Aamulla ysiltä kinnarin koulun piha. Kova tuuli, kirkon kellot soivat. Alkuun Nemo oli jotenkin aika jopa paniikinomaisessa mielentilassa. En käsitä, mistä se repii noita tunnetiloja. Mun mielestä siinä tilanteessa ei ollut kertakaikkiaan mitään pelottavaa, yritin ajatella Nemon kannalta. Kirkonkellot? Kova tuuli? Kaukana haukkuva koira? Nemo siis siinä vaan hyöri ja pyöri todella varuillaan häntä alhaalla. Seistiin siinä pihalla kymmenisen minuuttia ja odotin että jätkä rauhoittuisi. Kyllähän se siitä rauhoittuikin ja päästiin treenaamaan.
Narupalloilua alkuun. Ihan kivasti innostui lelusta. Oli muuten irti kokoajan. Maahanjäävän reenaamista. Ihan yksinkertaista treeniä, pyysin kulkemaan vierellä ilman seuruukäskyä ja käskin maahan, jatkoin matkaa. Palkkasin kokoajan jäämisestä. Pari kertaa ei mennyt maahan, sitten lähti sujumaan kunnolla. Oli oikein yyberahne kun aamuruoka odotti rasiassa. Näihin oon ihan tyytyväinen, hyvin meni. Sitten otettiin rasia esille, Nemo sekosi kun tajusi ruoan olevan siellä. Ruoalla oli tarkoitus palkata luoksetulon jälkeen. Eka yritys hieman kuseksi. Erehdyin jättämään rasia auki, olin juuri jättämässä Nemoa istumaan paikalle ja poistumaan viereltä, kun se yhtäkkiä lähti pinkomaan kohti rasiaa. Juostiinkin kilpaa rasialle ja pelastin rasian ahneen pikkuhirmun kynsistä. No, kansi vaan kiinni ja uusi yritys. Se toinen luoksetulo menikin ihan nappiin, meinasi eka kääntyä rasialle mutta tulikin sivulle. Heti jättipalkka kehiin. Sen jälkeen narupalloilua ja seisomaanjääviä. Hmm.. Nemo laiskistui huomattavasti sen ruoan ahmimisen jälkeen, ei sujuneet yhtään ilman käsiapua. Treeniä treeniä.
Lopputulos: tyytyväinen oon. Alkupelon jälkeenkin sain biisonin oikeaan treenimielentilaan ja iloisesti treenasi! Treenin jälkeen käytiin vielä kahden tunnin aamulenkki ja kohta olisi edessä kamalaakin kamalampi pesuoperaatio, en odota innolla.
2. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva nähdä teitä sitten sunnuntaina! Toivotaan todellakin ettei sada, meilläkään tuskin menee siinä tapauksessa kovin kummoisesti.. Tai no eipä ole korkeita odotuksia muutenkaan, sen verran menty alamäkeä häiriön sietämisen kanssa viimeaikoina mutta kunhan mennään kokeilee :D
VastaaPoistaNakkiluokkaan tosiaan tullaan ;)
Meinaatko mätsäriinkin osallistua?
Okei, mekin tosiaan osallistutaan vaan tokoon kun oon sitä järkkäämässä niin en viitti koko aikaa pyöriä koiran kanssa jossain kehässä :D Paranemisia Nemolle!
VastaaPoistaHyvä ettei olla sitten ainoita joilla menee vähän miten sattuu.. :D No ei, kyllä teillä varmaan hyvin menee kun saitte viimeksikin ihan huippupisteet!
laura: jep! :--) vastasinkin noihin muihin juttuihin jo sun blogiin joten en jaksa enää tähän xd
VastaaPoista