kaukoja; alkeita jälleen, ei mitään raportoitavaa.
Paikkamakuut; 1min 30s makuu, kävin palkkaamassa puolen minuutin kohdalla. Oikein superhieno!!! Perään sitten vähän temppuiltiin.
Tosiaan, ei noissa sisäpaikkiksissa minkäännäköistä probleemaa. Tänään aamusta vähän yli ysiltä kirkon parkkikselta, häiriötäkin kun kirkon kellot soivat täysillä siinä vieressä.
Ensin temppuiltiin ja vähän imutteluseuruuta, melkoista menoa, sormet vaarassa. Sitten taas ne paikkamakuut. Ajattelin ottaa ensin lyhyellä ajalla ja pitkällä matkalla. Nemo jäi oikein mukavantuntuisessa mielentilassa, mutta kun käännyin ja otin kännykän esille ottaakseni aikaa, koira pomppaa ylös ja singahtaa metrin verran eteenpäin - kuin tekisi luoksetuloa. Käskin kaukaa maahan, meni! Kävin palkkaamassa ja vapautin. Yritin saada perään onnistuneen suorituksen, mutta sekin feilasi. Nemo nousi heti kun käännyin ja ravisteli. Päätettiin treenit temppuihin. Lenkin lopuksi kirjaston edessä paikkiksen yritys, sama kävi. Epätodellista. Tulin lenkiltä kotiin ihan raivona sdfwhr ei tämä voi olla näin vaikeaa, ihan oikeasti?! Jumakauta ei ole totta. Silloin teki mieli luovuttaa mutta helvetti soikoon minähän treenaan tuon paikkamakuun kuntoon. Makuutan piskiä nyt alkuun vaikka sisällä kolmekin minuuttia ja jokaisella ulkoreissulla käsken sen muutamia kertoja maahan. Se makuu ON kunnossa ennen virallisia kisoja. Heh toiset luovuttaisi mutta mulla nousee vaan treeniraivo..
6. helmikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti