3. helmikuuta 2012

energinen pikkupiski


Pikkuidiootti on leikkinyt puolentoista viikon ajan taas aivan liian hankalaa. Rasittavaa. Kunnon lenkit jääneet ensiksi viime viikolla mun sairastelun takia, ja tällä viikolla mahtavan pakkasen takia. Uskokaa tai älkää, piisoni tarvitsee fyysistä rasitusta - aktivoinnista ei ole ollut pulaa! Nemo on yrittänyt muun muassa tyydyttää tietyntyyppisiä tarpeitaan esimerkiksi mun tennareillani, piippailee niin paljon että tulen melkein mielenvikaiseksi....
Tänään heitettiin viimassa ja lähes parinkymmenen asteen pakkasessa jopa puolen tunnin lenkki, olin itse jo muutaman minuutin kuluttua tunnottoman jäässä toppakerrastoista huolimatta. Koira ei muuten tuntunut jäiseltä, mutta ne tassut oivoi. Juostiinkin puolet lenkistä että pysyi mahdollisimman lämpimänä.

Fyssarikäynnit muuttuivat taas, saa nähdä milloin päästään. Keväämmällä olisi syvä tarkoitus kuvauttaa pupen lonkat ja tutkia taas ne silmät. Nemon korvat ei oikein tykkää pakkasesta, korvanlehtien sisäpuoli on ihan kuiva ja se rapsuttelee.

Treenailtu ollaan, sattuneista syistä sisällä huippupalkalla. Koira menee ihan sekaisin kun näkee että vedän treeniliivin ylle, namit taskuun ja naksuttimen käteen. Ollaan tehty ihan perusjuttuja, maahanmenoja, istumisia, stoppeja, seuraamista (hirveä edistys edelleen), kaukoja, kapulointia. Kaikkea vähän viikon mittaan. Hyvin messissä, hurjasta innosta johtuen sählää sairaasti.
Oon naksutellut pyörimisestä, kyljelleen kierähtämisestä. Aloin myös naksuttelemaan pään alas laittamisesta - tästä taitaa tulla vuosisadan suurin projekti. Koira vinkuu, karjuu, raapii, ryömii, tuijottaa, alkaa repiä kaikkia lähellä alkavia objekteja, mutta ei tajua liikutella päätään. Ja jos olenkin päässyt naksuttamaan pään liikauttamisesta alaspäin, se ei toistu seuraaviin minuutteihin. Huh huh, mutta on se vaan syttynyt niin liekkeihin naksun myötä, ihana huomata! Tänään naksuttelin boksiin menosta - koira raapi boksia, hakkasi tassulla sitä, repi peittoa sen päältä, lopulta otti askeleen kohti boksin sisustaa. Paras sekopää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti