Treeniä, treeniä jee jee lisää treeniä. Ja varsinaisia surku-uutisia, ei päästy loppukuun Laisin kokeeseen mutta jonotuslistalla ollaan. Jää vuoden virallisten kokeiden saldo neljään, eikä ainakaan koularia tänä vuonna saada. (siis joo ne ykkösethän tulee...)
Oon varmaan taas treenannut piskin kanssa liikaa. Pakka hajoilee sieltä täältä. Esimerkiksi rakkaasta paikallamakuusta. Mutta ehkä me sitten viiden vuoden päästä ollaan koirakko, joka on tehnyt eniten kakkos- ja kolmostuloksia alokasluokasta, onhan sekin hei jotain!
Nemo on nyt ollut viikon tosi hyvässä kunnossa, lihakset ei ole vielä ainakaan menneet takaisin superjumeihin. Liikunta lisätty normimallille. Huomenna agitreenit, saa nähdä miten niiden jälkeen. Jos tuo jumeilu kovin jatkuu, koira lähtee sitten kaiken maailman kuvauksiin ja terveystutkimuksiin seuraavaksi.
Lauantaina aamulla aika aikasin treeni koulun pihalla, nälkäinen koira ja superpalkat, ihan kiva yhdistelmä, ei vaan paikkiksen kannalta.Seuraamiseen treenasin intoa ja oikeeta virettä, pistin koiran kiertämään valotolppaa molemmilta puolilta ja kutsuin sieltä seuraamaan. Oli muuten aika siistiä menoa, ihana! Hieno kontakti ja pysyi messissä.
Vähän normikontaktitreeniä, palkkasin kaikesta mahdollisesta kontaktin pitämisestä ottamisesta yms.
Paikkista. Eka yritelmä 20m 30s, ronsu söi takapalkan ja meni heti sen jälkeen maahan. Makuutin loppuajan, hieno. Tosi kiva tää Nemon uusi ohjelmanumero minkä se on keksinyt :)
Eilen lähdettiin alkuillasta Janessa ja Wili seuranamme treenaamaan harjulan koulun kentälle. Tuolla kentällä ollaan Nemon kanssa treenattu kerta aikaisemmin, eipä menoa haitannut.
Aluksi vähän virittelyä suullisesti. Ei koira kovasti virittelyä kaivannut, tiesi että mulla on superpalkat messissä.
Muutama häiriöity paikkis, Nemo makasi, Janessa kutsui Wiliä vierestä. Ei ongelmia! Tein ilman takapalkkaa kun meinasi jo alussa varastaa taas sinne huooh. Hienoja nää. Ei se ongelma niistä muistakaan koirista ole kiinni, kun vaan siitä että elikko ei kestä sitä makuuta.
Janessan avustuksella paikkaistumista, luoksetulon alkuosan treeniä toisin sanoen. Laitoin elikon istumaan, Janessa huusi vieressä kaikkea mahdollista, jopa meidän luoksarisanaa - hieno herra ei reagoinut mitenkään hienooo!
Ohjatun kapulalla pari vauhtinoutoa, Janessa hetsasi Nemppaa ja innosti ja päästi sen sieltä, heitin kapulan ja piski haki mielettömällä innolla! Tota oli jo kiva katsoa, tuli miljoonaa kapulan kanssa ja meinasi kerran kompastua siihen kun syöksyi ottamaan palkkaa kiinni.
Nemolainen tauolle, katselin siinä ja koira odotti maalissa, aika aktiivisen oloisena. Katsoi silmä kovana Wilin treeniä ja inisi vähän.
Tauon jälkeen seuraamiseen vielä intoa. Janessa piti Nemppaa, hetsasi ja mä juoksin hulluna karkuun ja kiljuin. Koira irti, tuli miljoonaa ja haki hienosti oikealle seuraamispaikalle ja seurasi yyberhyvin!! Aivan ihana, siis niin paras. Palkkasin joka toisesta, muissa kehuin, siis palkkaantui kehuistakin :-) kuka paras. Nyt annan seuraamisen täysin olla ennen kisoja.
Pikainen stop-maa-sarja 8x, hienoja, vissiin yksi sekoitus. Tää on oikeesti toiminut, nyt se ei voi sekottaa jääviä kisoissa. Tai voihan se.
Paikkistelut pissi, varasti takapalkalle, otin helpotetun ja palkkasinkin edestä. Uusi ilman takista, lähti valumaan. Käskin takasin maahan ja makuutin hetken -> oli jo paineissa, great just näin. Sain kumminkin takaisin hyvään fiilikseen ja ilosena lähti kentältä.
Tänään lyhyesti koulun pihalla. Ihan vaan paikkiksen ennakointia veke, kivoja kaukoja, paikkista. Kaikki ok, oli vaan niiiin kuuma.
Nothing else, hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti