live as though heaven is on earth

Lokakuu saapui ihan yllättäen. Ollaan lenkkeilty viime aikoina paljon sekä kavereiden kera että ihan vaan kaksin. Treenaaminenkin ollaan aloitettu hiljalleen uudestaan. Olen ulkoiluttanut jopa kameraa nyt useampana päivänä, voin olla todella ylpeä itsestäni. Ainakin kuvia on siis blogiin laitettavana vaikka tekstiä ei tulisikaan.

Tokoa ollaan käyty nyt tällä viikolla käyty treenaamassa pari kertaa lähikentillä. Eilen Ainon ja koirien seurassa ja tänään kaksistaan. 

Yleisinä huomiona voisin mainita mm ne, että koiran keskittymiskyky ei ole ainakaan kadonnut treenaamattomuuden myötä huomattavasti. Se ei ota ympäristöstä sen enempää häiriötä kuin aikaisemminkaan. Intoa on aivan mielettömän paljon, varmaan ne kaikkien menneiden kuukausien treeni-innot patoutuneet ja pääsevät nyt vasta purkautumaan. Voi pientä karvamursua. Sillä on suunnattoman kivaa treenatessa, se yrittää mielettömästi ja ei lannistu epäonnistumisista. Harmittaa suunnattomasti, että ei tosiaan tänä vuonna olla enää menossa kisaamaan, olisi pitänyt aikaisemmin junailla joku koe edes syyskuun lopulle. Eipä voi enää mitään.

Ollaan lähinnä kertailtu kaukoja, paikallaoloa (tämä on lähtenyt lipsumaan, sen olen huomannut lenkillä koiraa kuvaillessani, ei malttaisi välillä millään poseerata hehe...), seuraamista, maahanmenoja, stoppeja. Muutamia luoksareitakin tehtiin kaverin avustuksella viikonloppuna. Seuraamisessa on satunnaista innosta johtuvaa painamista ja poikitusta, mutta eiköhän se pian lähde karsiintumaan. Intoa seuruussa kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Ollaan jonkun verran seuruun pakitustakin reenailtu käsiavulla. Hienosti alkaa takapää toimia.

Jatketaan tokon treenailun suhteen ihan rennosti, ei sen kummempia paineita!

Tekisi taas mieli kirjoittaa siitä, miten hieno Nemo vaan on ja miten mukava sen kanssa on elää. Vaikka se tuokin nyt syksyllä päivässä noin kymmenen kiloa hiekkaa, kuraa ja erinäisiä härpäkkeitä sisään, silti se on aika jees. Viisas, se lukee nykyään niin hyvin minua, voin kai itsekin sanoa ymmärtäväni sitä suhteellisen hyvin.

Taannoisesta tanskandoggi-episodista ei tainnut jäädä sen kummempia traumoja, mutta Nemo suhtautuu jonkun verran varauksellisemmin kaikkiin koiriin. Jos vastaan tulee joku oikein reuhkaava piski, puppe päästää ohi mennessään uhoavat ärinät suustaan. Ei muuta onneksi.

Yksi juttu, minkä huomaan muuttuneen, on Nemon suhtautuminen vieraisiin ihmisiin. Yleisesti ottaen, se ei enää ollenkaan suhtaudu vieraisiin niin varauksellisesti. Kun ollaan reissailtu esimerkiksi Turkuun päin ja takaisin, koira yrittää junassa hanakasti ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, tuijottelee silmiin, heiluttaa villisti häntäänsä, haukahtaa muutaman kerran... se hurmasikin edellisellä reissulla rautatieasemilla useita ihmisiä. Lisäksi olen antanut useampien rauhallisten lapsien tehdä tuttavuutta Nemon kanssa, sen itsevarmuus tuntuu nousseen tässäkin. Ja nykyään jos joku alkaa kadulla kovasti lässyttää sille ja tehdä tuttavuutta, se ei katso tulijaa epäluuloisesti vaan saattaa jopa mennä rapsuteltavaksi.

elonmerkki

That's all what you get.

they say bad things happen for a reason

Huh. Menoa ja meininkiä, perushuonoa tuuria. Me ollaan treenattu edellisen postauksen jälkeen ainakin neljä kertaa. Aloitetaan vaikka sitten lyhyehköillä treeniraporteilla.

Viikko sitten lauantaina treenailtiin läheisen koulun kentällä. Nakkipalkkaa. Koira ihan liekeissä. On ollut tajuttoman kiva tehdä sen kanssa, koska sillä on niiiiin mielettömän kivaa. Muistin taas miksi rakastan treenaamista.

Pidettiin vaan yleisesti hauskaa eli temppuiltiin paljon. Lyhyt hyvä istuminen josta naksuttelin ja kävin palkkailemassa. Pyysin Nemoa kiertämään tolppia ja siitä stoppailin. Pupella oli mielettömän hauskaa :) sitten vielä kapulan hakuja 2x ja pitoja 2x. Hyviä. Lisäksi seuraamisen pakittamista käsimerkillä ja naksulla. Hyvin.

Maanantaina tehtiin lyhyehkö istuminen jälleen ja sitten lisäksi liikkeestä seisominen. Kivaa menoa.

Keskiviikkona treenailtiin Liisan kanssa kyrölässä. Häiriötä oli muksasti. Otettiin alkuun kaksi vauhtiluoksaria, Nemo oli niin mainio ettei löydy tarpeeksi ylistäviä sanoja! 

Liisa käskytti melko pitkän seuraamisen, kehuin puppea ja palkkasin kerran loppupuolella ja sitten loppupalkat. Varsin pätevä elikko, alussa painoi ihan sairaasti ja poikitti mutta suoristui. Vielä paikkaistuminen, sitten pikkuseppo kiersi kassiani ja stoppasi siitä sekä seisomaan että maahan.

Kaikissa treeneissä vire on ollut ihan mieletön, varsinkin noissa mitkä käytiin treenaamassa Liisan ja Foxin kanssa. Käytiin myös viikko sitten vissiin Ainon ja lauman kanssa lenkkeilemässä.

Torstaina koin yhden elämäni kauheimmista hetkistä, lähdettiin lenkille ja heti lenkin alussa joku nuori tanskandoggi pääsi omistajaltaan irti ja kävi suoraan Nemon kimppuun. Ja mitäpä siinä teet, kun näät noin 50kg koiraa juoksemassa kohti? Otin vaan Nemon nopeasti mun taakseni ja yritin häätää doggia, mutta ennen kuin ehdin edes kunnolla tehdä mitään, tämä oli ottanut Nemon suuhunsa ja siis ravisteli Nemoa suussaan kuin jotain riepua. Nemo huusi ihan suoraa huutoa, myös mä huusin niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Jollain ihmeen keinolla sain dogin irroittamaan otteensa Nemosta ja jatkoin huutamista ja potkimista että sain koiran vähän kauemmas. 

Nemohan huusi siinä mun jaloissa kuin syötävä, luulin oikeasti että se kuolee. Siinä selviteltiin vähän asioita omistajan kanssa, itse en pystynyt pysymään täysin asiallisena. Miksi ottaa tuon kokoinen koira, jos ei saa sitä pysymään hallinnassa, oikeasti mitä helvettiä? Käytiin sitten Nemon kanssa lääkärissä ja ihme kyllä, koira selvisi vammoitta. Henkinen puoli on eri juttu. 

Kaiken kukkuraksi koiran omistaja ei vissiin halua kantaa vastuutaan (tässä tapauksessa maksaa bensakuluja), joten pitää sitten ryhtyä muihin toimiin. Aina sitä toivoo että näitä ei sattuisi omalle kohdalleen, mutta joo....

keep your head up

Kiirettä pitää! Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät uhkaavaa vauhtia ja aika on kortilla.... Nemolle kuuluu hyvää, treeenaaminen ei ole vieläkään palautunut päiväjärjestykseen ja pikku karvakahjo on toisinaan ihan mahdoton tempauksineen. 

Käväistiin viime viikonloppuna Turussa veljien luona, oli taas nasta reissu, puppe oli varsinaisella liikuntaleirillä jälleen.

Blogi on taantunut aavistuksen - lähinnä kuvablogiksi - , valitettavasti en lupaa parannusta, möh.

just happiness

Kaiken keskellä oon vaan niin onnellinen että mulla on Nemo. Se on paras pikku riemuidiootti rasittavine tapoineen, niin mahtava eläin täynnä uskomatonta elämäniloa. Ei tässä muuta.

stop being so afraid and start living instead

Oltiin pari viikkoa sitten Lauran luona kyläilemässä Hesassa. Nemolle riittikin naisia mistä valita - nooh, Leia vei silti voiton ;) musta iki-iloinen pörriäinen sai sietää valkoista perskärpästä koko viikonlopun. Hesassa ollessa käytiin jopa treenaamassa!! 

Treenattiin läheisellä ihan oikealla koirakentällä Lauran ja Amyn kanssa.

Mitähän tehtiin Nemon kanssa. Kun en muista kunnolla. Kenttä oli nurmipohjainen ja se oli vissiin vähän aikaa sitten leikattu ja leikatut nurmitupot oli jätetty siihen päälle. Täynnä mahtavia hajuja. Nempan mielestä se oli melkoisen jännä, se lähti jopa muutaman kerran haahuilemaan. 

Otettiin vähän perusasentoja, pikkuisen seuraamista, paikkaistuminen, kaukoja. Yksi vauhtiluoksari myös. Peruskivaa, vire olisi voinut olla korkeampi, muuten ei valittamista.

Reissu oli kaikkiaan kiva vaikka sunnuntaina olikin kurja keli. Nemo sai rautatieasemalla taas huomiota, italialaiset turistit olivat aivan riemuissaan ja ottivat piskistä useita kuvia ;)

Oli pakko lisätä Amyn Sansista tämä kuva, lapparit olivat saaneet kesäturkin Lauran käsittelyssä! Hassu mutta niin söpö tyyppi haha.

Kuvassa koko viikonlopun koiralauma, portugeesit Leia, Blanka, Cava ja bichonit Leevi ja Nemo.

Oon viimeaikoina jopa ottanut kameran lenkille mukaan, tänä aamuna ekaa kertaa koko heinäkuuhun, hyvä minä! Käytiin viime viikolla pitkä lenkki Ainon ja elukoiden kanssa, siltäkin lenkiltä on kivaa kuvasaldoa jota sitten joskus myöhemmin. Jospa tässä ryhdistäytyisi kamerankin käytön kanssa. Harmittaa vaan kun se kitti sanoi työsuhteensa irti....
Nemppa on ollut nyt tässä pari päivää jotenkin tosi väsynyt ja ehkä jumisen tuntuinen, pitäisi saada se fyssari varattua mahdollisimman pian.

Lisäksi jopa pieni treenikärpänen on tainnut puraista mua, huomasin tänään selailevani koiramme-lehdestä meille tokokisoja syksyksi. Jee, vihdoin! Käytiin pari päivää taaksepäin treenailemassa läheisellä kentällä. Kirjoitin jopa ylös mitä tehtiin. Nemolla ihan keskivertokiva vire, virittelin suullisesti ja riehumalla ja tempuilla.
Tehtiin alkuun paikkaistuminen, kävin kauempana ja olin lähempänä, naksuttelin ja palkkailin.
Lisäksi paljon kapulointia, pyysin tyyppiä kiertämään koriskorien tolppia kapula suussa. Haha tässä olikin mukavasti säätämistä, Nemppa kiersi tolppaa ilman kapulaa, kapulan kanssa, väärästä suunnasta, kiljui. Olipa sillä ainakin hauskaa.
Sitten kaukot oli tosi hienot. Sitten seurauttelin vähän kapulan kera ja naksuttelin seuraamisen pakittelusta. Aika kivaa. Kaikista kivointa, jos alan taas innostua tokoilusta. Se on niin kivaa.

what would you try if you had no fear

Haha kuulkaas me ollaan elossa! Vaikka vähän pahalta onkin näyttänyt koko kesän ajan blogin suhteen hupsista. Voihan sitä vähän selitellä; elämä on kesän ajan vaan keskittynyt muualle kuin koneelle. Ja täytyy myöntää, blogin päivitysinto laskee treeni-innon katoamisen myötä. Ollaan tässä välissä ehditty muuttaa ja viettää viikko Turussa. Ihana kaupunki, rakastan sitä paikkaa.

Treenailtu me ollaan tosiaan muutama kerta, eilen varmaan ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Ja silloin pari viikkoa sitten muutamat ihan kivavireelliset treenit. Eilinen oli vähän laimea = painostava sää + uusi kenttä.

Huomaa, että koiran käytös menee entistä pahempaan suuntaan treenaamisen loputtua lähes kokonaan. Ugh, mikä mua vaivaa, milloinhan saan itseäni niskasta kiinni. Naksuttimen sentään löysin, luulin sen kadonneen muuttorumbassa ja nyt on käytöstapoja vähän muisteltu naksun kera.

En mä tiedä, ei mua oikeastaan edes harmita treenaamattomuus. Ehkä koiran kannalta, se kun tykkää tehdä. Toisaalta sen kaali on pysynyt aika mainiosti kasassa ilman treenaamista.

Muutenkin pikkusepolle täydet propsit Turun reissusta, koira oli kokoajan messissä - en jättänyt vieraaseen kerrostalokämppään yksin (puppe ei ole kovin hieno kerrostaloeläjä vielä), joten se kulki kokoajan mukana. Päivässä vietettiin yleensä kahdeksasta kymmeneen tuntia ulkona, ajeltiin busseilla ja chillailtiin keskustan ihmisvilinässä. Pari satunnaista rähähdystä, mutta muuten koira oli kuin kotonaan. Ihan hemmetin hieno, sen kanssa on ainakin helppoa. Ja kerrankin se oli kunnolla väsynyt illalla, joi pari kuppia vettä ja sammui ;)

Mutta joo, lopulta kaikista kivointa on oikeasti vaan elää koiran kanssa. Mun kisaamismoodi on nyt pois päältä, katsoo milloin se menee takaisin päälle. On niin mahtava vaan lenkkeillä ja elää arkea piskin kanssa. On se treenaaminen ja kisaaminenkin kivaa, mutta katsoo milloin sen aika taas tulee. Nyt vaan ollaan. Nautitaan elämästä. Palaillaan.