Tällä viikolla on saatu ihan huippuja tokotreenejä, olen niin iloinen ja ylpeä mun pienestä kuraisesta treenikaveristani, se on ihan mahdoton huippu!
Kaikki treenit ollaan treenattu tuossa koulun pihalla, ollut sopivasti häiriötä, kiljuvia kakaroita ja ohikulkevia ihmisiä ja koiria. Mulla on ollut messissä hyvät palkat ja oikea asenne :D Nemo on vaan ollut ihan sanoinkuvaamattoman hyvin messissä treenatessa. Keskittyminen ei ole herpaantunut lähes ollenkaan, vaikka treenit on saattanut kestää yhtä soittoa kymmenisen minuuttiakin.
Seuraamista ollaan tehotreenattu takapalkalla, alkaa näyttää aavistuksen paremmalta. Pystyn oikeasti sanomaan, sillä oon videoinut meidän treenit pokkarilla maan kamaralta, kuva saattaa olla vähän vino mutta palvelee tarkoitustaan. Tyypin asento on suoristunut, ei poikita enää kamalasti. Ainakaan takaa palkattaessa. Ja silti into on kova.
Eilen ja tänään vielä vähän satunnaispalkkaamistreeniä, ei mitään moitittavaa.
Lisäksi eilen tehtiin jonkun verran kaukoja. Kaukot on aivan supersiistit! Takaosa pysyy täysin paikoillaan, vain etutassut liikkuu ja on aika täpäkät, nyt vaan varmuutta ja matkan kasvattamista. Tänään sitten lisäksi ruutuja, niissä oli vähän säätämistä. Ilman apuja hakee paikkaa aika railakkaasti ja tarvitsee useamman käskyn.
Nyt aletaan sitten vaan rakentamaan kunnolla kisamaisia suorituksia. Periaatteessa liikkeiden osaset ovat kunnossa, mutta piski mokailee silti joskus. Mysteeri onkin, miten saan kisoissa liikkeet toimimaan ensimmäisellä kerralla, koska eihän siellä ole toista yritystä. Vielä kun saadaan treenattua huhtikuu kisamaista, ei pitäisi olla kovin paljon stressattavaa kokeita ajatellen. Itseasiassa haluan jo kisaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti