Muistan myös, kuinka lupasin keväällä, toukokuun lopussa, että meidän alokasluokan liikkeet ovat syksyllä kunnossa. Mutta mitenhän silloin määrittelin syksyn.. sovitaan että syyskuun alussa. Sainpahan ainakin vähän lisää treeniaikaa. No, tavallaan ne ovat kunnossa, tavallaan eivät. Ja tosiaan, huomenna alkaa koulu. Ja meikä on tulossa kipeäksi.. Olipa nasta myrsky eilen illalla, hui. Nemo ei yleensä tuumaa ukkosesta mitään, mutta se räjähdysmäinen jättijyrähdys sai senkin karjumaan.
Oon myös miettinyt, että miten piski pärjää yksin. Kesällä se on ollut aivan liian vähän yksin.. voi olla tiedossa ulvontakonsertti. Toivottavasti ei.
Tänäisissä treeneissä tapahtui taas joku ihmeellinen juttu. Mentiin kentälle, piski meni jotenkin aivan lukkoon. Se tuijotteli ihmisiä, haisteli kenttää. Aristeli jotenkin mun collegehousujani, ei suostunut pujottelemaan. Perusasennossa jäi puolen metrin päähän. Olin normilla, iloisella fiiliksellä. Oli hieman märkää, ja matkalla olin joutunut paristi ärähtämään sille. En keksi mistä on kysymys. Otettiin vaan paikkaistuminen ja makuu, kummassakin vältteli katsekontaktin pitoa, tuijotteli ihmisiä. En käsitä taas. Palkkasin kontaktista. Lopputreenistä alkoi olla normifiiliksellä.
Hyppy on myöskin alkanut vihdoin sujumaan, hyppää läheltä estettä ilman käsimerkkiä, jeij.
Nyt vaan toivotaan meidän mölleille hyvää säätä.
Hyppy on myöskin alkanut vihdoin sujumaan, hyppää läheltä estettä ilman käsimerkkiä, jeij.
Nyt vaan toivotaan meidän mölleille hyvää säätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti