2. elokuuta 2010

onnistumisia

Kesäloma lähenee loppuaan, mulla alkaa lukio jo ensi viikon tiistaina. Vähän jännittää, ei paljoa. Ihan hauska mennä kouluun, uusi paikka, uusia tyyppejä. Eiköhän tänä kesänä olla saatu tätä lämpöä ihan riittämiin, mun puolesta saisi alkaa jo tasoittua :--D Talvella kumminkin sitten ruikutan tänne miten se kesä nyt voisi jo tulla.

Kattokaa nyt mitä tein tuolle päälle eilen. Se ei näytä enää yhtään Nemolta. Kaiken lisäksi jyrsin toisen korvan luota liikaa karvaa pois, ja siellä on karsean näköinen lommo. Ei kannattaisi tarttua edes halpistrimmisaksiin jossei osaa leikata. On ne ihan hyvät sakset, eilen jotenkin vieläkin vähemmän pelasi tuo leikkaaminen. Kyllähän se karva toivon mukaan ehtii sinne erikoisnäyttelyyn kasvaa. Kunhan ensin saisi pikkumiehen ilmoitettua sinne - juu, sitäkään en ole vielä tehnyt ja ilmo sulkeutuu huomenna.
Meidän möllithän ovat jo ensi viikolla, jipii. Saanen toivoa hieman viileämpää säätä.
Mittasin Nemon muuten viime viikolla, noin 30cm tai vähän yli se on korkea. Hankala mitata tuon pirun niskaharjan kanssa.

Ja mitäs tokon puolelle kuuluukaan.
Eilen tehtiin koulun pihalla kahden minuutin _palkaton_, palkaton makuu!! Siis oikeasti, olin niin taivaassa sen jälkeen. Kehuin vain silloin tällöin kun oli hyvin. Etäisyyttä oli about viisi metriä, Nemo makasi pyörätelineiden välissä. Sen jälkeen kaksi lyhyempää makuuta, otin vaan etäisyyttä. Käväisin 20m päässä ja siellä vietin pari sekuntia, hyvin pysyi.
Ennen makuita ja niiden jälkeen kierrättelin lampputolppaa ja Nemon vire nousi tosi korkealle! Se oli ihana, tosi kiihdyksissään.
Tänään samalla paikalla kapulointia, se on ulkona paljon surkeampaa kuin sisällä. En vaatinutkaan kuin vähän kapulaan koskemista, palkkaa heti. Kierrättelin tolppia ja sitten siirryttiin stoppeihin. Niitähän en ole vähään aikaan ottanut, kun se on vähän hajonnut.
Ihan alkeista tehtiin, siihen saakka että saatiin onnistuneita ilman mitään apuja. Missään ei mokannut. Jokaista, apujen kera ja ilman, otettiin vaan pari toistoa, ei ehtinyt kyllästymään.
Mukavia olleet nämä viimepäivien treenit.

4 kommenttia:

  1. Hih, arvaa vaan montako kertaa mulla on käynyt just noin pään trimmaamisen kanssa :D Silloin kun opettelin trimmaamista jokunen vuosi sitten ;)
    Mut joo, kyllä se kasvaa takasin nopeesti, Nemolla on vielä niin paljon tota turkkia ettei mitään hätiä!

    Mutta hei, eihän se möllitoko vielä ensi viikolla ole! Seuraavalla. Hehe, mä en justiin nyt oo jaksanut kauheesti tokoilla, tai kovinkaan aktiivisesti koko kesänä. Enkä mä vieläkään tiedä tullaanko me nakkiin vai mölliin..:D

    Alkaako siellä kaikki koulut näin aikaisin? Mulla vasta alkaa kesäloma maanantaina :D Ja seuraavana maanantaina sitten kouluun..

    VastaaPoista
  2. hyvä kuulla tuosta trimmaamisesta :) ite en vaan edes ole käynyt mitään trimmikurssia, ihan kylmiltään vaan aloitin, ensin siistin ja näin..

    eikö? eiks se ookkaan 14.päivä? :---D täytyy tarkistaa.
    ja alkaa tosiaan koulut aikasin.. itseäni ei tosin haittaa paljoakaan, ihan mukava mennä uuteen kouluun. (ainakin vielä olen tätä mieltä)
    vihdoin sullakin lomaa!

    VastaaPoista
  3. Hienoa minä 8D Joo, siis en taas tajunnut millä viikolla sitä elellään. Mutta, kaksi viikkoahan siihen vielä on, siksi ajattelin että ei se nyt ensiviikolla voi olla :D

    VastaaPoista
  4. Me ei nyt sitten tullakaan sinne Tiltun mölleihin. Huomasin juuri että Oulunkylässä on möllitoko JA mätsäri samaan aikaan, joten ilmotin Leian sinne. Ja siellä kivepi kenttä (hiekkakenttä), tuo Tiltun piha on vaan asfalttia.. Mutta seuraaviin Tiltun mölleihin varmaan tullaan, joten siellä viimeistään nähdään :)

    VastaaPoista