TREENIÄ! Tietty sairaasti treeniä ja treeniä vaan kokoajan! Ja niille tiedoksi jotka miettivät että miksi blogi on hiljentynyt; kannettavani päätti kärähtää viime viikolla vieden luultavasti kaikki kevään ja kesän kuvat mennessään. Harmittaa, mutta opinkohan sitten siirtämään kuvat heti suoraan ulkoiselle kovalevylle enkä koneelle.. tekniikka rakastaa minua.
Eipä tähän taas muuta tule, kuin treeniselostusta. Ei oikeastaan olla muuta tehty kuin treenattu ja lenkkeilty paljon aina silloin, kun kuumuus on antanut myöten.
20.7. pienet treenit aamulla kinnarin koulun pihalla. Ohjelmassa ruutua, kapulointeja ja yksi paikkis.
Ruutua tein ensin 2x kosketusalustan kanssa, sitten 2x näyttönä. Hyvin pelasi, ei jäänyt mitenkään puoliksi ulos. Ohjatun kapulalla kaksi vauhtihakua, pingoin koiraa karkuun ja heitin palkkaa. Muutamat nostot myös.
Sitten 20m 1min makuu, takapalkka. Välipalkkasin myös. Oli melkoisen levoton, pälyili, mutta pysyi hyvin. Eipä noista pikkutreeneistä muuta, hyvin Nemppa teki.
21.7. sitten aamusta yhteiskoulun tekonurmella treenaamassa Susanin ja Ruutin kanssa. Jo aamusta oli ihan pirun kuuma, joten ajattelin että piski ei toimi ollenkaan. Nooh! Mulla oli superhyvää palkkaa messissä ja nälkäinen koira... Alkuun Nemo oli maalissa kiinni, keräsi mukavasti kiekkoja vähän aikaa ennen kuin hain sen.
Seuraamispätkä liikkuroituna, en nyt muista kunnolla, mutta sisälsi ainakin kaikki käännökset ja pysähdyksiä. Vire oli aivan hemmetin hieno!! Palkkailin kaikista käännöksistä ja pysähdyksistä, lopussa superpalkka. Makee eläin.
Liikkeestä maahanmeno myös liikkuroituna. Käskynkin sain annettua normiäänensävyllä ja vautsi oli siisti. Välissä sitten tauko, Nemo huusi kuin hullu, tosi tauko siis..
Tauon jälkeen hyppyä, ihana Susan oli tuonut ukun esteen mukanaan ja sain sen vielä lainaan, kiitti :--) Este aavistuksen normia korkeammaksi, muutamat käsiapuhypyt. Sitten ihan kisahyppy, ainut että palkkasin heti seisomaan esteen taakse. Pelasi hyvin.
Vielä paikkikset, alkuun kaksi Ruutin häiriöimää, jossa Ruut siis "nousi". Vaihtelin etäisyyttä Nemosta, korkeimmillaan joku 7m. Hyvin pysyi, vähän katseli bortsun perään, ei muuta. Vielä normimakuu 1min30s välipalkalla, matka 7m. Piski tuntui olevan hyvässä mielentilassa, silti vähän nuuskutteli maata - kokeilee? Huomautin, lopetti ja palkka.
Ihan täydelliset treenit :) eläimen iloisuus oli parasta.
Lauantaina sitten pihatreeniä, Nemoa veti kovasti kadun tapahtumat puoleensa. Pihalla treenaaminen onkin sille pahin häiriötreeni, kun pitäisi päästä vahtimaan.
Aloin opettamaan ohjatun noudon suuntia kuppitekniikalla, vasenta nyt alkuun. Treenejä otettu joka päivä pihalla ja ihan kivasti menee. Kerran jännästä kierti kartion ja meni edestä vasemmalle, muuten hyvä. Tää ihan tämmöstä mielenvirkistystä.
Lisäksi hyppelyä, palkkailin siitä seisomisesta..
Eilen aamulla kyrölän kentällä, Nemon vire taas mieletön. Häiriötä hyvin, kentän toisessa päässä isä ja varsin meluisa pikkupoika pelasivat futista. Muutaman kerran koira sinne katseli, ei muuta.
Taas hioin seuraamista, nyt tää vähemmälle. Vuorossa kontakti. Annoin koiran tarjoilla seuraamista, aika mainio. Pidin oman katseeni myös ylhäällä, silmäkulmasta näin että seuruu oli heti parempaa. Hitaasti siinä seurauttelin ja palkkailin. Siistikö edes.
Liikkeestä seisominen, teki heti maahanmenon. Bääd. Apujen kera ok. Mitenhän saisin sen erottamaan kunnolla noi. Pitäisi varmaan ottaa valmistelukäskyt. En tiedä. Yksi tietty on se, että liikkeestä seisomiseen lähdetään rauhallisesti, liikkeestä maahanmenossa saa olla korkeampi vire. Unohdin vähän ns. toppuutella koiraa ennen seisomista. Siitä se yleensä tietää kumpi liike tehdään.
Tauko. Sitten paikkis 1min12s, 10m. Takis ja yksi välipalkka. Ei tietoakaan levottomuudesta!!
Tänään tein uudenlaisen kisatreenisuunnitelman, ja nyt alkoi sen ensimmäinen viikko. Sisältää siis palkattomuustreeniä. Aamusta siis vaan kinnarin kentälle tekemään yksi liikkeestä maahanmeno kokeenomaisesti. Hieno oli. Okei vino loppuperusasento. Vapautin koiran, kehuin paljon ja lähdin kentän laidalle palkkaamaan. No, tyyppi päättikin jäädä keskelle kenttää "missä mun palkka?" Kutsuin luokse ja palkkaa.. nyt taisin siis palkata siitä luoksetulosta, jäi tämä oma ns. moka vaan harmittamaan...
Lisäksi illasta Susanin ja Ruutin kanssa juholan koulun kentällä paikkiksia. Häiriöityjä ja pitkä 1min30s, melko levoton, joten olin noin 4m päässä ja välipalkkailin.
Kävästiin vielä lenkillä pellolla, oli mukava taas höpistä koirista :)
Käytiin myös aamusta moikkaamassa tuossa lähellä asuvaa piisoninpentu Sisua. Ihana tapaus, Nemo oli taas niin aikuista. Se jopa komensi kakaraa, oho.
Huomenna mennään mahdollisesti agitreenaamaan, eli pidetään tokovapaa. Keskiviikkona tai viikonloppuna mätsäriin.
Sekoitin myös eläinparan unirytmin perjantaina, jolloin valvottiin koko yö. Lähdettiin mm. aamuneljältä samoilemaan ympäri kaupunkia. Illalla nähtiin myös kiva auringonlasku.
Tulen sitten taas joskus ilmoittelemaan, toivon mukaan saan jossain vaiheessa hommattua jonkunlaisen korvaavan tietokoneen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti