Cincuneito NC's Madonna, kavereiden kesken Moda, nukahti tänään päivällä ikuiseen uneen. Nyt tanskalaisella tytöllä ei ole enää kipuja, eikä paha olla. Modallahan meni se jalka muussiksi noin kuukausi sitten, kun se jäi roikkumaan parin varpaansa varaan riippumattoon, ja roikkui siinä luultavasti koko yön. Jalka oli ensiksi toimintakyvytön, ekalla eläinlääkärireissulla saatiin mukaan kipulääke, seuraavalla antibiotti. Jalka lähti menemään parempaan kuntoon - Moda huonompaan.
Tällä viikolla sen yleiskunto alkoi olla jo tosi surkea, ja eilen huolestuin ihan kunnolla. Moda oli vaan kokoajan kököttänyt samalla tasolla häkissä, syöminen ja juominen loppuivat jo alkuviikosta, hengittäminen näytti olevan hieman raskasta ja se piipitti pienellä äänellä. Siitä näki ihan selvästi, että se on tosi kipeä.
Tänään lähdettiin tuossa yhdentoista maissa ajamaan Keravalle eläinlääkäriin. En edes silloin tullut ajatelleeksi, että tämä voisi kenties olla Modan viimeinen matka. Likka oli niin voipuneen ja rauhallisen oloinen, ihan kuin se itse olisi tietänyt mitä tuleman pitää - vaikka itse en millään tajunnut sitä, tai suostunut tajuamaan. Eläinlääkäri sitten tutki Modan ja totesi sen yleistilan todella huonoksi, ja että vatsassa on suuri suolitukos, tai sitten kohdussa iso kasvain. Moda oli omaksi itsekseen tosiaan ihan liian rauhallinen (se oli jo huono merkki, että kotona sen häkille mennessä se ei jaksanut pinkaista minua karkuun, kyhjötti vain paikoillaan).
Päädyttiin sitten siihen loppujen lopuksi ainoaan armeliaimpaan ratkaisuun, Modan päästämiseen kärsimyksistä. joskus oon luvannut Modalle olla sen kanssa aivan loppuun saakka, ja ehdottomasti halusin pitää lupaukseni. Enkä mä voisi päästää ketään näistä elukoista yksin viimeiselle matkalle, en.
Pitelin siinä Modaa sylissäni kun se nukahti ikuiseen uneen, kauniisti, rauhallisesti. Itkuhan siinä luonnollisesti pääsi.
Musta tuntuu, että tämä surun määrä vain kokoajan kasvaa. Enkä mä osaa ymmärtää, hahmottaa, että Modaa ei enää ole. se elää mun muistoissa ja sydämessäni koko loppuelämäni ajan, mutta mä en voi enää koskaan silittää sen pehmeää turkkia, kuulla sen vihaista säksätystä. Ja kun menen chinchillahuoneeseen, siellä on enää kaksi chillaa. Yksi puuttuu, ja sen myötä mun sydämessä on suuri aukko. Miten joku noin rakas voikaan jättää niin ison tyhjyyden lähtiessään. Lähes jokainen ajatus tekee kipeää - mitä kaikkea olisi voinut tehdä paremmin, miten olisi pitänyt viettää chillatytön kanssa enemmän aikaa..
Modasta jäi suunnaton määrä hyviä muistoja, se opetti paljon noista pienistä karvapalloista. Ja meille jäi Jasper, muistuttamaan omalla olemuksella tanskalaisesta äidistään. Rakastin Modaa kauheasti ja tulen edelleenkin rakastamaan.
Jos tulisin joskus sairaaksi, väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi, tee se silloin, ystäväni.
Älä anna surunkaan estää, yritä minun vuokseni
kestää ystävyytemme raskain koetus,
jäähän meille rakkaus, luottamus,
joka kesti monta yhteistä vuotta.
Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua, autathan minua
pääsemään tuskasta.
Ymmärrän syvän surusi, tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton, menen sinne missä on hyvä olla.
Pysythän luonani, vieressäin, loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän, rakastavan ja ymmärtävän.
kirjoittaja tuntematon
Paljon voimia sinne <3 Tärkeän perheenjäsenen menettäminen on aina vaikeaa ja surullista, oli se sitten eläin tai ihminen. Teit varmasti oikean ratkaisun Modan parasta ajatellen, rakkautta on osata luopua oikealla hetkellä.
VastaaPoistaModa on kuvista päätellen ollut oikein hurmaavan näköinen chinhcillarouva <3
laura: kiitos todella paljon kauniista viestistä!
VastaaPoista