Torstaina oli vuoden ekat ukun tokotreenit, lähdettiin pakkasessa reippaina kohti kenttää - taino kirkon alaparkkista. Koiria oli paljon säähän nähden paikalla (hehe meinasin itsekin olla mukavuudenhaluinen ja jäädä kotiin mutten jäänyt :D) kun saavuttiin paikan päälle. Nemo oli aluksi tosi kiihdyksissä, ei kuunnellut kauheasti, hinkui ja häsläsi, ainakin omaan silmääni. Meinattiin eka olla koko treenit sivummalla, mutta mentiinkin sitten yhteen ryhmään mukaan.
Oon tosi tyytyväinen Nemoon, se alkoi keskittymään aivan huipusti ja teki töitä innolla. Pelkäsin kokoajan että piski jäätyy, kokoajan tuppasi takamus painua maahan. Treenit painottuivatkin enimmäkseen seurailuihin ja luoksareihin. Alkuun otettiin myös luoksepäästävyys, Janessa tuli luokse ja rapsutteli. Ekassa lähti vähän valumaan taaksepäin, tokassa ei enää valunut. Se tekee tuota samaa valumista parketilla istuessaan kun sitä rapsuttaa, en sitten tiedä johtuiko treeneissä siitä että haluaa etäisyyttä vai mistä..
seurailuissa meni tosi hyvin. Musta tuntuu, että palkkasin sitä liian vähän. Kehuin tosi paljon. Käännökset on meille vielä hirmu hankalia, tahdon itse seota niissä, samoin liikkeellelähdöt ja pysähtymiset. Viimeisimmät Nemo varmaan osaisi, mutta meikä ei, välillä pysähdyn liian seinään. Seurauksissa kontakti oli tosi huipullista ja paikkakin mahtava! Jesjes, meidän pitkälliset seuruualkeetreenit on tuottanut jonkunlaista tulosta! :-) viimeisimmissä seuruissa vähän jätätti ja kontaktikin katkesi vähäsen, pitäis aina muistaa lopettaa ajoissa eikä seurauttaa sitä liikaa.
Vikaks vielä luoksareita, eka meni tosi hyvin, tokassa viereinen pinseri tuli vähän liian lähelle ja koiran takamus jo nousi maasta, pinkaisin äkkiä palkkaamaan. Äh, ärsyttävää, tottakai Nemo ottaa häiriötä jos toinen tulee ihan kiinni. Luokse tuli kumminkin todella hyvin. Kokonaisuudessaan oon treeneihin hyvin tyytyväinen!
Sitten ollaankin vaan treenailtu ja lenkkeilty. Eilen jäi reenailut väliin, tänään hyppyiltiin ja makailtiin maassa, aikaa öm saatiin 20s. Pitäisi saada se kesto joskus sinne kahteen minuuttiin.. joskus. voi olla että illalla tulen vielä kuvapostailemaan :)
6. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiiitos! :)
VastaaPoistaNemolle myös hirmuisen myöhässä olevat onnittelut :D
kiitti myös :--)
VastaaPoista