Nemosta on näiden kahden kuluneen vuoden aikana tullut mulle aivan suunnattoman tärkeä. Kun olin ottamassa tätä ensimmäistä koiraani, en voinut edes kuvitella ja tajuta, että siitä tulisi näin tärkeä. Niin suuri osa jokapäiväistä elämää, että suunnittelisin kaikki menoni sen mukaan. Enkä muutenkaan tiennyt koiran omistamisesta tuon taivaallista, saati kouluttamisesta. Tottakai luulin tietäväni suunnilleen kaiken, mutta en tietänyt - enkä tiedä vieläkään. Aina on uutta opittavaa. Mua loukkaa suunnattomasti kommentti "se on vaan koira, miks sä nyt sitä kokoajan hyysäät", ja muut tuon tapaiset repliikit. Ei se ole vain koira. Se on mulle jotain paljon enemmän, yksi mun parhaista kavereista. Ja ne jotka väittävät, että koira ei voi olla kenenkään "paras ystävä", ovat mielestäni ehdottomasti väärässä. Koiran kanssa voi solmia sellaisen syvän suhteen, jollaisesta ei voisi edes ihmisten kanssa haaveilla. Se on sanatonta ymmärtämistä ja molemminpuolista välittämistä. Koiralta saa kaiken huolenpidon monenkertaisena rakastamisena takaisin. On ihana tulla kotiin, kun joku pieni nelijalkainen hömppä on vastassa suu innokkaassa virneessä, koko keho tutisten, häntä melkein kropasta irroten heilunnan voimasta, suusta pursuaa epämääräistä älämölöä, ja lopulta koira hyppää syliin innosta piukkana. On hienoa onnistua sen kanssa, huomaa että on saanut sen käyttäytymisen paremmalle mallille tai jonkun tokoliikkeen, tai arkielämän tilanteen sujumaan. Väistämättä tulee niitäkin tilanteita vastaan, että mikään ei suju ja tekisi mieli luovuttaa, mutta ne vaan kuuluvat asiaan. On ihanaa, miten se tuntuu ymmärtävän, kun on vaikeaa ja allapäin, ja silloin se koittaa oikein kunnolla miellyttää. Ja vaan ne jotkut pienet hetket, kun koira katsoo luottavaisena muhun.
Nemo näyttää nyt lähestulkoon samalta kuin kyseisissä kuvilta, rähjäiseltä peikolta. Yläkuva on otettu viime sunnuntaina, kun yritettiin tokoilla tuossa lumisella pesiskentällä. Nemo keskittyi kaikkeen muuhun ja suurin osa kuvistakin on palkkaamisesta, no can do.
Mistähän tämä tämmöinen kirjoitustulva tuli, hehheh tosiaan. Mulla on nyt vikassa jaksossa ensimmäinen kympinaamu sitten vuoteen, ja tottakai se pitää käyttää hyväkseen valvomalla myöhään. :-) Nemo pysyi tänään muuten hienosti vapaana, keksittiin mennä pellolla kantohangille juoksemaan. jätkähän rällästi siellä hullun lailla ympäri peltoa, juoksi silkasta juoksemisen riemusta. Huomenna olisi uusia haasteita tiedossa tokotreenien merkeissä, saa nähdä miten sujuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti