Tokoa ollaan käyty nyt tällä viikolla käyty treenaamassa pari kertaa lähikentillä. Eilen Ainon ja koirien seurassa ja tänään kaksistaan.
Yleisinä huomiona voisin mainita mm ne, että koiran keskittymiskyky ei ole ainakaan kadonnut treenaamattomuuden myötä huomattavasti. Se ei ota ympäristöstä sen enempää häiriötä kuin aikaisemminkaan. Intoa on aivan mielettömän paljon, varmaan ne kaikkien menneiden kuukausien treeni-innot patoutuneet ja pääsevät nyt vasta purkautumaan. Voi pientä karvamursua. Sillä on suunnattoman kivaa treenatessa, se yrittää mielettömästi ja ei lannistu epäonnistumisista. Harmittaa suunnattomasti, että ei tosiaan tänä vuonna olla enää menossa kisaamaan, olisi pitänyt aikaisemmin junailla joku koe edes syyskuun lopulle. Eipä voi enää mitään.
Ollaan lähinnä kertailtu kaukoja, paikallaoloa (tämä on lähtenyt lipsumaan, sen olen huomannut lenkillä koiraa kuvaillessani, ei malttaisi välillä millään poseerata hehe...), seuraamista, maahanmenoja, stoppeja. Muutamia luoksareitakin tehtiin kaverin avustuksella viikonloppuna. Seuraamisessa on satunnaista innosta johtuvaa painamista ja poikitusta, mutta eiköhän se pian lähde karsiintumaan. Intoa seuruussa kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Ollaan jonkun verran seuruun pakitustakin reenailtu käsiavulla. Hienosti alkaa takapää toimia.
Jatketaan tokon treenailun suhteen ihan rennosti, ei sen kummempia paineita!
Tekisi taas mieli kirjoittaa siitä, miten hieno Nemo vaan on ja miten mukava sen kanssa on elää. Vaikka se tuokin nyt syksyllä päivässä noin kymmenen kiloa hiekkaa, kuraa ja erinäisiä härpäkkeitä sisään, silti se on aika jees. Viisas, se lukee nykyään niin hyvin minua, voin kai itsekin sanoa ymmärtäväni sitä suhteellisen hyvin.
Taannoisesta tanskandoggi-episodista ei tainnut jäädä sen kummempia traumoja, mutta Nemo suhtautuu jonkun verran varauksellisemmin kaikkiin koiriin. Jos vastaan tulee joku oikein reuhkaava piski, puppe päästää ohi mennessään uhoavat ärinät suustaan. Ei muuta onneksi.
Yksi juttu, minkä huomaan muuttuneen, on Nemon suhtautuminen vieraisiin ihmisiin. Yleisesti ottaen, se ei enää ollenkaan suhtaudu vieraisiin niin varauksellisesti. Kun ollaan reissailtu esimerkiksi Turkuun päin ja takaisin, koira yrittää junassa hanakasti ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, tuijottelee silmiin, heiluttaa villisti häntäänsä, haukahtaa muutaman kerran... se hurmasikin edellisellä reissulla rautatieasemilla useita ihmisiä. Lisäksi olen antanut useampien rauhallisten lapsien tehdä tuttavuutta Nemon kanssa, sen itsevarmuus tuntuu nousseen tässäkin. Ja nykyään jos joku alkaa kadulla kovasti lässyttää sille ja tehdä tuttavuutta, se ei katso tulijaa epäluuloisesti vaan saattaa jopa mennä rapsuteltavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti