Haha kuulkaas me ollaan elossa! Vaikka vähän pahalta onkin näyttänyt koko kesän ajan blogin suhteen hupsista. Voihan sitä vähän selitellä; elämä on kesän ajan vaan keskittynyt muualle kuin koneelle. Ja täytyy myöntää, blogin päivitysinto laskee treeni-innon katoamisen myötä. Ollaan tässä välissä ehditty muuttaa ja viettää viikko Turussa. Ihana kaupunki, rakastan sitä paikkaa.
Treenailtu me ollaan tosiaan muutama kerta, eilen varmaan ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Ja silloin pari viikkoa sitten muutamat ihan kivavireelliset treenit. Eilinen oli vähän laimea = painostava sää + uusi kenttä.
Huomaa, että koiran käytös menee entistä pahempaan suuntaan treenaamisen loputtua lähes kokonaan. Ugh, mikä mua vaivaa, milloinhan saan itseäni niskasta kiinni. Naksuttimen sentään löysin, luulin sen kadonneen muuttorumbassa ja nyt on käytöstapoja vähän muisteltu naksun kera.
En mä tiedä, ei mua oikeastaan edes harmita treenaamattomuus. Ehkä koiran kannalta, se kun tykkää tehdä. Toisaalta sen kaali on pysynyt aika mainiosti kasassa ilman treenaamista.
Muutenkin pikkusepolle täydet propsit Turun reissusta, koira oli kokoajan messissä - en jättänyt vieraaseen kerrostalokämppään yksin (puppe ei ole kovin hieno kerrostaloeläjä vielä), joten se kulki kokoajan mukana. Päivässä vietettiin yleensä kahdeksasta kymmeneen tuntia ulkona, ajeltiin busseilla ja chillailtiin keskustan ihmisvilinässä. Pari satunnaista rähähdystä, mutta muuten koira oli kuin kotonaan. Ihan hemmetin hieno, sen kanssa on ainakin helppoa. Ja kerrankin se oli kunnolla väsynyt illalla, joi pari kuppia vettä ja sammui ;)
Mutta joo, lopulta kaikista kivointa on oikeasti vaan elää koiran kanssa. Mun kisaamismoodi on nyt pois päältä, katsoo milloin se menee takaisin päälle. On niin mahtava vaan lenkkeillä ja elää arkea piskin kanssa. On se treenaaminen ja kisaaminenkin kivaa, mutta katsoo milloin sen aika taas tulee. Nyt vaan ollaan. Nautitaan elämästä. Palaillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti