Illasta treenattiin Susanin ja Ruutin kanssa yhteiskoulun tekonurmella. Nempan kanssa aika lyhyet treenit. Häiriötaso tosi kova meille, kentän toisessa päässä jotkut lopettivat omatoimifutistreenejään, lisäksi siellä joku nuorisojoukko ja samaan päätyyn tuli vielä pikkupoikia.
Nemon kanssa alkuun ihan lyhyitä seuraamispätkiä, palkkasin kontaktista. Olenkohan liian nirso vai mitä, en vaan tykkää siitä seuraamisesta. Nyt lähinnä vireen takia. Vireettömyys saattaisi johtua kuumuudesta.
Sen jälkeen 30s paikkaistuminen, naama kentälle päin. Pälyili aika villisti, muuten hyvä. Ooteltiin hetken aikaa ja heittelin koiralle kaikissa venausväleissä nameja katsekontaktin pitämisestä. Susan käskytti liikkeestä seisomisen. Takapalkka, pieni vartaloapu. Hyvin kuulemma pysähtyi. Nyt vaan koiran vapautus toiselta puolelta kuin siltä mistä se niin sanotusti alkaa jo hakea palkkaa.
Vielä paikkiksia, ensin kolme kappaletta semmoisia mistä Ruut lähti vierestä. Kahdessa ekassa katsoi tosi kiinteästi, reagoi aavistuksen johonkin muovipussinkin rapsahdukseen. Ei noussut. Kävin vapauttamassa melko nopeasti takapalkalle. Viimeinen jo parempi, koko huomio säilyi minussa. Sitten vielä 50s normipaikkis Ruut vieressä, etäisyyttä kuutisen metriä. Hieno mies!
Tyytyväinen olen treeneihin, vire vaan :/ en ole saanut sitä nousemaan minnekään normitasolle nyt kuumalla säällä ja en ole sitten edes yrittänyt.
Tokokeskustelujen ohessa heräsi vihdoin jotain järkeviäkin ajatuksia. Tai sitten ei. Voisin pohtia tokojuttuja ihan loputtomiin. Koirajuttuja yleensäkin. Jos pitäisi valita vain yksi aihe, josta saisi puhua loppuelämänsä, ei olisi kovin vaikea valita. Ja ei mikään harrastus taida vetää vertoja tälle tokolle... ei siitä kai koskaan saa tarpeekseen.
Oon useamman kerran tosiaan miettinyt treenitapaani, laittanut siitä ehkä blogiin ohimennen jotain. Koskaan en ole saanut mun ajatuksia mitenkään selvään järjestykseen, kaikki on vaan aina niin sekavasti omassa päässä, heh perus.
Varsinkin treenien monipuolisuus on aiheuttanut päänvaivaa. On niin helppo mennä kentälle, ottaa taas vähän niitä samoja ongelmakohtia ja lähteä kotiin. Tehdä melkein aina sitä samaa. Haluaisin niin oppia suunnittelemaan monipuolisia treenejä, kokeilla mahdollisesti erilaisia palkkaustapoja (harmi vaan ettei omalla kohdalla kovin onnistu, koira ei palkkaannu melkein mistään muusta kuin ruoasta), keksiä semmoisia treenejä jotka ei noudata sitä normikaavaa. Pitäisi alkaa vaan entistä järjestelmällisemmin kehittämään uusia juttuja, häiriötä, lisää vaikeusasteita. Täytyisi myös pilkkoa liikkeitä entistä pienempiin osiin, treenata eri osia eri päivinä, sitten kokonaista liikettä jne.
Nyt seuraavaksi voisin lopettaa jossittelun ja ryhtyä tuumasta toimeen, kokeilemalla oppii ja asiat lähtevät rullaamaan, ehkä.
Sain Susanilta kannustavaa palautetta ja hyviä vinkkejä, kiitti taas paljon treeniseurasta! Susan myös näytti mulle uusinta Canis-lehteä, siinä oli aivan mainioita juttuja treenien suunnittelusta ja tauoista. Pitää mennä pian ostamaan kyseinen lehti.
Vielä edelliseen sekavaan pohdintaan viitaten, oonhan mä aina suunnitellut treenit. Kirjoittanut treenien jälkeen ylös kaiken, mitä tehtiin. Epäonnistumiset, onnistumiset. Mutta aina on silti tuntunut, etten tee sitä riittävän tarkasti. Eli tästä lähtien ei kun vaan entistä tarkemmat suunnitelmat! Voisin oikeasti laittaa ylös kaikki mahdolliset treenattavat, liikkeiden osa-alueet - noo esimerkkinä luoksari; paikallaan oleminen, luokse tuleminen, vauhti, loppuperusasento - ja ihan kaiken. Huomaa varmaan, etten saa tähänkään mitään selkeää kirjoitettua, alkaa ajatukset katkeilemaan...
Huomenna aloitan, että oikeasti saa vaihtelua ja kehittyisi enemmän ja ehkä nopeammin. Hyvin suunniteltu puoliksi tehty, ihan oikeesti huomannut näissä koirajutuissa.
Erästä juttua lueskellessani tulin myös miettineeksi noita epäonnistuneita treenejä. Mulla aina lopahtaa se fiilis täysin, kun koira vaikka nousee paikkamakuusta. Ja Nemo huomaa sen, ihan välittömästi, se paineistuu. Nyt kun se epäonnistuu, liike vaan kesken, voisi pitää pienen paussin ja sen erään lehtijutun sanoin "kertoa koiralle kuinka erinomainen se on" ja jatkaa sitten paussin jälkeen. En tiedä, toi kuulostaisi toimivalta. Nemolle.
Toisaalta välillä kunnolla epäonnistuneiden treenien jälkeen tulee tunne, että entä jos tämä ei oikeasti olekaan Nemon juttu. Jos jankkaan typerää tokoa koiran kanssa, joka ei oikeasti nauti siitä. En kumminkaan voisi ikinä harrastaa ottamatta huomioon sitä koiraa persoonana, sen luonnetta. Tästäkin Susanin kanssa puhuttiin :-)
En saa enää aiheesta mitään edes viisaan näköistä kirjoitettua ylös, joten annanpa olla. Susanin innoittamana joku päivä lasken meidän ruhtinaallisten kolmen tokokokeen liikkeiden keskiarvot. Siitäkin voisi oikeasti vähän nähdä, mitkä kaipaa treeniä.
Ja vielä asiasta miljoonanteen, seuraavan koiran kanssa kokeeseen vasta kun se on täysin valmis! Ei hoppuilua, koko elämä aikaa, joten minne kiire!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti